maanantai 21. helmikuuta 2011

reenattavaa

Töissä ei toiminut ohjelmat koko aamuna niin sain aikaseks ittelleni muistilistan :)

Sara

Yleisiä asioita
-eri paikat! Pitää muistaa ajella vaikka minne reenaamaan, ei tartte olla paikka jossa pystys olemaan koe, kaikki käy, vaikeemmissa muistettava helpottaa itte tehtävää asiaa, palkattava kontaktista ja keskittymisestä
-kehäänmenoharkat!
-rauhottuminen ja oottelu uusissa paikoissa. joskus ajan kanssa ”ei tehdä mitään ennen ku rauhotutaan”-reenejä
-myös semmosia kokeeseen menon omasempia itsensä kokoomisia vaikka koira on sählä
-kun ny pakkasten puolesta kykenee niin vähintään kerran viikossa ajettava johonkin eripaikkaan reenaamaan ja tehtävä koerutiinit, lenkitykset yms. Ei tietenkään aina niin että outo paikka ois nimenomaan kokeenomanen/palkaton reeni.
-leikitään vieraissa paikoissa, nyt toimii kodin lisäksi jo lenkillä ihan ok.
-semmosta hillittyä ja hallittua olemista ja menemistä. jatketaan reenivalmiudessa ulosmenoharjoituksia kotona :D Kevään eka kerta Ojangossa mentävä ajan kanssa... Periksiantamiset lopetetaan.
-haukun kanssa pitäs pitää linja. Myös koulutuksissa jotka ny tuntuu olevan vaikein asia sen kanssa. käy-siihen temppua jatketaan, sehän toimii jo aika hienosti jos kahelleen ollaan tekemässä, pikkuhiljaa häiriöitä, vois alottaa esim. Markolla kun sen voi ohjeistaa että älä puhu mulle kauaa :) Tehdään siitä pikkuhiljaa rutiini.

Kokeenomasia- ja tapasia reenejä
-liikkeitä putkeen palkaten ja palkatta
-liikkeitä putkeen ja palkka siirtymistä
-liikkeitä putkeen ja palkka uuden liikkeen alotuspaikasta

Tekniikkareenejä
-kotona sisällä kaukot, pikkuhiljaa mukaan kaikki vaihdot, pitää muistaa tehä joka päivä!
-kapulan pito reenejä, vois muistaa tehä myös tunnarilla
-seuraamista, erityisesti käännöksiä, sivuaskelia, peruuttamista.

-HÄIRIÖHARJOITUKSIA KAIKISSA LIIKKEISSÄ, PAIKOISSA, LIIKKEIDEN VÄLEISSÄ YMS. YMS.
-Ylivaikeita harjotuksia, kokeeseen mennessä itte liikkeiden pitäs olla jo helppoja
-semmosia ”kesto-reenejä”. Siistiä sivulla istumista minuutteja, alottaen siitä mitä nyt osataan ja pikkuhiljaa aikaa vaihdelleen pitempään. Kestoa myös paikkamakuisiin ja muihin odotteluihin.

Paikkamakuu
-vaihtelua paikoissa, ajassa, häiriöissä, matkassa, piilossa, piilon suunnassa
-onnistumisia= tarpeen mukaan aika lyhyitä
-oma mielentila!
-tehtävä usein ihan kotona yms. jotta rutiini säilyy ja malttaa ja pystyy, heti piippaa jos ei oo pariin viikkoon tehnyt!
-vieraat paikat ja vaikeat olosuhteet, palkka keskittymisestä ja levollisuudesta, kotona sittten pitkää aikaa ja kestoa.
-asennon pysyminen, lyhyitä palkkaa siitä että pysyy liikahtamatta, paristi etupalkalla
-kokeillaan sitä että liikkuri kommentoi piippaamista
-häiriöreenejä, nameja tms. maassa ja palkkaa siitä että ei huomioi niistä, edettävä aika pikkuhiljaa.
-sivulta maahanmenoreenejä! oltava suora useemmin ku joka toinen kerta!

Istuminen
-jatketaan aika samallalinjalla kuin tähänki asti
-onnistuneita
-välillä palkkaa edestä
-huomio siihen että se tassu ei siirry kun kävelen ohi
-pitäis päästä tekee häiriökoirilla niin että viereinen koira makaa. No jos Marko & Selma

Seuraaminen
-tekniikkaa sisällä! Opittu tuntuu tulevan uloskin :)
-paikallakäännöksiin ja askeliin panostettava! Helppoa reeniä niin että koira alkaa ymmärtää miten tehdään niin jos jäis ääni pois näistä. Peruuttaminen on vissiin ollut viime aikoina unholassa, sitä kans!
-edelleen palkkailtava perusasennoista, innolla ja vauhdilla oikeaan paikkaan. Ja pysähtymiset kans
-juoksussa käännöksiä erityisesti, ohjaajan tiedettävä miten aikoo kääntyä juosten..harjottele ilman koiraa
-hidas kävely, ohjaajan opeteltava joku fiksu rytmi. Tökkivä askel-askel kuumottaa koiraa, tasainen hidas kävely ei!
-pitempiä seuraamiskaavioita! kokeessa olevan kaavion ei pidä olla koiralle epätavallisen pitkä vaan ennemminki helppo!
-vaihteleva palkkaus, edelleen sitä alottamisesta palkkausta vaikka onki kyllä parantunut. Alottamisesta palkkausta vaikeemmissa olosuhteissa.

Liikkeestä istuminen & jäävät
-ylläpitoreeniä, paljon taakse palaamista ja palkkaa siitä että tassut pysyy, jos palkkais välillä eteen.
-ohjaajan opeteltava miten se jäävät liike menee
-kaikki jääviä sekasin leikkinä & kuunteluna
-myös jo kokonaista liikettä vois tehdä kun opettelis eka säännöt

Luoksetulo
-jonkun verran pitäs tehä kokonaista että se rupeiski vähän ennakoimaan myös suoralla ni pystys pysähtyy
-tehää niitä stoppeja kaukana suoralla ny sillä pallolla ja katotaa tuleeko niistä pikkuhiljaa sillä täpäkämpiä jollei ni kokeillaa sitte sitä takapalkkaa
-ohjaaja heittokurssille niin pallo lentää koiralle asti?
-maahanmenoissa ny ei sen kummempaa täl erää, pitää tehä ettei unohu
-ohjaaja vois ostaa uuet silmälasit jos se auttas etäisyyden arviointiin

Ruutu
-uusissa paikoissa niin että ruutu on valmiina kentällä, välillä alustan kaa välillä ilman.
-seuraamisia yms. ruudun ohi niin että sinne ei sännätä
-kehäänmenoja niin että ruutu on oottamassa ja palkkaa kontaktista
-jonkun verran kans maahanmenoja ruudussa ja maassa oottamista. kävelyjä
-erillään kaukaa seuraamaan tuloa, autetaan tekemään siisti jarrutus
-myös kokonaisia ruutuja tai vapautus maasta tms. ettei tuu oletusarvoksi sitä että menosta sais jo palkan.
-korjauksia vois kokeilla tehä ainoostaan takaa ruutuun sisälle, ei se muualle oo ikinä joutunut ja taaksekin siksi että mä pysäytän liian myöhään. Ei ehkä naksulla tarjoomisen kautta kerta menee koiraparka sekasin
-evl-ruutua vois kans tehä aina sillon tällön, se tuntuu auttavan siihen että hahmottaa ruudun ruutuna ja merkin merkkinä paremmin
-merkkejä erikseen, palkkaa suorista

Noudot
-pakkasaikaan metallia ihan satunnaisesti yksittäisenä vaan kerran, palkataan aina.
-hyppynoutoo varmaankin nyt vaan kokonaisena että tulis se rutiini hypätä mennen tullen. Ei ehkä tartte ees harjotella erikseen vinoja kun mähän heitän aina sujuvasti vinoon..
-ohjattua voisi ihan hyvin alkaa opetella jo kans. Pitää keksiä suunnitelma. Ei oo tehnyt sen jälkeen mitää tähän liittyvää (paitsi merkkiä) kun joskus syksyllä viimeksi tehty alustoilla suuntia merkiltä. Ne toimi. Mutta miten jatkettas siitä? Ohjaaja vois lukasta kirjaa ja vihkoo aiheesta.

Tunnari
-sisällä pitoreeniä
-odotetaan lunta sulavaksi sitten tehoreeniä oman piilotuksen kanssa muistutteluksi ja sitten jatketaan isolla kasalla vieraita. Kuhan ne lumet vaan joskus sulaskin... meidän pihan nurtsikaistaleella on mun pituuden verran luntanyt... jos ne lapiois pois ja sulattas loput vaikka föönillä? :)

Kaukot
-sisällä tekniikkaa, tehtävä joka päivä! Töistätuloreenit!
-ohjaaja ei saa sählätä
-pikkuhiljaa mukaan kaikkia vaihtoja
-ei pidä vielä edes yrittää liian vaikeissa olosuhteissa ennen ku osaa
-jatketaan takapalkalla harjottelua
-palkkaa myös asennoisssa pysymisessä
-tehtävä myös lopetuksia ja palkkaa sivulta ettei oletukseksi tuu että kohti kävelevä ohjaajaa tarkottaa palkkaa eestä tai vapautusta taakse.

Selma

-jos marko halajaa kokeeseen niin markon pitää myös reenata
-kokonaisia liikkeitä, useita liikkeitä, kisapalkkaa, häiriöitä, vieraita paikkoja! Paljon!
-aina kun Sara reenaa eri paikoissa niin Selma kans!

Luoksepäästävyys
-pitäs tehäki taas aina välillä
-kuten myös kehäänmeno yms. reenejä

Paikkamakuu
-sisällä pitkiä ja vaikeempia
-tehdään onnistuneita, ei korjauksia
-erikseen sivulta maahamenoja ja nousuja
-tehtävä myös ihan kokonaista ylösnousuineen yms. että uskaltaa nousta..

Seuraaminen
-hihnassa ja ilman
-reenatessa kahta pätkää ni ei kokeessa oo sit ylläri kun kaks putkeen
-häiriössä seuraamista pitäs päästä harjottelemaan
-takapäänkäyttö reeniä
-Selmakin vois jo harjotella ylempien luokkien seuraamishommia valmiiks.

Maahanmeno
-avustajan kaa niin että mun ei tartte itte kattoa meneekö se maahan
-kokonaista liikettä niin se sais päähän varmuuden ja selvyyden siitä että lopussa saa nousta ylös vaikka sitä ennen pitää maata..

Luoksetulo
-odottamisesta palkkaa
-sivulletuloja erikseen

Seisominen
-pitää tehdä usein ja paljon pitää oppia!
-liioteltuja apuja ja ne häivytetään ku onnistuu
-sivulla seisomista niin että ei istuta

Hyppy
-vähän lisää niitä vauhtihyppyjä
-ehkä alustalla esteen takana oikeeseen paikkaan ajatumista
-esteen takana seisomista ja palkka siitä kun oon vierellä ja ei istu, sitten kun rupee sujumaan niin istumia tehtävä myös, vaihdellen.
-esteen lähellä seuraamista yms. niin että estettä ei hypätä omatoimisesti

Noutojuttuja
-ulos ku pääsee ni matkaa, tulisko vauhti sitä kautta? jollei ni mietittävä miten vauhtia palautukseen
-sisällä pitoreeniä edelleen kaikilla kapuloilla
-sisällä sivulletuloja kapulan kaa, vois yrittää vähän tarkentaa sitä oikeeta kohtaa

Muuta
-ruutua vois kokeilla ehkä taas joskus, tai sitten säätellään se koulutuspäivään aiheeks
-kaukoja jumppana sisällä
-avoimen kaukoja vois liikkeenä läheltä pikkuhiljaa

Ei kommentteja: