pohdintoja ja kuulumisia

Tänään Sara käväisi Lahden näyttelyssä. Ei mennyt mitenkään hulppeasti jälleen. Oltiin ajateltu etukäteen että kun Marko menee Saran kanssa kahdestaan niin Saralle ei olisi mitään syytä vetää kehästä pois mutta näköjään se olisikin ollut vähän liian helppo ratkaisu. H sieltä tuli jälleen kerran, toki pitää olla iloinen siitä että arvion muut osat paitsi se, että koira on arka, olivat oikein hyviä. Inhottaa vaan kun tietää että Sara oikeasti on parempi kuin miltä tämä viimeaikainen h-putki nyt näyttää. Onhan sitä muutaman kerran tullut mietittyä että kun olisi vaan tajunnut silloin pentuaikana käyttää enemmän näyttelyissä niin Sara olisi jo silloin saanut enemmän positiivisia kokemuksia. Koska vaikka olisi kuinka perimässä arkuutta tai muuta niin se ei kuitenkaan ole mikään selitys asioihin. Eihän Sara pelkää esim autoja tai koneitakaan, kovia ääniä tai melkeimpä mitään muutakaan. Vieraista miehistä Sara ei tykkää ja itseäni olen jälleen soimannut jokaisesta kokemuksesta jolloin ei ole kerinnyt tai tajunnut sanoa että "se on arka, anna koiran tulla itse tekemään tuttavuutta älä yritä koskea ennen sitä". Olen myös monesti kironnut sen vanhan "herrasmiehen" joka syksyllä keksi tuolla pellon reunassa käydä sihisemään, haukkumaan ja huutamaan Saralle. Meni varmaan kuukausi että Sara käveli edes saman kohdan ohitse luimistelematta.

Tähän mennessä on yritetty järkeillä ja pohtia ja aina joku erillinen selitys Saran kehäkammolle näyttelyissä, mutta kai se nyt on vihdoin uskottava että kyseessä on vähän laajempi ongelma. itse en ollut tänään Lahdessa näkemässä mutta olen silti tässä pyöritellyt päässäni semmoisen teorian että tämän "ongelman" voi jakaa kahteen erilliseen ongelmaan. Sehän on selvää että Sara kammoaa tuomaria ja ei tykkää kun tullaan koskemaan "omin luvin"(Saraa saa vieraatkin kyllä koskea kun ensin on vaan tutustuttu), kehästä pois pyrkimisen näkisin kuitenkin ainakin osaltaan siitä erillisenä asiana. Kun rupean miettimään että milloin sitä on tapahtunut. Ensimmäisen kerran Sara pyrki pois kehästä "hullun lailla" kesällä Mäntsälässä, tähän oli oikein hyvä selitys, äitini oli katsomassa, Sara on äitini perään aivan hulluna, mistä lie johtuu mutta ei ole samanlainen kenenkään muun perään. Nyt kun miettii niin oli todella typerä idea ottaa äitini mukaan katsomaan jos Sara hänet nähdessään ei normaalisti tule edes sänkyyn nukkumaan kun on vain Saaran vieressä, jälkiviisaus aina kannattaa. Siitä seuraava näyttely oli elokuussa Heinola, jossa kokeiltiin että jos Tuula esittäisi Saran kun silloin suurimpana ongelmana oli vielä että Sara ei juossut nätisti tms. Noh Tuulan ehdotuksesta mentiin Markon kanssa pois näkökentästä ettei Sara vetäisi kehästä meidän luo, ei se silloin "hullunlailla" kehästä pois pyrkinytkään, mutta nyt enemmän koiraani näyttelyissä nähneenä tekisin senkin toisin. Saran lauman koossapito vietti on jokseenkin vahva, talvella lapasten varastelun yrittämisen myötä sillä heräsi sellainen että kun oltiin vaikka Markon ja Saran kanssa lenkillä Markon taluttaessa Saraa niin Saran olisi mielestään pitänyt paimentaa minut hampailla nyppimällä markon viereen jos erehdyin metriä kauemmas kävelemään. Tämähän oli helppo kitkeä pois koska lenkillä käydään niin usein ja tilannetta voi harjoitella joka päivä. Seuraava näyttely oli sitten erkkari, siellä Sara meni kohtuullisen hyvin, vähän veti suoraan juostessa mutta oli helposti korjattavissa koska istuin kehän laidalla sen näkökentässä. Parhaiten tähän mennessä Sara on esiintynyt Hämeenlinnassa, ei varmaan edes katsahtanut kertaakaan kehästä ulos. Tällöin seisoin kehän vieressä noin metrin päässä kohdasta jossa Sara seisoi tuomarin tutkiessa. Sitten tuli taas muutama kehästä pois veto näyttely, Lahti ja Tre Kv. Ensimmäisessä jäin kauas Saran selän taa istumaan kehän toiseen reunaan. Tampere oli tämä minun ensimmäinen kertani kehässä kokeilua ja kehän laidalla oli Saran rakas Terhikin. Paniikkihan se tuli päästä tyttöjen ja Markon luokse. Näillä kokemuksilla olen siis päätellyt että Saralle tuo tuttujen jääminen kehän ulkopuolelle ja katoaminen näkökentästä on aiheuttanut kyllä jonkin verran haittaa, selkeästihän sillä on hätä "kadonneita" ihmisiä etsimään. Ja jos nyt voisi tehdä asioita uudestaan niin hyvin toisella tapaahan ne tekisi. Kukaan ei ole täydellinen ja virheistä oppii, eikä varmastikaan ole vielä myöhäistä korjata asioita. Ja kun miettii niin onhan vuodessa tullut edistystäkin, nykyisin Sara osaa kyllä seistä ja juosta oikein nätisti, silloin kun ei ole noita muita asioita..

Sitten voisi ajatella että mennään vaan joka mätsäriin harjoittelemaan, mutta siinä on se riskinsä että siellä sitten lisääntyisi se tuomarin pelko. Kesälomareissulla Varkaudessa osallistuttiin paikalliseen mätsäriin ja siellä miespuolinen tuomari kopeloi Saraa niin kovasti että häntä heiluen kehässä juossut koira tuli pois kehästä ihan luimuna. Enkä nyt tietenkään tarkoita että kaikkien mätsäreiden tuomarit ois kovakourasia mutta ittelle jäi siitä kokemuksesta tosi huono mieli. (Välihuomiona voisin sanoa että Selma on taas niin eri tyyppinen koko koira että tuomari vois käsitellä varmaan kuinka kovasti vaan ja tää vaan nuolis naamaa.)

Mut joo nyt kun kaikki olosuhdeselitykset rupee olemaan käytetty ja Sara on ollut peloissaan myös siistissä sisänäyttelyssä joissa se aiemmin on viihtynyt kohtuullisen hyvin, ensimmäinen aste tämän haasteen suhteen on nimenomaan se että on itse tunnistettu se. Tajusin juuri toisenkin aika "hauskan jutun" että aina kun näyttelyissä on ollut muita mukana niin Saraa on sitten kehäsuorituksen jälkeen meni miten vaan kehuttu että noniin olithan sä oikein reipas tyttö voivoi mussukkaa. Jospa Sara onkin kokenut tämän niin että sitä kehuttiin siitä kun se vihdoin viimein pääsi niiden odottamassa olevien ihmisten luokse. Oppia elämä kaikkia. No viikon päästä alkaa mun ja Saran näyttelykoulutuskurssi jonne jo jokin aika sitten ilmottaudun. Tavoitteena ois hankkia Saralle positiivisia kokemuksia ja kouluttaa vähän Sannaa. Toivon tosissani että siellä olisi myös jotain miespuolisia ihmisiä kartuttamassa kokemuksia kun ihan selkeä linjahan Saralla on että eniten pelottaa vanhat miehet. Sitten Riinan kanssa keskutellessa bongattiin myös koirakeidas.comista kuin Saralle tarkoitettu kurssi: "Saa koskea ja katsoa" Harmi vain että seuraava kurssi jossa on tilaa alkaa Heinäkuussa, parempi toki myöhään kuin ei milloinkaan. Osallistun mielelläni kaiken maailman kursseille missä Sara näkisi uusia ihmisiä sillä lähellä asuvasta tuttavapiiristä rupeaa jo Saran ennestään tuntemattomat ihmiset loppumaan.

Näyttelyistä ei tän takia luovuta, eihän olisi oikein koiraa kohtaan sitä pakolla niihin roudata jos se niitä inhoaisi, mutta selkeästikään Sara ei koko näyttelytapahtumaa inhoa, aina se on innoissaan häntä heiluen lähdössä, pitää vaan kaikin keinoin hankkia niitä hyviä kokemuksia. Kotkaanhan Sara ollaan jo ilmoitettukin, siellä taisikin olla vaihteeksi naistuomari.

Tässä vielä Saran arvio " 22 months. this female is a little impressed by the judge. Excellent structure of coat. Excellent head. Very dark eyes. Excellent body. Good tail. Good bone. Afraid in the ring." Ja tosiaan, eihän sitä koiran arvoa näyttelyissä mitata, aina se Sara on meille se maailman rakkain. Lähinnä tämä asia harmittaa kun nykyisin ymmärtää niin paljon paremmin mitä olisi pitänyt tehdä toisin jo aiemmin. Selma valaisee tätä asiaa kyllä kovasti, sillä se on niin monessa asiassa hyvin kaukana Sarasta. En ikinä ajatellut Sarasta pentuna sen olevan mitenkään erityisen arka, enkä tiedä nytkään oliko se edes, jos tuo Selma vaan on hullun rohkea. Mutta silti niin monessa asiassa auto- ja bussimatkailusta koviin ääniin voi Saraa huoletta pitää Selmalle hyvänä esimerkkinä.

Mutta muutakin on tässä tapahtunut kuin näyttely, Selma on asustellut luonamme nyt reilun kaksi viikkoa, joka tuntuu kyllä rutkasti pidemmältä ajalta! Pentu on monessa asiassa niin hämmästyttävä. Suurin osa pisseistä ja kakeista tulee ulos, sisälle tulevat hienosti parvekkeen oven suussa olevalle paperille, näin on mennyt eka päivästä asti. Kun on oltu pois kotoa on palatessamme eteisessä (vaklattu myös ikkunasta) vastassa ollut Sara ja Selma hetken kuluttua ilmestynyt unisena makkarista. (niin siis Saran yksi kolmesta suosikkipaikasta nukkua on eteinen, mielellään tyynynä kengät, ei se sentäs eroahdistunut ole, nukkuu usein eteisessä vaikka kotona oltaskin) Sen ruokahalu on hämmästyttävä. En voi lakata ihmettelemästä sitä vauhtia millä se syö, ja söisi Sarankin ruuat jos saisi. Selma myös mielellään leikki itsekseen lelulla ja saattaa hävitä kokonaan toiseen huoneeseen vaikka puoleksi tunniksi leikkimään. Se istuu ja menee maahan kuin unelma, seisookin nätisti. Tänään juoksi hihnassa pienen pätkän kuin näyttelykoira konsanaan. Kosketusalustaa kokeiltiin eilen eka kerran ja idea löytyi uskomattoman hyvin. Hihnassakin kulkee sen mitä on "raaskittu" hihnassa kävelyttää niin kuin olisi aina kulkenut (mitä ny vähän pitää pantaa kupsutella). ihmisten ääniä kuullessa rupeaa häntä heilumaan. Imuroidessa se tulee vähän kurkkaamaan ja käy sitten nukkumaan. Yöt on nukuttu tosi hyvin, mitä nyt just tossa pe-la yönä marko oli kuulemma herännyt kun Selma oli possua röhkityttänyt puolisen tuntia. Niin ja tosi helposti vaihtaa käden puremisen leluun. Ja Selmaa kehuessa pitää nyt mainita että Sara oli myös ihana pentu, uskomattoman hauska, juoksi aina hulluja hepuleita, oppi asioita niin nopeasti että se oli melkein pelottavaakin. Tottakai Sarassa näkyy että se on meidän eka koira, mutta toisaalta myös ne asiat tekevät siitä Saran.

Saran kanssa tulevat jo aika hyvin toimeen. Sara sallii viereensä nukkumaan ja jos Selma vinkaiseekin niin Sara heti ryntää paikalla tarkastamaan. Omista herkuistaan ja ruokakupista Sara onneksi pitää kiinni vaikka pentu mielellään tulisikin osingoille. Nyt ne vaan on keksinyt semmosen tempun että kuppeja yritetään vaihtaa lennosta kun toisen ruoka ois vissiin molempien mielestä parempaa kuin oma. Tai Selma nyt varmaan vaan yrittää syödä niin paljon kuin mahdollista niin nopeasti kuin mahdollista. Ekan viikon jälkeen Sarakin rupesi jo vähän ymmärtämään pennun kanssa leikkimisen päälle. Lähinnä se leikki on sellaista että Sara makaa ja pitää hassuja leikkiääniä ja pentu härkkii tassulla. Ihan painimiseksi ei kuitenkaan mene. Ulkosalla se on sitten Sara joka haluaisi niin kovasti haastaa pentua leikkimään, mutta vielä ei Selmasta Saran juoksuleikkeihin ole. Nopeasti Sara lopetti yllätyshyökkäykset pentua kohti ulkosalla kun muutaman kerran sanoi. Ja huomasi varmaan itsekin hyödyttämäksi kun toisesta ei sellaisiin leikkeihin vielä ole. Niin ja juuri tätä kirjoittaessani Sara ja Selma ekaa kertaa vetivät kilpaa lelua.

Jännityksellä odotan Selman kasvua kun tuota luonnetta näyttäisi olevan. Eilen kun oltiin Heinolassa vierailemassa ja koirat olivat pari tuntia Pullisilla (Selman kasvattaja) hoidossa näkyi mulle ekan kerran että on sillä Selmalla sitä luonnettakin sitten vissiin. Näki pitkästä aikaa leikkitäti Alman ja siinä leikin tiimellyksessä Alma ikään kuin piti Selmaa tassujensa välissä maassa. Kun pentu pääsi irti se oikein suuttuu ja murina ja ärinä oli vimmattu. Almakin oikein hämmentyi että mitäs se nyt. Myös Sara oli Pullisilla hoidossa ja teki sille kyllä tosi hyvää, se on aina vähän vierastanut Tuulaakin joka on kyllä tosi hämmästyttävää, no kun oltiin lähdetty niin heti siitä oli tullut sitten Tuulan bestis, pihakeinussa nukkunut vieressä. Niin ja Selmahan nyt ei ollut milläsäkään lyhyestä paluusta lapsuuskotiin.

Agilityssa Sara on käynyt ja ensi viikolla on koetunti treeniryhmään, pidetään peukkuja. Marko varmaan bloggailee taas siitä aiheesta kun emmä siitä paljon osaa sanoa paljon mitään. Muuta kun että edistystä on tapahtunut valtavasti kun eilen näin Saran agilitypuuhissa pitkästä aikaa, siitä kun olin viimeksi katsomassa on jo hieman aikaa, olisiko ollut alkeiskurssin neljäs kerta. Ihanaa nähsä kuinka Sara tykkää. Viimeksi kun näin Sara meni puomia eka kertaa. Jalat tutisten se siellä ylhäällä käveli, nyt se laukkasi iloisena häntä pystyssä puomin läpi. Mutta mitä olen lajista ymmärtänyt niin niin kai se menee että koira kyllä oppii nopeasti, sitten vaan pitää opettaa se ohjaaja ohjaamaan.

Muita lähiaikojen harrastussuunnitelmia on Saralle sen Kotkan näyttelyn lisäksi erkkari, Selmalle pitäisi jotain mätsäriä katsella sitten kun on rokotukset ja Helsingissäkin on mukavasti jo muutama pentunäyttely loppukesästä. Selma on myös pentukurssille ilmoitettu kesäkuun alusta. Niin ja schape-leirille ollaan ilmoittauduttu koko poppoo. Niin ja tarkoitus ois kyllä Saran kanssa vähän lenkkien oheistoiminnaksi jäänytttä tokoilua pitäisi jatkaa jossakin opissa, katsellaan nyt että oisko vaan jollain kurssilla jossain vai jos agilityn myötä se seura vakiintus niin jos sitten perhejäseneks tai jottain.

Kauhea tilitys tuossa alussa, tuntui vaan helpommalta järjestellä ajatuksia kirjoittamalle ne, vaikka onhan tästä aiheesta Riinan kanssa jo messissä jauhettukin :D

Kuvassa tytöt Viikin pellolla noin viikko sitten, Selma on kasvanut tuosta jo ihan kauheasti!

Onks koira kotona? -Ei kun kaks.

No niin, nyt on sitten meidän pikkukoira kotona. Eilen näihin aikoihin oli haikeat hetket kun lähdettiin Pullisilta ajelemaan. Haikeat tosiaan, en tiedä johtuiko siitä että pentujen elämää on tullut seurattua hyvinkin ajantasalla Riinan kertoessa kuulumiset lähes päivittäin, ja käytiinhän me useammin näitä katsomassakin. Jokatapauksessa olin lähes "tippa linsissä" ajatellessani että nyt ne pienet pentuset muuttavat pois syntymäkodistaan.

Selma on ollut ihan uskomattoman reipas ja rohkea. Matka meni nukkuessa ja pissallakin pysähdyttiin jollain parkkipaikalla. Kova tuuli ja tien äänet saivat tytön hieman hämilleen mutta muutaman sekunnin päästä häntä vispasi taas tuttuun malliin ja pissikin tuli. Sara oli mukana jo Pullisilla ja siellä taas katsoi pentuja että yyäh niitä on niin monta ja juosta jolkotteli karkuun ulkosalla. Automatkalla hyvä jos koko pentua huomasi.



Selma on vielä varsin kiltisti ollut Saran suhteen ja uskonut pienellä ärähdyksellä että äläs pentu tule ihan iholle. Ja eilen Sara lähinnä väisteli pentua. Näin lähelle sai kuitenkin tulla jo nukkumaan tänään aamusella:



Eipä niitä ärsähdyksiäkään ole montaa tullut ainoa kun Sara sanoo tosissaan on kun pentu lähestyy kun Saralla on ruokaa kupissa, toinen kun on vähän tyhmänrohkea ja kävelisi vaan suoraan kupille, ruoka nääs maistuu. Tajuttiin kyllä Markon kanssa että herranen aika meidän pikkusarkkihan on tässä pikkuhiljaa kasvanut aika isoksi tytöksi, itse on kokoajan ajatellut että sehän on se meidän penturiiviö.



Selma viihtyy ulkona tosi hyvin. Olisi menossa sinne koko aika. Ja pissitkin on tullu suurin osa hienosti ulos ja ne mitä sisälle niin kaikki paperille ulko-oven viereen. Ensimmäinen yökin meni aika rauhallisesti, alkuyöstä Selma puuhasteli jotakin ja tutki tavaroita sängyn alta, kolmen maissa tuli pissi paperille ja sitten nukuttiinkin seitsemään.



Oma piha parkkipaikan vieressä käy nopeasti pieneksi rohkean tutkimusmatkailijan kanssa ja tänään käytiinkin jo hieman kävelemässä etupihan puolella. Panta (Saran perintöpanta btw.) ei oo Selman mielestä mikään maailman kivin juttu vielä ja sitä pitäs saaha rapsuttaa niin että jos se vaikka lähtis pois.



Käytiin läheisellä metsätiellä joka onneksi on jo kerennyt kuivua. Sielläkään ei mikään pelottanut mutta lintujen raakunta ja lentokoneet piti kuunnella kauhean tarkasti.

Sarakin on tottunut pentuun ihan hyvää tahtia, tänään aamulla olisi jo pihalla haastanut leikkimään ja menee ihan itse nätisti pennun luo haistelemaan ja tutustumaan. Selmakin siitä on rohkaistunut lisää Saran suhteen ja tänään on nähty jo ensimmäinen hyppy kiinni perskarvoihin sekä tassun läppäisyt kuonolle.



Äskettäin Selma painoi menemään pihalla ja sen jälkeen sisällä jo melkoista rallia. Juoksu oli ihania tasajalkaloikkia kohti Saraa ja sisälle tultua piti ihan itse roudata pissapaperit oven suusta terassin puolelle. Sen jälkeen järjesteltiin muutakin ja siirrettiin makuuhuoneen matto ovensuuhun peremmältä, tutustuttiin hieman aamutossuihin ja löydettiin lelukätkö (aina kun siivotaan niin kannetaan lattialla pyörivät pehmot Saran kevythäkkiin joka on makkarissa avoinna) Lelukätköstä roudattiin sitten kaikki mahdollinen yksi kerrallaan näytille.

Nyt nukkuvat moleammat makeasti touhuamisen jälkeen.

viikko vielä

Vielä pitäisi malttaa odottaa viikko, ennenkuin Selma on täällä. Odottavan aika on pitkä sanotaan, ja siltä se tuntuukin. No onneksi Saran kanssa riittää puuhaa ihan omiks tarpeiksi. Kattelin tossa paria agility-videota, ja tulipa mieleen, että onpahan aika monimutkaisia juttuja edessä. Mä kun luulin, että käydään esteet läpi ja vähän katsellaan mihin suuntaan se käsi osoittaa, no sillä pärjää ehkä ykkösluokassa, mutta jos meinaat yhtään kilpailuissa pärjätä, niin pitää treenata kyllä kuin huippu-urheilijat konsanaan. Olisi pitänyt aloittaa Saran koulutus tuossakin asiassa jo heti kotiintultua. Kyllä meistä vielä hauska näky kisakentille saadaan, mutta on siellä varmaan monta muutakin "sunnuntai"kisailijaa. Pääasia kumminkin, että Saralla on kivaa. Ja sillähän on. Nauttii aina vaan enemmän kun jaksaa yhtään tehdä temppuja sen kanssa.

Tänä aamuna taas perinteisesti vapaapäivän kunniaksi, heti aamukahvin päälle, lähdettiin metsälenkille. Oli kyllä kiva huomata, miten Sara nauttii siellä menosta. Kokeilin siinä huvikseni muutamia kiertoharjoituksia, sopivien puiden aina kohdalle sattuessa, ja Sarahan meni hienosti. Pujoteltiin puita, kierreltiin ohjaaja toiselta puolen ja koira toiselta jne. Ihan tuollaista perus irtautumista yms. Kyllä täytyy myöntää, että olen kyllä ihan vasta alkaja näissä hommissa, mutta onneksi Sara neuvoo minua mihin mennä.

Nyt Sara lekottelee tuolla kuistilla auringossa. ulkona kun on tällä hetkellä +8 lämmintä, ja tuossa lasitetulla terassilla vielä enemmän.

Niin viikon päästä siis Selma tulee taloon, kyllä sitä uskaltanee jo hehkuttaa. On tullut jo vähän mielessä pohdiskeltua mihin näyttelyihin sitä syksyllä suuntaa. Sitten kun on kaksi ohjattavaa koiraa, niin voipi olla kiirusta. Tuulalta ollaan kuulumisia väliin kyselty ja käyty muutamaan ottaan katsomassakin. Ja kun vielä Riina päivittää meidät aina messissä päivittäin, niin kyllä on mahdollisimman kattavasti päässyt kasvua ja kehitystä seuraamaan. Toivottavasti osataan jatkaa siitä minkä Tuula on hyvin aloittanut, ettei nyt vallan lellitä pilalle. Sarasta kun on tullut oikea lulluttelija. Tosi hellyyden kipeä, tosin tällä hetkellä juoksutkin siihen varmaan vaikuttaa. Aina kun tulee kotiin tai istuu sohvalle tms niin kyllä on kohta sylikoira luputtamassa korvaa. Ei siinä mitään, onhan se hienoa että koira on kiintynyt omistajaansa noin kovasti. ja omistaja koiraansa. no niin nyt voisikin sitten jatkaa siivoilua, kun joku tänne sisälle kuskaa hiekkaa ja karvoja. kuka lie? Oisko Sanna.