tokoilua ja vähän muutakin

Päästiin Saran kanssa HSKH:n tokoryhmään talveksi halliin reenailemaan. Tai voi koiraa vaihdellakin, ajattelin että jos Sara kävis kuusta kolme kertaa ja Selma yhden, Selman kanssa mulla on kuitenkin vielä jotain hajua että mitä me reenataan ihan kotona, kuhan nyt kävis vähän ihmis...koirien ilmoilla sekin. Tänään oli siis eka kerta.

Ryhmässä on yhteensä 8x2 koirakkoa, halli on jaettu puoliksi. Toiseen ryhmään meni muutama avossa kisaava ja toiseen sitten juniorimpia. Jäätiin Saran kanssa suosiolla junnumpaan ryhmään. Vetäjiä on yhteensä kolme kappaletta vaihdellen ja kaikki tuttuja aiemmilta kursseilta, kaks itseasiassa Saran ja Selman tän syksyn ryhmien vetäjät.

Tunnin rakenne on sellainen että ensin on kaikille yhteinen teoriaosuus ja sitten tehdään ryhmissä luoksepäästävyys (alokkaat) ja paikallamakuut ja sen kerran asia. Toi alku onkin ihanan haastava sitten meille kun kukaan ei oo koskaan muistanut ilmeisesti opettaa Saraa (tai muakaan) odottamaan rauhassa. Toiselle ei tunnu olevan mitenkään järkeenkäypää että tultiin tällaiseen paikkaan missä tehdään aina kivoja asioita ja sitten syödään nakkia ja nyt pitäskin vaan olla möllöttää. Sitten se yrittää louskuttaa komentaa että nyt mars tehdään jotain. Tai itkee vieressä että anna nakki. Mäkään en osaa aina olla mikään maailman johdonmukasin että toimisin aina samalla tavalla. Optimaalista ois varmaan että oottas vaan huomioimatta mitenkään niin kauan että louskutus loppuu mutta se on sitten taas hieman epäkohteliaista muita ryhmäläisiä kohtaan jos he haluaisivat kuulla jotakin... Mitään taikakeinoa en oo kyllä keksinyt, hiljaa ollaan joko sivulla käskyn alla, mikä ei kyllä taas auta yhtään sen rauhallisen odottamisen oppimiseen(mutta koira on kyllä tyytyväinen kun tietää mitä pitää tehdä ja muutkin paikallaolijat varmaan tyytyväisiä kun kuulevat mitä kerrotaan) tai sitten niin että sanon että hsssh ja jo ihan hetken hiljaisuuden jälkeen kehun, se vois ehkä pikkupikkuhiljaa pätkiä pidentämällä johtaa siihen rauhalliseen odotteluun. Se on jo aiemmin testattu että naksulla ei oikein mun taidolla ainakaan hiljaisuuden opettaminen onnistu koska ensinnäkin Sara kuumenee siitä aika kovasti ja toisekseen se on mieltänyt sen että silloin tarjotaan temppuja. Pitää nyt kattoa kun viikottain onneksi toistuu reenit samalla kaavalla nin voi olla että Sara sen nopeesti handlaiski että miten aina toimitaan. Agilityssähän se on ton oppinut ja oli joku kouluttaja sanonut että jos koira on innokas ja haukkuu intoaan niin sitä ei saa käskeä olemaan hiljaa. Mut siis toi on oikeestaan loistavaa että joutuu "pakolla" oppimaan tollasta odottelua joka ei oo yhtään Saran mieleen kun kisoissa sit joskus kuiteskin joutuu odottelemaan.

Tänään oli aiheena ihan perusasento, luoksepäästävyys, paikallamakuu ja maahanmeno. Saran perusasento oli kuulema superi, ehkä kuulemma hitusen arvostettua tiiviimpi mutta vetäjän mieleen kuitenkin. Ja kyllä mäkin mieluummin tiiviimmän otan kun että se ois kauheen kaukana. Ollaan nimittäin sitä jossain vaiheessa kovasti korjattu kun jäi se puolen metrin väli varmaan seuratessa (joku varmaan tallonnut tassuille) yhdessä välissä. Luoksepäästävyyden teki ihan kivasti namiavusteisesti, en oo viittinyt vielä tähän mennessä kertaakaan riskeeraa että tekis ilman namia koska näyttelyistä opittuna Sarallahan on se hauska taipumus väistää ojennettua kättä.

Niin joo ja Sara on ollut juoksuista lähtien, tai jo ennen niitä, taas aivan hullu nuuskuttelija. Lenkillä se tuntuu välillä olevan jossain omassa maailmassaan haistellessaan ja joskus saa huikata toisenkin kerran kovemmalla äänellä ennen kuin kuulee ja sitten tulee ihan että "miks sä ny noin kovaa huikkasit, tässähän mä oon, heti tulin ku pyysitkin". Agilityssä se saattaa omatoimisesti kuulemma lähteä jonkun hajun perään heti jos ksäky myöhästyy tms. Hallien hiekkapohjat on ihan ykköspaikkoja nuuskuttelulle ja olin hieman huolestunut etukäteen että mitäs jos Sara aattelee että nuuskiminen ja samalla tippuneiden namien löytäminen ois kivempaa ja lähtee vaikka itekseen painelemaan ympärihallia. No ei nyt sentäs. Kyllä se pari kertaa meinas että mitäs jos lähden tästä vähän pikkuhiljaa nenä maata kohti mut olin tosi varautunut siihen ja sanoin sille että "kröh" ja heti käänty katse takas muhun ja sit kun kehu niin ei onneks toistunut ees montaa kertaa. Huoh. On se jotain oppinut. Epäilen että ton nuuskimisen suhteen suurin kynnys on se että pitää ittesä tarpeeks mielenkiintosena ja että se ei kerkeekään päästä sen nuuskuttelun makuun ollenkaan. Pidin niin että jos oli luppohetkiä kun ei just tehty mitään niin silloinkaan ei vaan saanut nuuskia.

Paikallamakuussahan on vissiin kerran joskus harjotellessa käynyt niin että pidin liian pitkän pätkän ja Sara rupes haistelee ilmaa ja nousi sitten ylös että lähtee seuraamaan hajua, meni kyllä uudesta käskystä takas maahan. Nyt se rupes olee jo sen verta kärryil et mitä oltiinkaan tekemäs et ei enää siin vaihees hajut kiinnostanu ja se varmuuden puolesta tehtiin tosi hienot paikallamakuut. Seisoin kyl varsin lähellä koska oli uus paikka. Tehtiin kaks harjotusta, ekassa kävin puolessa välissä palkkaamassa kun muut kävi niin tiheään tahtiin vieressä, tokassa en ollenkaan. Musta välillä tuntuu että Sara lämpenee liikaa siitä kun käy palkkaamassa tosi tiheään ja se sen paikallaolo ei sillon oo niin levollinen kun et oottaa että nami tulee. Kun on vähä harvennettu palkkausvälii harjotuksista (vaihdellen toki edelleen) niin sen keskittyminen on parantunu takas kun jossain välis se oli vähän heikompi. Tänään itseasias ekas vilkas kerran sivulle mutta tokassa oli sitten liikahtamatta ja vaan tuijottia mua. Siinä tokassa sitten se kävi jo maahan mennessä maahan vähän toiselle kankulleen mutta ei kyllä vaihtanut siitä asentoa enää mihinkään. Tehtiin myös suoraan sivulta maahanmeno harjotuksia jotka huomasin kyl tosi hyödyllisiks. Sara jää vauhdista ja tai edessä tai kaukkareissa tai jossain vaan vapaana niin ihan suoraan ja ei mee tolle toiselle kankulle mutta sivulta aina välillä helpommin menee. Eihän se siis mikään kauhean paha virhe ole kun ei kuitenkaan sitä kylkeään sitten kääntele mutta siis oishan se nyt kivempi että opettas alusta asti oikein.

Siin oli aika pitkälti ensimmäisen kerran asiat, oli tosi hyödyllinen ja kiva reeni ja on ihan parasta että päästään taas viikoittain käymään. Vetäjän toiveissa oli että ryhmä ei paljon vaihtuis niin päästäs kivasti etenemään kun joka kerran teemana on aina yksi tai muutama liike.

Sempulan kotitokoilut on vielä tosi vaiheessa mutta tuntuu siltä että se rupee olee semmosessa kasvunvaiheessa että oppii ja handlaa uusii asioita tosi nopeesti. Aiemmin sen kanssa meni niin että harjoiteltiin esim. kosketusalustaa ja aatteli että kyllä se sen nyt on oppinut jo kun tosi monta kertaa itse tarjonnut tassujaan siihen ja saanut palkan ja mennyt tosi hienosti, sitten se vaan tuli eteen istumaan ja istua napitti siinä että anna nami. Puolestaan viime viikolla kun muistin pitkästä aikaa kokeilla kosketusalustaa niin Selma oikein ylpeänä näytti kuinka on keksinyt täydellisen namiautomaatin. Nythän se on muutenki ruvennut itte tarjoamaan kaikennäköstä, niinkun näyttelykehässä koko temppurepertuaari: "osaan istua, osaan haukkua, osaan hypätä sua vasten, anna jo se nami". Selman perusasento on tosi hyvä (varmaan aika tiivis sekin) musta tuntuu että se on vielä oikeemmassa paikassa kun Sara, tai ainakin itselle tosi luonnollisessa, sitten se tulee mitä suurimmalla todennäköisyydellä aina just oikeeseen paikkaan, Sara kun saattaa joskus erityisen innoissaan tai kiireessä jäädä vinoon (ja meni se kerran kokeilemaan mun selän takana istumistakin). Välillä tuntuu kyl et aikaa sais tosiaan olla enempi että kerkeis enempi reenailemaan koirien kanssa. Selma osaa nyt ehkä käskystä istua, tulla perusasentoon ilman apuja (jos on harjoteltu, välil unohtuu ja pitää ottaa pari avun kaa) seurata pari askelta, mennä maahan käsiavusteisesti ja toistojen jälkeen ilman apua ja siinä sitten onki kaikki. Aijoo ollaan vihdoin edistytty odottamisessa. Istuen tai seisten menee jo kaks askelta! Jee! Hiljaa hyvä tulee, ja vitsi kuinka erilaisia koirat voi olla, toi odottaminen on Selmalle kyllä semmonen kynnyskysymys ettei mitään rajaa, siinä missä Sara osas ton ikäsenä olla jo paikallaan tosi varmasti monenkymmenen metrin päässä. (no mut se ei osannu esim. seuraa niin hyvin). Tai tietty ehkä sitä itte on yrittänyt panostaa niitten asioitten opettamiseen mitkä on kaikista selviten huomannu että ois pitänyt jo aiemmin paremmin, niiku Saran perusasento joka opetettiin viime keväänä ihan kokonaan uusiks. Kapulaharjotuksissa Selma on melkee samalla tasolla kun Sara. Ja mulla on asenneongelma kun Sarallakin on, tai sit toisinpäin. Vaikka oon saanu sille intoa siihen että kapula on kiva juttu ja se innostuu kuin nakista konsanaan kun ottaa kapulan esiin niin silti se sen suussapitäminen on sille tosi vastenmielistä. Se pitää sen mitää osaa ja osaa luovuttaa sen käteen mutta se näyttää siltä että hyi tään on niin ällöö haluun sylkästä tän pian pois. En tiedä jos se oikeesti johtuu siitä että kun on ne puuttuvat hampaat ja se kapula tulee paljasta ientä vasten, jossain lehdessä nimittäin luki juuri tuosta että p1 ja p2 hampaitten puuttuminen voi vaikuttaa että kapula tuntuu ilkeemmältä suussa. No joo, ehkä se voi osaltaan olla yks tekijä mutta ehkä meiän vaan pitäs muistaa harjotella useemmin!

Niin joo ja käytiinhän me taas näyttelyissäkin. Sempulan petunäyttelyt on nyt ohi ja tuloksena neljä x kp ja 2 x rop-pentu ja 2 x vsp-pentu. Eka näyttely junnuluokassa oli Turku KV viikko sitten sunnuntaina. Sarakin pääs pitkästä aikaa mukaan kun luonnolisestikaan se ei ole noissa pentunäyttelyissä ollut :D . Halli oli ihan hullun melusa ja oltiin tosi ajoissa ja Saralla oli hauskaa kun kateltiin muualle niin se söi laukusta namit melkeen kokonaan, eikun ostamaan uusia. Selman vuorolla kattelin että ei kyllä voi tuomari antaa mitään hyvää kun ei se pysy hetkeäkään paikallaan no ERI sieltä kuitenkin tuli ja vielä luokkavoitto. Sara meni vuorollaan tosi nätisti. Eka kierros juosten oli niin kauheen nätti. Mä oon kauhein tunteikas aina ton koiran suhteen mutta meinas tulla itku kun näin kun se juos häntä liehuen. Tokihan se sitten oli vähän plääh kun tuomari kopeloi mutta ei pyrkinyt poistumaan mihinkään suuntaan ja siis mun mielestä oikein hienosti. Kopeloinnin jälkeen Marko sit ei saanu enää niin kauheesti innostettuu et häntä ois liehunu ihan ekan kierroksen malliin mutta tosi nätisti juoksenteli taas. Siinä seisottaessa Marko jotain värkkäs ja mukamas korjas Saran asentoo koko aika eteenpäin vaikka se on kyl opetettu korjaamaan peruuttamalla ja se jotenki näytti vähän reppanalta kun koko aika värkättiin kun sen hännän saisi heilumaan kun puhua lällättelis sille ja seistäs vaan paikallaan (siis mun on tosi hyvä sanoo kun itte kehässä unohtaisin oman nimeniki jännittäes). Mutta siis. Kaikenkaikkiaan tosi hyvin. Kolmanneksi EH:lla ja tästä on hyvä jatkaa taas. Ja oon tosi ilonen että vaikka meille on sanottu että kaikista koirista ei vaan tuu näyttelykoiria jne. ja toiset ei vaan tykkää jne, niin että me on silti Saran kanssa käyty. Koska kyllä se on Sarankin etu kun se oppii vaikka kuinka pikkuhiljaa että jännitettävissä asioissa ei loppujen lopuks olekaan mitään jännitettävää. Hei jännäshän se vielä viime keväänä keppejä, kiers ne kahen metrin päästä! Ja meni puomia jalat vapisten, eipä mee enää. Selma sitten yllätti ja paras narttu kehässä valittiin kolmoseks. En ois kyl uskonu. Tuomari kirjotti arvion vikaks lauseeks että "a future champion". Heh. Mut jopa Selman varasertiä enemmän niin mua kyl lämmitti ne Saran ekat juostut kierrokset, se oli tosi upee =).

Ens viikonloppuna sitten molempina päivinä messariin kattelemaan schapeja. Omatkin käy kehässä mutta mitään odotuksia ei kyl oo.

Sarkki on kyl olllu aikamoinen hauskuuttaja taas. Eilen se keksi et ruokapöydäl ois hänelle jotain syötävää (ei ees ollu) ja hetken se mourus tossa pöydän reunan vierssä ja sitten kevyesti kuin mitään hops hyppäs pöydän päädystä pöydälle. (aiemmin se on vain kiivennyt tuolin kautta). Sitten se seisoo pöydällä ja kattelee että hei näättehän mut ja heiluttelee häntäänsä. On taas yritetty muistaa käyttää molempia erikseen myös ulkoilemassa kun välillä tuntuu että Selma käy vähän Saran hermoille, Sara on tosi innoissaan kun pääsee itsekseen. Ja sitten taas toisaalta Selmalle tekee hyvää käydä välillä yksinkin ettei aina ole se Sara siinä suojana. Jossain välissä opittiin ohittamaan ja mäkin pystyn jo menemään niitten kaa kahdelleen niin että en sotkeudu hihnoihin ja päästään vastaantulijoiden ohi tosi nätisti "ohi" käskyllä. Selma ei oo enää räyhännyt vastaantulijoille, eli se tais olla vaan joku vaihe. Tosin jokunen viikko sitten tuolla pellolla tuli irtokoira meidän luokse haukkumaan ja Selma sai semmosen haukkuräyhä hepulin että huhhu (tosin onhan se ehkä ihan oikeutettua kun toinen ilmestyy jostain pimeästä parin metrin päähän viereen haukkumaan). Sara puolestaan tuli heti mun luo viereen istumaan ja oli sen näköinen että hohhoijakkaa taidan sanoa hau jos se tajuis lähtee tost jo. Sisällä meillä vahditaan aika ilosesti eteski ku Marko on iltavuorossa ja oottavat sitä kotiin niin ei mene kyllä käytävässä kävelevät ohi ilman että ilmotetaan että nyt siellä joku menee, mut kun hiljenevät ilmotettuaan niin eipä se ny niin vakavaa ole.

Piti kirjottaa ihan lyhyesti mutta tulikin taas oikein romaani, eipä tässä nyt muuta, joulun ja lumen odottelua (Sarahan rakastaa lunta melkein yhtä paljon kun mä!).

Agilitykuulumisia ja kai jotain muutakin

Ei ole sitten tullut päiviteltyä kuulemma agilityn saralta mitään vähään aikaan. Pitäisi sitten muistella mitä on tullut tehtyä koko syksyn aikana. Selman osalta ei ole paljoa kerrottavaa, ollaan käyty muutamia kertoja Ojangossa tutustumassa kenttään ja esteisiin. Selmahan käy siellä myös tokoryhmässä. Selma on kyllä ihan huippuvauhdikas ja innokas kun pääsee kentälle. Ollaan kierretty siivekkeitä rimat maassa, harjoiteltu ohjauksia. Lisäksi on menty avustajan (Sannan) kera keinua. Putki menee Selmalta kuin vettä vaan, kun on kotonakin sellainen. Keppejä otetaan aina pari kertaa ihan vaan että tulee tutuksi, Selmalla kun on niin kova vauhti ettei ohjaajan käsi tahdo keretä ohjaamaan edellä. Keväällä olisi kiva saada Selma johonkin ryhmään harjoittelemaan. Siinäpä Selman agilitykuulumiset.



Saran kanssa on sitten actionia ollut enemmänkin. Vaihdoin treeniryhmää elokuun lopulla, kun itselläni alkoi iltakoulu (hitto kun tollaiset haitta harrastamista) ja sitä on aina maanantai ja keskiviikko iltana. Harmitti kyllä kovasti kun jouduin Sanna Toivolan ryhmästä siirtymään pois, oli siinä toinenkin syy, eli se ryhmä aikoo treenata läpi talven ulkona, ja minä en oikein viitsi lähteä koiraa kiusaamaan jäiselle radalle, sattuu vielä jotain. Varman päälle. Pääsin sitten lauantairyhmään joka treenaa joka toinen viikko Agility akademian hallissa Kivistössä. Sellainen vanhaan kasvihuoneeseen tehty agilitykenttä. Aika pehmeä hiekka-alusta siellä on. Tila on jaettu puoliksi ja puolikkaasta puolet on aina meidän ryhmällä ja toisella neljänneksellä on toinen Hskh:n treeniryhmä samaan aikaan.

Syyskuussa sitten startattiin Saran kanssa kisarintamalla, tosin epävirallisissa kisoissa. Kahdet Ojanko cupin kisat ehdittiin käymään (kolmas jäi väliin, ylläri, koulun takia) ja molemmissa kisoissa otettiin kaksi starttia. Eka kisat meni aika hyvin. Eka startissa vielä vähän haettiin kisafiilistä ja jolkuteltiin jotenkuten. Toka starttiin sitten haettiin Saran kanssa hyvä vire, ja vetäistiin nollarata ja sijoitus kolmas! ja startteja oli kumminkin yli 30. eli todella hyvin meni se.

Toinen kisa oli sitten parin viikon päästä. Saralla alkoi ilmeisesti juoksut lähenemään, kun alkoi kovasti hajut kiinnostaa. Eka lähdössä otettiin väärä rata, kun en varmistanut persjätössä aalta Saran suuntaa ja se karkas viereisen hypyn, tyhmä minä. Toka startti menikin sitten ensimmäiset kaksi kolmannesta tosi hyvin, kunnes yhtäkkiä Sara teki u käännöksen ja lähti jonkun hajun perään. kauhea nuuskutus ympäri kenttää, tuomari tokaisi vain, että jaahas nää vaihtuikin jälkitreeneiksi. hah. No sain kasattua homman ja jatkettiin, kunnes kolmen esteen jälkeen sama homma. eipä mitään kolme estettä maaliin ja sijoitus jossain puolen välin alapuolella, kohtalaisella ekan startin ajalla. Kahden kisan suorituksilla koko Ojanko cupin (3 kisaa) sijoitus kuudes. medeissä siis.

Lokakuun alkupuolella päästiin Hskh:n järkkäämään Jaakko Knuutin koulutukseen agility akademialle. Olipahan taas mahtavaa päästä huippuoppiin. Kyllä nuo täsmäkoulutuspäivät on kivoja. Siellä oli Saran nuuskutus kyllä pahimmillaan, ja osin kyllä syyttävä sormi menee juoksuihin jotka olivat aivan hilkulla. Sarasta kun ei oikein ota selkoa milloin ne alkaa ja milloin loppuu. Nuuskuttelu ja merkkailu alkaa jo reilua kuukautta ennen ja jatkuu pitkään. Ota noista naisista nyt selkoa. Keväällä olisi kyllä mahtava päästä taas Janita Leinosen oppiin, jos vain saadaan schapendoes porukalle järkättyä sellainen. Olen kyllä ekana jonossa kirkumassa.

Olen käynyt Saran kanssa aina kun vaan mahdollista, Ojangossa yksin harjoittelemassa, ja se on kyllä tuonut tulosta. Keinu ei ole enää yhtään paha paikka, Sara yrittää sitä aina itsekin tarjota, kun sieltä saa sitä ihanaa nakkia. Muutenkin Sarasta on tullut tosi innokas kentällä, ja välillä tahtoo mennä vähän omia teitään, jos ei ole ohjaaja hereillä. Nyt viimeksi treeneissä tajusin, että kun Saralle ei anna mahdollisuutta edellisen ja seuraavan esteen välillä, vaan käsky on jo seuraavassa esteessä, niin nuuskuttelukin jää vähemmäksi, ja jopa pois kokonaan. Eli pitää olla koko aika jotain ohjelmaa mitä pitää seuraavaksi tehdä. hyvä vaan, saapahan vauhtia lisää samalla. Vielä kun ohjaajan jalat menis kovempaa ja muistas ne radat paremmin.

Tammikuussa olisi sitten tarkoitus aloittaa Saran kanssa oikea kisaaminen ja tempaista muutama viikonloppu kisoja kierrellen. ei ole alkuvuodesta kovin montaa näyttelyäkään sotkemassa kuvioita. Toivottavasti ainakaan.

Eilen tuli sitten kokeiltua taas jotain uutta aluevaltausta, ja ajelimme Sannan kanssa Lahteen ja schapeporukan agilitytreenivuorolle. Kouluttajana toimi allekirjoittanut. Eli kun Tuula ei itse päässyt oman tokokoulutuksen vuoksi vetämään treenejä, lupauduin minä hullu sitten, että kyllä mä treenit osaan vetää. Ei mitään hajua mitä aioin opettaa, mutta muutama vinkki Riinalta ja homma oli kivast paketissa jo Lahteen lähdettäessä. Siellä treenaa siis 11 schapea. 6 pentua ja 5 vanhempaa, muistaakseni. Tällä kertaa paikalle oli uskaltautunut 3 pentua (Cassu, Gebo ja ei niin pentu enää Luigi) 3 isompaa (Basso, Sera ja Wunjo), taisi näin kovan luokan kouluttaja pelottaa muut jäämään kotiin. hehhehe. Pennuille vedin sellaisen hypyistä tehdyn neliön. kahdella vastakkaisella sivuilla kaksi hyppyä ja toisilla yksi. Eli tuli harjoiteltu takaakiertoa, välistä vetoa ym erilaisia ohjausliikkeitä samalla kertaa. Pennut meni siis rimat maassa, eli lähinnä siivekkeiden kiertoa, ja niitäkin aina muutama kerrallaan. Innokkaita pentuja oli paikalla. Luigi haki motivaatiota lelupallon kanssa pentujen ryhmässä. Toivottavasti osasin antaa hyviä vinkkejä treenaukseen, enkä ollut liian vaativa tai jotain. Kivaa oli kumminkin. Isommissa oli sitten omista treeneistä tuttu radan pätkä, jossa oli hyppyä, putkea, a:ta, kepit. Sellainen kiva pyörityksen ja vauhdituksen perushelppo pätkä. Oli kyllä hauska neuvoa, kun ei ollut ihan tuiki tuntemattomia tyyppejä, niin uskalsi vähän ronskimmin neuvoa, eikä tarvinnut sanomisiaan. Huumorilla mennään. Muutamia kotiläksyjä annoin "oppilaille". Voisi mennä toistekin. Näytin Sarallakin pienen pätkän, ja neiti ei ollut kyllä parhaimmillaan, tai lähinnä ohjaaja. Mulla kun on tapana ottaa hirveästi häiriötä "yleisöstä". Tulee suorituspaineita. Mutta Saralle teki hyvää päästä outoon paikkaan ja käytiin vetäisemässä vain pikku rata ja se oli siinä. eli vähän kuin olisi kisoissa käynyt. Samalla päästiin testaamaan Saran uusi upea Hurtta lämpömanttelin, jonka perjantaina ostin Murren murkinasta ruuan haku reissulta. Selma neiti jätettiin kotiin, kun huomattiin aamulla, että sillä oli alkanut juoksut. Medi koira siis luvassa. jeejeee.

Selma käväis muuten tuossa viikko sitten Lahden pentunäyttelyssä, tuomari oli vaihtunut Päivi Eerolaksi, joka on kuulemma tiukka täti. Niin taisi ollakin, kun huomautti selman kainalosta löytyneestä pikku takusta. Teslaakin päästiin siellä näkemään. Selma oli Schapendoesien VSP ja lisäksi tuli vielä KP. Vielä kaksi pentunäyttelyä Helsingissä ja sitten kuun lopussa eka junnuluokka Turussa, ennen messaria. Selma on kyllä ihan huippu myös näyttelykehässä. On tosi helppo olla handlerina kuin neiti vetää kuin olisi ikänsä kehässä ollut. Ihan on kotonaan sielläkin. Aina jaksaa vaan ihmetyttää miten paljon voi saman rodun koirissa olla eroa. Kaksi eri persoonaa nuo meidän neitoset.

Ai niin kävinhän mä tuossa eräänä sunnuntaina Lahdessa (pitää varmaan kohta muuttaa sinne kun kokoajan ramppaan) Schapendoes yhdistyksen syyskokouksessa. Takaisin tuomisina oli sitten paikka hallituksessa 2010 alusta. Kiitoksia vaan kaikille minua äänestäneille luottamuksesta. Toivottavasti minusta on paljon hyötyä silläkin saralla. Intoa ainakin riittää koiraharrastuksiin yms. Kunhan ei vaan tuo koulu ja vuorotyö aina sotkisi sitä. Lottovoittoa (ja sitä mukaa omaa agilityhallia) odotellessa.

kuulumisia

Noniin, taas on näyttelyissä rampattu. Mahtaa olla tyhjä olo kun ei olekaan ens kuussa joka viikonloppu näyttelyä :D

Selma oli tänään Karkkilassa ROP-pentu kunniapalkinnolla ja esiintyi just niin hienosti kuin osaakin! Mä ahkeroin tosiaan koirien näyttelyarvostelut tonne sivupalkkiin äsken, voivat olla täynnä kirjotusvirheitä. Oli aika hauska kirjottaa nuo Saran tän vuoden arviot putkeen kun niistä näki ehkä sen toivotun edistyksen. Ja edistykseen kuuluvan hetkellisen taantuman jonka jälkeen voitas taas edistyä (?) :D. Se taantuma olin minä. Nopeasti kerrattuna ettei mene koko blogi jaaritteluksi niin tarkoitushan oli että mä ku Saran kaa oon juoksemista seisomista yms. harjotellukin niin esittäsinki sen joskus, ku uskaltasin jännittämättä. No Kotka meni kauheel jännäyksel, Porvoo jostain syystä hyvin. Sitten tuli Kouvola ja huhhu olin tosi kauhuissani jo ennen kehää mutta päätin silti yrittää. Kehässä tuli aika pitkälti paniikki, koirakin oli sitten peloissaan. No sain sen ehkä jossain vikalla kierroksella vielä juoksemaan ja ei yrittänyt tuomaria karkuun. Seuraavana päivänä Heinolassa kyselin että jos Marko sittenki veis mutta piti sitten mennä vielä yrittämään. Sara olikin sitten edellinen päivä mielessään vielä enemmän paniikissa kuin minä. Ja mä sitten hätäännyin kun koira tahto pois kehästä. Huhhuh. Tuomari Annukka Paloheimo vielä sanoi jotain sen suuntasta että kun sulla on erittäin kaunis koira että toivotaan kauheesti että se rohkastus. Joo se rohkastuu sillä että mä en enää yritä esittää sitä. Se loppu ny.

Sitten tuon kauhean viikonlopun jälkeen onkin korjailtu taas niitä mokia. Vantaalla Marko vei Saran kehään ja se oli vielä silminnähden peloissaan. Marko sitten muisti itte olla rento ja hymyillä ja ihan lopuksi Sara jo meni haistamaan tuomaria kun tuli vielä luokan jälkeen kommentoimaan ja oli naureskellut että ei sitä nyt pelota. Porvoossa meni sitten jo paremmin. Arviossa luki että nice behavior. Hyvinkäällä viikko sitten Sara oli ihan upee. Kyllähän se tuomairn kopeloidessa on sen näkönen että tää on epämukavaa mutta muuten meni tosi hienosti. Häntäkin löyty välillä. Tänään Karkkilassa hitusen huonommin kun esittäjä unohti höpötellä sille koiralle. Yhteenvetona vois sanoo että jatkosuunnitelmat on että kun Marko vie Saran kehään niin sillä ei ole siellä mitenkään pelottavaa ja se saa lisää kivoja hyviä kokemuksia näyttelyistä. Etenkin jos Marko muistaa iloisesti höpötellä koiralle, Sara selkeesti vaatii sen rohkasun ollakseen ilonen ja reipas. Siinä missä pikku-Selma menee kehässä kuin ois syntynyt siellä..hmph. Tosin Selma on niin pieni vielä, kerkeäähän se keksimään vaikka mitä.

Nyt on vähän taukoo näyttelyistä. Sara menee seuraavan Turku kooveeseen. Selmalla on pari pentunäyttelyä siinä välissä. Aina välillä on taas palattu pohtimaan sitä että mistä voisi johtua se että Sara rupes pelkäämään tuomaria. Marraskuussa vai oliko se lokakuussa 08 se vielä juoks Vantaalla häntä liehuen ja Tammikuussa Lahden parkkihallissa pelkäs varmaan eniten ikinä. Jos se on se parkkimiljöö ja se tapahtuma ja vaikkei oiskaan niin Sara pääsee mukaan (jos saa viedä turistikoiria) Selman pentunäyttelyyn samaiseen parkkihalliin ja voidaan käydä vähän juoksemassa rinkiä ja syömässä nakkia tyhjässä kehässä.

Marko ja Sara on startannu agilityssä jo mölli-kisauran seuran Tehis cupissa. Osallistuivat kahteen kisaan kolmesta ja tulivat loppukilpailussa medimölleissä seitsemänsiksi. Paras sijoitus oli yhden kisan kolmas sija. Vauhtia on kuulemma tullut kauheesti lisää. Marko varmaan joskus kirjottelee itte lisää.

Sara on syönyt kuutisen viikkoa nyt raakaruokaa. Se saa broilerinsiipiä ja Murren Murkinan valmiita lihakasvismixejä. Ja silloin tällön kaikkee muuta. Tarkotus ois jossain vaiheessa tehdä kasvissoseet itse, kuhan saadaan ostettua isompi erillinen pakastin. Ja ku se ostetaan niin Selmakin siirtyy raakaruokaan. Sara tykkää ruuastaan kuin "hullu puurosta". Massu on voinut hyvin ja voidaan myös kuvitella tai voi johtua jostain muusta seikasta tai kaikista yhteensä mutta Sara on myös tuntunut olevan vielä tavallista energisempi, vilkkaampi ja leikkisämpi. Ne leikkivät Selman kanssa monta tuntia päivässä, tämä voi toki johtua siitäkin että Selma on isompi ja Saran mielestä kivempi leikkikaveriksi. Viime aikoina Sara on myös ruvennut hauskuuttamaan ovelilla tempauksilla kun leipien päältä katoaa juustot salamannopeasti jos päänsä muualle kääntää. Ja välillä on koko koira ruokapöydällä. Kun se on tuollainen hassu niin ei voi kyllä muuta kuin nauraa kun tapa jolla se tekee sen, kiipeää viereiselle tuolille istumaan mun viereen, laittaa tassun pöydälle ja kattoo ja hops sitten se on pöydällä heiluttamassa häntää... Hassu koira...

Selmakin on puuhastellut. Sen erikoisalaa oli pienempänä seinien syönti joka onneksi on jo jäänyt. Se on kova tyttö roudamaan leluja makkarista (jossa ne on järkevästi aina siivotessa sullottu koirien mökkiin (=kevythäkki) olkkarin puolella ja on se muutaman kerran avustanut postien aukaisussa ja koittanut neuloa, niin ja söi Markon kalliit kuulokkeet, tosin Sara söi pentuna kahdet vähän halvemmat (ei se marko taida oppia jättämään niitä koirien ulottumattomiin).

Selman kanssa on kävelty ihmisten ilmoilla aina kun me molemmat ei olla kotona niin yksikseen ja se vastaantulijoille räkyttäminen on jäänyt kokonaan pois. Harjoitellaan nyt samaan syssyyn ohitukset varmoiks ennen ku yritetään kahden koiran kanssa yksin lenkille. Sarakin tykkää kun pääse itsekseen ulos.

Niin ja tokoiltu on, mä käyn Selman ja Saran kanssa hskh:n tokossa ja sitten on mukavasti taas schapetokoilut aktivoitunut. Selma on harjoitellut aika paljon perusasentoa ja se meneekin jo ihan mukavasti käsiavustuksella ja oikea paikkakin löytyy tosi varmasti. Se on ihan selkeesti oivaltanut sen kohdan jalan vierestä missä pitää istua. Mitään kiirettä ei oo Selman harjottelun kaa pidetty, toinenhan on niin pentu vielä ja saa ollakin.

Saran kanssa on enempiki harjoteltu ja näkisin että meiän ja möllikisojen välissä on vielä seuraamisen kännökset ja pitemmät seuraamispätkät niin ettei se koira irtoo. Mun oman toimimisen tsemppaaminen jollain ihmeen tavalla niin että osaan toimia vaikka jännittää, sekä harjotella pitempiä pätkiä palkkaamatta. On noudatettu leiriltä tulleita Lentsun oppeja ja muistettu harjotella muutakin kun niitä alokasluokan liikkeitä.Tällä hetkellä Sara tekee tosi kivan ruutuunmenon silleen että ottaa kerran kupin tai alustan kanssa ja toisen kerran perään ilman. Ja luoksetulon pysäytys (jonka viittii ottaa kerran kahessa viikossa) on Saralla käsimerkillä tosi hyvä, pysähtyy kun seinään ja nykyisin jää useimmiten ihan suoraankin. Hyppyä on harjoiteltu hurjat kaksi kertaa, tänään ja kerran aiemmin tuolla meidän hskh:n ryhmässä. Se nyt menee aika pitkälti omalla painoillaan kun Sara osaa hypätä edessä näkyvän esteen hyppy-käskyllä ja pysähtyy itsestään hypyn jälkeen seisomaan. Paikallamakuussa, joka oli ennen Saralla tosi varma, on nyt tullut pari epäonnistunutta suoritusta kun se on noussut ylös mutta epäilen että kyllä sen idean ymmärtää edelleen ja ne on ollu ennemminki satunnaisia kertoja. Se on vaan vilkastunut ja ruvennut kattelemaan ympärilleen ja saattaa vaihtaa kankkua maatessa mutta se ei kai alokasluokassa vielä ole kauhean paha virhe. Ojangossa reenaamisessa on aina se kiva extrahäiriötekijä kun Sara käy siellä myös agilityssä. Ekalla kerralla oli vielä kisat menossa ja Sara selkeästi vähän epävarma siitä että mitäs täällä tehdäänkään, nopeastihan se oppi. Tänään oltiin poikkeuksellisesti ihan agilitykentän viereisellä kentällä ja alussa Sara meinas että jos tästä lähtis esteille, tai ei meinannut vaan oli sellainen kyselevä että jokos mentäs, että tonnehan me ollaan menossa, ollaanhan. On ainenkin into agilityyn kohdallaan. Tosin hulluna se tykkää tehdä mitä vaan. Ihana koira :) niin on toki sempulakin. Tossa ne leikkivät ja hakevat tennispalloa kun Marko heittelee.

Tässä syksyllä pitäs Saran koivet kuvauttaa tulevaa agilityuraa ajatellan ja samaan syssyyn silmät kans.

Vitsi että pitäs muistaa ottaa joskus kamera mukaan ulos kun rupee olee syksy parhaimmillaan. Jotain kohta kuukauden vanhoja kuvia tähän länttäsin.

laiskan bloggaajan uroteko

Päivitin tonne sivupalkkiin molempien koirien näyttelytulokset, Saran edellinen olikin sitten Tammikuulta 2009. Niin se aika juoksee.

Kuulumisten päivityskin ehkä tulossa lähiaikoina!

näyttelystä toiseen

Leirin jälkeen ollaankin sitten keretty näyttelyyn jos toiseenkin. 9.8 oltiin Tuomarinkartanon ryhmänäyttelyssä johon oli ihmetykseksemme ilmoitettu tosi vähän schapeja, oisko samaan aikaan ollut Turun elonäyttely verottanut. Näyttelyn kanssa samaan aikaan oli pentunäyttely. Aikuisia schapeja oli ilmoitettu kaksi ja pentunäyttelyssä ilmoittautuneita oli neljä.

Saran lisäksi Maret Kärdin tuomaroitavana oli mustavalkoinen junnunarttu. Tuomari antoi sille EH:n. Saran vuorolla tuomari sitten kävi parin metrin päähän koirasta kyykkyyn käsiojossa että tulehan tänne. Minä kirosin kehän vieressä (niin, jännäsin taas viime metreillä ja nakitin Markon sinne kehään vaikka onkin sovittu että tahon harjotella Saran kaa:) )että ei hitto nyt meni kyllä niin mönkään kuin voi. Sarahan katto että minä en sun luokses tuu ja vilkuili jo poistumistietä. No juoksi kuitenkin nätisti häntä liehuen ympyrän ja ees taas. Tuomarin luo ei ois tahtonut käden ojentelun jälkeen mutta oli tuomari kivasti sanonut että juoskaa tuosta pieni rinki ja sitä kautta kuletat sen mun luo. (ois se kyllä toiminut niinkin mun mielestä että tuomari oisi vaan kävellyt sen koiran luo...mutta tahtoi ilmeisesti koirien tulevan hänen luokseen tai jotain.) Nätisti Sara kattoa antoi niinkuin yleensäkin nykyisin. Kun rupesivat ruusukkeita työntämään Markon käteen niin mun eka ajatus oli että mitä saako se nyt jonku hylätyn ja lohdutusruusukkeita. Sitten vilahti tuttu vaaleanpunainen väri ja tajusin että ei mennytkään ihan niin. Tais siinä enemmän tai vähemmän silmät kostua kun se eka serti sieltä vihdoin tipahti. Ja jos nyt käytöstä ja tuomarin väistelyä mietitään niin ei ollut tosiaan onnistuneimpia esiintymisiä. Tuomari oli jotain sanonut tietävänsä että tämä rotu voi vähän varautunut ollakin ja että on muuten niin hieno koira niin ei halua rokottaa siitä että ei tullut häntä tervehtimään oma-aloitteisesti. Kyllä oikeesti se kivi putosi sydämeltä että se on tosiaan mahdollista että kyllä niitä sertejä sieltä joskus tulee, ja vaikkei juuri tässä näyttelyssä ihan pelottamasti mennytkään niin ei olla turhaan harjoiteltu.

Selman vuoro pentunäyttelyssä oli sitten vasta usean tunnin päästä, pentu parka oli jokseenkin nuutea helteessä odottelusta. Pentuja tuomaroimassa oli Colin Smith Englannista. Pentuja oli ilmoitettu neljä mutta paikalla oli vain kolme, yksi uros ja kaksi narttua. Uros sai punaisen nauhan muttei kunniapalkintoa. Selma jonka esiintymistaitoa ollaan Markon kanssa kuorossa ihasteltu näytti sitten että ei se ole itsestäänselvyys että aina mennään nätisti :D Selma seisoi kyllä nätisti mutta päivän aikana oli ilmeisesti kehään kylvetty julmetut määrät nameja ja niitä olisi pitänyt nuuskuttaa ja sitten olisi pitänyt mennä vähän muihin suuntiin kuin mihin Marko meni. Tuomari sanoi samaa kuin urokselle, että ei voi oikein arvioida kun ei juossut tarpeeksi hyvin että olisi saanut liikkeistä selkoa. Tuloksena toinen sija, ei kunniapalkintoa. Toinen narttupentu olikin sitten ROP-pentu, ja kelpas kyllä ollakin, hän liikkui kuin isommat koirat konsanaan.

Viikonloppuna huomattiin mainos hyväntekeväisyysmätsäristä samaisessa paikassa torstai-iltana ja mentiinkin sitten sinne Selman kanssa harjoittelumielessä. Kyseessä olikin varsin iso mätsäri, yli 400 koiraa. Kehät oli jaettu kivasti roturyhmien (joitakin oli yhdistelty) mukaan, ja pennut olivat ryhmän kehässä ekana. Selma oli vuorossa numerolla yksi ja vastassa oli Kelpie tai Australianpaimenkoira (muisteli Marko, mä olin jo ihan unohtanut). Selma meni nyt taas todella nätisti ikäisekseen ja saikin punaisen nauhan vaikka nätisti toinenkin koira meni. Niin ja tuomarina oli Maija Mäkinen. Siniset voitti suloinen briardi. Yhteensä osallistujia oli 15, joista 8 punaista. Selma sijoittui hienosti toiseksi. Ensimmäiseksi tuli Puli.

Sunnuntaina oli sitten taas Saran vuoro Porvoon ryhmänäyttelyssä. Vettä tuli kaatamalla melkein koko aika ja villasukat ja hanskat ois ollut tarpeen. Näyttelypaikkana oli nurmikenttä. Hieman ihmeellinen sinäänsä että se oli täynnä ruohonleikkausjätettä ja silti ruoho oli varsin pitkää. Sara kastui kivasti jo kävellessä autolta kehän viereen, märkä ruohonleikkausjäte tarttuu myös tosi kivasti koiraan, häkinpohjaan ja kaikkeen mahdolliseen. Onneksi oli vain seitsemän schapea niin ei jouduttu kauhean pitkään aikaa siellä sateessa viettämään. Hieman kauhuissani katselin edellistä rotua missä oli useampi kuin yksi koira (en minä niitä rotuja tunnista, jotai lyhytkarvaisia aika isoja ruskeanmustia :) kun tuomari antoi jokatoiselle sinisen nauhan ja pari käveli kehästä pois jonkun ihan oudonvärisen (harmaa, vaaleanruskea?) nauhan kanssa. Aattelin että ompas kiva tulla sen sinisen takia tänne vesisateeseen. No schapet ei kuitenkaan niitä sinisiä sitten keränneet. Tuomari oli siis Ritva Raita. Uroksia oli kaksi toinen junnuissa (?) ja toinen valioluokassa ja molemmat saivat EH:n. Junnunartuissa ja nuorissa oli yhteensä kolme koiraa joista kaksi sai ERI:n ja yksi EH:n. Jollain ihmeen tavalla osasin olla jännittämättä niin paljon kun oli Saran vuoro, johtuiko sitten siitä vai mistä mutta Saraa ei tippaakaan pelottanut sadetakkinen tuomari jota aiempien rotujen pari koiraa oli pelännyt ihan kauheasti. Sara meni ihan itse nuuskaisemaan tuomarin ojennettua kättä, multa meinas tippua silmät päästä. Juoksemisetkin tais mennä ihan hyvin kun arvostelussa luki että liikkuu hyvin ja kantaa häntäänsä hyvin. Tarkempi tutkiminen tapahtui sitten pöydällä ja osasin toimia jopa niin että sain sen koiran sinne pöydälle nostettua ja siinä se seisoi nätisti katselmuksen ajan. Tuloksena oli sitten possunpunainen nauha. Paras narttu kehässä menikin sitten puoli kierrosta siihen kun Sara ois halunnut kurkkia että mitä se Marko jäi tekemään kun nousi juuri penkistä pakkaamaan häkkiä kun mentiin takaisin kehään. Tuloksena kuitenkin siis PN4. Tästä näyttelyreissusta olin kyllä erityisen tyytyväinen kun arviossa ei ole sanallakaan mainittu mitään tavallisesta poikkeavaa!

Ensi viikonloppuna jatkuu taas harjoittelumme Kouvolassa ja Heinolassa. Selman seuraava koetus onkin puolestaan vasta syyskuun lopussa Karkkilassa. Selmalle on vähän katseltu agilityn pentukurssia syksyksi, omalla seuralla ei penturyhmiä starttaa nyt syksyllä. Tokoilua on molemmille koirille runsaasti luvassa kun Selmalla alkaa HSKH:ssa myös penturyhmä jo viikonpäästä ja kokoukseen menemällä saatiin Sarakin tyrkättyä sellaiseen "melkein kisavalmiit" ryhmään. Koirahan on..ohjaaja ei.

Lauantaina käytiin myös tervehtimässä Via-pentusta ja Rokia, sekä Aatua ja Oivaa Otalammella Salmen ulkoilualueella. Vian rinnalla sitä tajus että herranen aika mikä jättiläinen meidän Selmasta on kasvanut että se ei olekaan enää sellainen parikiloinen pikkupikkupentu. Punnittiinkin Selma ja tulos oli 10,6kg. Kohta pitäisi korkeuskasvun kyllä loppua että jäisi Mediksi kuten vienona toiveena ois..

Niin ja ensi torstaina on pitkästä aikaa vuorossa schapetokoilua Viikissä, kivaa.

schapeleirin agilitytreenit

Jaahas nyt pitäs alkaa muistelemaan sitten mitä sitä tuli treenattua tuolla Schapendoesleirillä Janita Leinosen opissa. Pääsin siin Saran kanssa jo kisaavien ryhmiin treenaamaan, kun ollaan olevinaan jo kisavalmiita ja siellä sattui olemaan pari vapaata paikkaa vielä. Olin todella innoissani tästä tilaisuudesta ja päätin antaa kaikkeni ko treeneissä.

Pahoitteluni jo etukäteen lukijoille, sanasto ei ole välttämättä mitään pro tasoa, ja tämä onkin enempi omaa kertausta ja muistelua miten ollaan menty.

Esteet olivat samoissa kohdin molempina päivinä vain numerot vaihtoivat paikkaa. Ja näin rata muuttui sitten aivan erityyliseksi kummallekin kerralle. Yritin tuossa lomaillessani piirrellä ulkomuistista radat ja järjestyksen ja alla olevista kuvista näkyy suurinpiirtein se mitä tehtiin. Esteet ei välttämättä ole täysin oikeilla paikoillaan, mutta järjestys pitäisi olla oikea.


Lauantain rata oli ensi silmäyksellä aikas hiton pitkä ja pitkiä juoksuja oli luvassa. Tutustuttiin ensin keskenämme rataan ja tuntuma oli, että ehkä se tästä vielä iloksi kääntyy. Tämän jälkeen Janita otti ohjat käsiin ja alettiin käymään porukassa esteitä läpi. Ensin esteet 1-7, miten menette? syvä hiljaisuus. No kolme ekaa menee helpolla. Sara menee välistä vedot hyvin, sitten kolmoselta seiskalle. pitkä suora jossa esteet hiukka limittäin. No jos olet hiton kova juoksee ni no problem. Mutta varmempi tapa olisi ottaa 4,5 ja 6 persjätöillä. eli kolme persjättöä putkeen, huhhuh, yksikin teettää vaikeuksia. näin kävimme siis koko radan läpi. pätkittäin ja Janita vaati useamman eri vaihtoehtoisen tavan suorittaa kyseiset pätkät. uutena tuli mielikuvituskoiran käyttäminen ja laserilla osoittaminen eli siis että missä kohti menee keskilinja kullakin pätkällä.


Kun sitten oli oma vuoroni mennä Saran kanssa kokeilemaan, niin tämä alkupätkähän meni 7 asti kertalaakista putkeen kolmella persjätöllä, vaikkei kovin moni ollut edes kahta saanut kunnolla. olinpa ylpeä itsestäni. sitten 7 ja 8 sillai et jäin 6 jälkeen hyvin onnistuneen persjätön ansioista 7 ja 8 välimaastoon ja siitä sain vedettyä Saran välistä ja kivalla käden kiepautuksella sain heitettyä 8 ja sitten itse menin samalla 7-8 välistä ja 9 kepeille, jotka meni Saralta ihan ok.
Sitten 10-12 eli kolme hyppyä. 10 ohi vasemmalta, lähetys 11 ja siitä valssilla 12 ja itse taaimmaisen siivekkeen viereen ja sieltä vetämällä A:lle 13, eli sitten vuorossa 13-16, a, rengas, pituus ja putki. menin aika varmistellen renkaan vasemmalta puolen, lähetys pituuteen, täällä täällä, putkeen ja itse kiireellä seuraavaan hyppyyn 17 (jossa on nro väärinpäin kuvassa). A menee loistavasti, tais Sara osua kontakteillekin. Rengas meni ekalla sivusta, kun ohjasin liian kaukaa. tokalla sitten sattuikin jo oikeasta kohti. Pitäis tuotakin vielä vahvistaa lisää. pituudessa ei ongelmia. Putkeen meno näin läheltä aika helppo, saa vaan juosta tuolta aalta putken päähän suoraan ja sitten täyskäännös ja hypylle 17. sitten en muista miten menin 17-20. Tämän jälkeen hiottiin 21-24 jonnin aikaa. lähinnä 23-24 ja 25 menoa. eli että saisin koiran irtoamaan jo 23 putkelle, jotta ehtisin itse hyvin 25 vastaan. Janita otti tähän namikipon ja ryömi putkeen sen kera ja sara nopeesti 23 taakse, hyppy, putkeen ja sarahan ampaisi kuin raketti. Vähän kerrassaan syvemmälle ja koira alkoi menemään kuin unelma. Huvittavan näköistä varmaan sivustakatsojalle, kun Janitan jalat näkyy vaan putkesta ja meikä kantaa koiraa toiseen suuntaan esteen taakse ja sitten lähetys. mutta hienosti oppi. kiitosta vaan. se oli eka päivän anti, ja kyllä oli muuten hiki.

Sunnuntaina oli sitten vuorossa tekniikkatreeniä, mutta juosta saatiin silti ihan omiksi tarpeiksi. Kiva kun oli lauantai-illan vikaryhmässä ja sunnuntaiaamun ekassa.

Rata aloitettiin puomilta, tämän jälkeen muuri ja takaakierto kolmoselle, tätäkin treenattiin tovi namikipon kanssa, jonka aion muuten ottaa käyttöön omissakin treeneissä, saa hyvin hiottua noita lähetyksiä yms. eli kolmonen takaa, siitä pakkovalssilla esteiden välistä neloselle sylistä ja olitkin jo oikealla puolella 5 kepeille siitä varmistellen ekalle kepille ja hyvin menee. 6-8 . hyppy, hyppy ja persjätöllä (rakastuin näihin näköjään) putkeen. Ja sitten 9-11, ja ylläri persjättö renkaalle (mulla on myös pakkomielle saada rengas oikealle puolelle), putkelle lähetys pimeästä ja itse 11 taakse odottaa. tästä jatko olikin mielenkiintoinen. 12-14. 12 vastakkaisella kädellä 11 vastaan ja takakäännös (olikohan se ees se nimi), niin että käännä vartaloa hiukan aan ja putken suuntaan ja kun koira tulee ohi niin käden kiepatus ja oma suunta kohti 13 ja koira kääntyy hienosti. Sara meni tosi hyvin ihan kiinni siivekkeessä. siitä sitten valssi 14 ja jatkuu valssaten 15, takaakierto 16 sitten vuorossa vika pätkä mulle eli 17-20. se saatiin hienosti vauhdikkaaksi kun Janita vaan neuvo ottamaan itse ennakkoa ja luottamaan että kyllä se koira sieltä tulee (tätä hoki mulle moneen otteeseen muutenkin) eli 17 takaa ja 18 ja itse olin 19 takimmaisen siivekkeen paikkeilla siitä valssi yli ja kolmella askeleella valssaten putkeen 20. tässä piti vähän askeleita treenata, mutta kylläpä näytti hienolle (luulisin ainakin) kun sen sai menemään ja koira tuli ihan hipoen putkeen, kuin kokemeempikin. Nyt kun pysyisi muistissa nuo neuvot.

eli yhteenveto. Oli kyllä parasta antia mitä olen koskaan agilityn saralla saanut itselleni ja kyllä oli moni muukin tyytyväinen. Vaikka saankin loistavaa opetusta omissa seuran treeneissä, on tuollainen "täsmäopetus" viikonloppu silloin tällöin paikallaan. oli moni kolmosluokkalainenkin ihmeissään opeista. Ja sara ei kyllä mielestäni jäänyt tasossa jälkeen muista (siis omassa ryhmässä olleista) lainkaan. oli kyllä kiva omien treenien jälkeen jäädä katsomaan seuraavaa ryhmää ja ihailla Aatun (buffing jäätehinen) menoa, kyllä se tuore agilityvalio nämä hommat taitaa. Sai raikuvat aploodit paikalla olleilta.

kiitos ja kumarrus, ja nyt vain sitten rohkeutta keräämään ekoja kisoja ootellessa. Eka virallinen startti tulee kyllä olemaan vasta ensi vuoden puolella, mutta jos möllikisoja satun vielä jostain löytämään niin, sinne sitten.

schapeleiri

Viime viikonloppuna oltiin Schapendoes-leirillä Tuorlan majatalossa Kaarinassa. Lähdettiin jo puoliltapäivin ajelemaan ja oltiinkin paikalla hyvissä ajoin, kerittiin kuten aiottiinkin majataloon keittolounaalle (tomaatti-bataattikeittoa, nams). Oltiin ensimmäiset meidän soluun saapuneet, vaikka mä onnistuinkin luulemaan siivoamassa ollutta tyttöä leiriläiseksi. Majatalo tarjosi oikein kivat puitteet leirille, viihtyisä piha-alue ja huoneetkin oikein käypät, meillä ainakin oli tietokone netteineen yhteisesssä tilassa, tosin en mä sitä olisi paljon kaipaillut vaikkei olisi ollutkaan. Meidän lisäksi samassa solussa majoittuivat Riina ja Tuula & Tesla, Tiltu ja Alma, Lumikuono-Mari, poikansa Jari & Likka ja Neppu, Mirja & Retu sekä Mia & Lalli jaPessi. Hyvin tulivat koirat toimeen keskenään, välillä vilskettä riitti. Erityisen ihana oli nähdä kyllä Selman iskää! Ihan kauheasti ei kyllä kerennyt hengailemaan kämpillä kun viikonlopun koulutuksilla oli sen verran tiukka aikataulu.

Perjantaina ei virallista ohjelmaa ollut mutta tekemistä riitti silti. Pidettiin aluksi esittelykierros pellolla jonka jälkeen oli mahdollista tokoilla, hakuilla tai osallistua näyttelykoulutukseen. Sara kävi esittelykierroksen aikana "hieman" kierroksilla ja komennushaukusta ei meinannut tulla loppua koska Saran mielestä kun oli niin paljon koiria ja ihmisiä ja kaikkea jännää niin eihän sinne vaan seisoskelemaan tultu! Harmi kyllä muutama esittely kauempaa jäi vähän huonolle kuulolle. Ohjelmista osallistuttiin näyttelykoulutukseen, ihan jo siksi että itse olin sitä toivonut. Tokoilua oli luvassa molemmille päiville, ja mä mielellään ymmärtäisin näyttelyistä enemmänkin. Ja hyvä että osallistuttiin, opin vaikka mitä, oli todella mielenkiintoista ja nyt ehkä ensi kerralla ymmärtää arvostelulomakkeestakin enemmän. En mä oo tiennyt mitkä ne kulmaukset ny niin tarkalleen on. Ja omin silmin näin että tuossa se Sara nyt liikkuu "hieman ahtaasti takaa". Todella mielenkiintoista! Tuli myös paljon luottamusta lisää kun tietää itsekin vähän että millainen se meidän koira ja mitä asioita tuomari katsoo. Saraa ei muuten yhtään kauhstuttanut olla pöydällä Marin katsottavana (niin, koirat sai myös hyvää harjoitusta tuomarin käsittelystä tässä). Siinä ilta vierähtikin ja uni maittoi, vaikkakin Tesla kuului vahtivan jokaista vessa-/keittiökäyntiäni ;)

lauantai

Lauantaina aamupalalla Kati pyysi jos Selma voisi vaihtaa aiempaan tokoryhmään kun joku oli sairastunut. Olin hieman epäuskoinen että miten se nyt sinne edistyneempien sekaan voi mennä häiritsemään, mutta tosiaan helpostihan se pentu voi siellä seassa tehdä oman tasonsa mukaan. Ehkä tärkein yksittäinen oppi, muistutus, tai paremminkin valaistuminen oli mulle se että tosiaan koiran kanssa voi harjoitella vaikka voittajaluokan liikkeitä sen tason mukaan, sen harjoittelun ei tarvitse mennä niin että eka hinkataan alokasluokka täydelliseksi (tai ees sinnepäin) vaan koiralle tekee hyvää harjoitella noista hauskempia juttujakin. Ens viikolla mennään ostamaan Saralle ruutukartiot. Mä tykkäsin Lentsusta (Leena Välimäki) kouluttajana niiiiin paljon. Tykkäsin siitä kuinka se koulutus eteni ja kaikesta, ja siitä että saatiin kaikkeen harjoiteltuun jatko-ohjeet miten jatkaa tästä kotona (vielä ku muistasin).

Selman ryhmässä otettiin seuraamista, luoksetuloa, paikallamakuuta, ja ryhmäliikkeinä liikkeestä maahanmeno, pysähdys ja istuminen. Ollaan harjoiteltu tosiaan tähän mennessä vähäsen perusasentoa ja siitä yhden askeleen seuraamista, Selma näköjään osas jo paljon enemmänkin, mäkin sain jätettyä perusasentoon tulosta sen jalalla auttamisen pois. Kyl Selma osaa jos mä uskallan. Luoksetulo tehtiin niin että Lentsu piti kiinni, Selma jostain syystä lähti puolen välin paremmalla puolella kaartamaan reilusti pois päin, siihen saatiin sellainen ohje että jatkossa harjoitellessa se joka pitää koiraa kiinni niin tarkkaan katsoa että on sillä oikealla eli koiran vasemmalla puolella. Mä olin aatellut että Selmakin opetetaan tulemaan ensin eteen kuten Sara mutta käänsin pienestä suosituksesta kelkkani ja se opetetaan suoraan sivulle, hienosti tulikin. Niin ja sain kuulla että läpsyttelen jalkaani kädellä kun pyydän koiran luokse! Ei oo tosi! Kaikkea fiksua sitä tekeekin tiedostamattaan! Paikallamakuussa oltiin mukana pieni hetki niin että olin koko ajan Selman vieressä kyykyssä ja syötin namia. Selma meni kyllä kokonaisuudessan tosi hienosti, ei välittänyt vaikka mä jännitin ihan kauheasti (jep, onnistuin jännittämään koulutuksessa jo, entäs sit jos joskus kisoihin) ja oli paljon vähemmän muiden koirien perään kuin olisin voinut kuvitella. Ryhmäliikkeetkin sujui oiken mukavasti namin kanssa. Lopuksi oli leikkimielinen nopeuskilpailu jossa kierrettiin ringissä ja käskyn mukaan tuli suunnanvaihtoja maahanmenoja tms. ja hitain aina tippui pois. Kaikki apukeinot olivat sallittuja ja Selma sitten meni ja voitti :D On se taitava, vielä ku mäki joskus oppisin. Mitä enempi koirien kaa harjottelee niin sitä enempi tuntee ittesä hidasteena sen koiran oppimiselle ja taidolle:D

Lauantain toinen koulutus oli sitten Saran ja Markon Janitan agility. Mä jännitin varmaan enemmän kun ikinä missään näyttelyssä tai missään. Olin etukäteen manannut että voi apua kun siellä on vaan niitä kisaavia ja Sara (tai siis Marko, eihän se koskaan ole koira vaan aina ohjaaja) on ihan riippakivi siellä jne. Kattelin muiden vuorolla että voi ei tollanen sininen kiiltävä putki että jos Saralla on yhtään hassumpi päivä niin sinne se ei kyllä mene. Mutta taas kerran nää mun etukäteisstressailut osoittautui aiheettomiksi ja mun silmiin noitten meno näytti oikein hyvältä, ihan oikeassa ryhmässä se Sara oli. Markokaan ei sählännyt niin paljon kun joskus vaan näytti siltä että se oikeesti ymmärtääkin jotain persjätöistä ja mitä niitä nyt onkaan ;) Tässä yhteydessä on varmaan siis hyvä sanoa että mun agilitytietämys on aika vähäistä ja rajoittuu siihen että joskus vuonna nakki ja kivi olin Tiltulle ja Riinalle kisakuski ja sen jälkeen satunnaisesti käynyt Saran reenejä katsomassa. Ei siinä, oikein kivan näköinen laji johon varmaan innostuisin enemmän kuin mielellään jos uskaltaisin toivoa että osaisin hallita käsiä ja jalkoja juostessa niin että siitä on jotain hyötyä koiralle ja että ajattelisinkin vielä samaan aikaan. Siihen saakka me molempien tyttöjen kanssa ensisijaisesti tokoillaan ja Marko saa juosta agilityssa. Kattoo sit jos joskus.. Mut on ihana seurata omaa koiraa ja sen edistymistä. Janita neuvoi putkeen irtoamista ruokakupin avulla ja Saran koko putkeenmeno muuttui täydellisesti siinä reilussa viidessä minuutissa. Oon tosi onnellinen että pääsivät tohon koulutukseen ja sen hyöty on aikamoinen. Marko varmaan itte kirjottaa enemmän sitten jaakotuksista ja persjätöistä. Mut Saran, tai ohjaajan, edistys keväiseltä alkeiskurssilta missä kepitki piti kiertää kahen metrin päästä kun ne oli niin kamalat, ni on ollu kyl aika huima.

Agilitystä tullessa jäi pitsahaavetkiin kun oli jo kiire mätsäriin johon ilmoitettiin molemmat koirat. Muut siellä jo odottelikin. Pentuluokka jätettiin viimeiseksi kun joku pentu ei ollut vielä kerennyt paikalle. Urokset voitti komea Luigi joka oli sitten myös ROP. Sara tuli omassa luokassaan toiseksi, luokan voitti Ikwil. Kerrankin oli Saralle mieluisa tuomari, tuomarina Saran luokassa nääs oli tuttu Tuula. Tästä tuli varmasti taas roppakaupalla mieluisaa näyttelykokemusta ja itsevarmuutta lisää Saralle ja toki myös esittäjille, kun sai vähän kokemusta koiran kanssa kehässä olosta niin että koiraa ei pelota. Alunperin aateltiin että nyt mä harjoittelen sitä Saran kanssa menoa mutta ei viititty sitten riskeerata sitä että Saralla olisi agilityn jäljiltä kauhean kova kaipuu Markon luo, pakko se oli mutkin harjoittelemaan laittaa joten menin sitten Selman kanssa. Selma on kyl paljo välittömämpi kun Sara, nuoresta iästään huolimatta se hölköttelee nätisti siellä kehässä vaikka minkälainen jäätynyt puupökkelö roikkuis hihnan päässä. Selma oli ainoa narttupentu uroksia oli kaksi ja niistä paras pentu kisaan pääsi kerrassaan ihanainen Pyry jonka kanssa olikin jo leikitty useaan otteeseen. Tosin Selman mielestä leikki meni niin että ensin leikitään vähän aikaa ja sitten kun käy väsyttämään niin pojalle voisikin antaa köniin. Pyry ei siitä kyllä ollut milläsäkään, ois vaan halunnut leikkiä lisää. Selma sitten oli paras pentu ilmeisen vaikean valinnan jäljiltä, tuomari Mari vielä totesi että siitä erikoinen tilanne kun molemmilla pennuilla on harvinaisen hyvä etuosa. Mitä oltiinkin aiemmin näytteleykooulutuksessa opeteltu että mikä se hyvä etuosa sitten on :)

Ja tähänkään ei leikit vielä loppunut vaan vuorossa oli vielä yksi kisa. Mulle ei jäänyt mieleen että mikä se oli nimeltään mutta varsin hauska nopeatempoinen kilpailu. Kaikki osallistuneet koirat juoksivat kehään pareittain numerojärjestyksessä ja kolme yleisöstä valittua henkilöä toimivat tuomareina ja valitsivat kukin toisistaan tietämättä kumpi parista oli kauniimpi, ja kauniimpi meni jatkoon ja tuli sitten uudelleen kehään vuorollaan oman parin kanssa. Selma kyllä ollessaan viimeinen oikaisi hieman ja meni eka kerran kehään vasta ensimmäisen kierroksen ensimmäisen jatkoonpääsijän kanssa. Vikassa parissa olikin sitten hauskasti jäljellä Selma ja Sara, äänin 2-1 Selma vei voitoin, oisko sillä ollut jotain tekemistä että toinen on tollainen suloinen vaavi. Must oli ihanaa että Sara tuli toiseks, sillä kun ei noissa oikeissa näyttelyissä oo tuuria tai mitään ollut niin olihan se hauskaa että se on muidenkin mielestä nätti kuin meidän. Näyttelyistä muuten sen verran että ollaan syksyn mittaan menossa Saran kanssa varmaan jokaiseen täällä etelämmässä Suomessa, ainakin kaikkiin joissa oli naistuomari, kyllä me vielä totutaan, suunta on hyvä.

Ja tähänkään ei ohjelma loppunut, lähdettiin Tuulan kyydissä saunalle jossa vuorossa oli arvonta (ei kylläkään ihan heti!) Itse ei saunomaan menty joten lähinnä odoteltiin että se arvonta alkaisi, Selma jäi autoon nukkumaan systerin ja mummin kanssa ja Sara oli siinä mukana. Piti arpojakin ostaa vielä yksi satsi jotta päästäisiin arpomaan ja syömään kun oli päivä mennyt kiireessä ruuatta. Joittenki blogeista luin että arpaonni oli potkinut enemmänkin kuin sen "joka kolmas arpa voitttaa" me sitten varmaan tasoitettiin sitä tilannetta vähemmällä kun 12:sta arvasta voitti 2, eli joka kuudes arpa. Palkinnoksi piti ottaa Jahti ja Vahti ruokasäkki ihan sitä varten että Sara oli siinä seistessä onnistunut syömään Tuulan säkkiin reiän niin pitihän se päästä vaihtamana ehjäksi. Lähempänä puolta yötä kun kaikki palkinnot oli arvottu päästiin viimein syömään kämpille ja jo häissä piipahtanut Riinakin jälleen "hieman" eksyiltyään löysi takaisin.

sunnuntai

Sunnuntaiaamuna käytiin katselemassa etevien tokoryhmää mitä kerettiin ennen kuin oli aika taas lähteä Hitti-areenalle Saran agilityä katsastamaan. Vuorossa oli tekniikkareenit mutta reilusti niissäkin nähtävästi juostiin. Tuula ja Almakin olivat nyt samassa ryhmässä. Ja kuten jo aiemmin sanoin niin Marko sitten kirjoitelkoon reenien sisällöstä enemmän. Selma jäi samalla kertaa pentuagilityyn, sitä en kerennyt katsoa kuin ihan hetkisen kun lähdin jo (varaten eksymiseen aikaa) Saran kanssa kohti majapaikkaa valmistautumaan meidän tokoiluun. Eikä ees eksytty. Sara ei tietenkään ollut saanut aamulla ruokaa ennen agilityä, joku fiksumpi ois ehkä ruokkinut sen ennen tokoa, kyllä sille ois nakki kelvannut ruuan jälkeenkin ja ei ois ollut reppana niin nälissään.

Tokoiluun. Sää oli ihanan vaihteleva, parin tunnin aikana kerkes olla vaan pilvistä, ukostaa, sataa kaatamalla, paistaa aurinko, ja sama kierros alusta. Ensimmäinen mitä tehtiin oli nouto. Ei mennyt ihan putkeen. Saran kassa ei oo sitä harjoteltu. Noutokapulaa oon vissii kahesti koittanut sille naksutella mutta ei olla kyllä saatu sitä vielä suuhun asti. Muussa kuin koulutustilanteessa Sara kotioloissa mielellään leikki leluilla tai hakee leluja yms. mutta jos tarjolla on syötävää niin mitään vaa ei voi ottaa suuhun. Onhan se ihan loogistakin, suu on nakinsyöntiä varten... Kaikki muut temput mitä on keksitty naksutella on Sara oivaltanut salamana, mutta toi kapula suuhun ei vaan onnistunu, en tiiä oonko itte hidas, väärässä kohdassa tms. mutta se ny vaan ei oo toiminut. Nii takaisin koulutukseen, yritettiin tunnarikapulalla silleen että koiraa innostettas siihen ja sit heitettäs. No ei kyl irronnu, Saraa ei ois vähempi voinu kiinnostaa puupala, nurtsihan oli täynnä nameja (joita oli varmaan ihan hyvä määrä viikonlopun koulutuksien jäljiltä) kokeiltiin lainaleluillakiin mutta mikään ei herättänyt minkäännäköistä kiinnostusta. Ainoa asia mikä nälkäistä ressua kiinnosti oli ne nurtsiin kylvetyt namit, ja siinähän koira palkkaantui namin etsinnästä itsestään kun näkyi löytävänkin niitä. Saatiin sitten kuitenkin Lentsulta hyvät ohjeet miten harjoitella kotona sisällä kapulaa ja sitten ulos (kotiin päästyä tapahtuikin sitten varsin kummallinen edistysaskel josta lisää kun siihen pääsen tässä jaarittelussa). Muilla koirilla noutoharjoittelut meni paremmin. Seuraava oli sitten ruutu. Mä olin ihanasti pihalla kun en oikein tiennyt että miten se nyt tehdään ja mitä kun Sara etsii ja nuuskuttaa niitä nameja maasta ja ei kuule mua jne. Ihan uudenlainen tilanne, loppujen lopuksi ihan hyvä että tuli koettua kerta tuli huomatuksi että meen ihan puihin kun ei kuuntelekaan mua niinkuin aina muulloin kaikkialla. No joo Sara teki ruudun juuri niinkuin pitikin, mä en oikein ollut kärryillä että mitä tehdä kun se varastaa sinne kun oli ihan uusi kokemus että Sara lähti mihinkään luvatta, taisin jopa (yrittää) kieltää sitä menemästä ruudulle joka varmaan tavoitetta nähden on niin väärin kuin voi olla, no ei oo tähänkään mennessä onnistuttu sähläämällä Saraa pilaamaan niin ehkä se ei vieläkään mennyt pilalle. Toivon mukaan. Mutta saatiin siis tehtyä ihan hyviäkin suorituksia, ja mä opin että vaikka kotona se koira lähtis mun mukana pois kupilta johon jätettiin namia niin se ei välttämättä toimi kaikkialla niin! Ja Lentsu sanoi että kyllä sille hyvä, nopea ruutuun meno tulee. Kun vaan ohjaaja pysys kartalla....

Mut tosiaan, tää oli se mun valaistuminen että voisin oikeasti harjoitella Saran kanssa muutakin kuin alokasluokan juttuja! Joskus on kyl ollu tarkotuksenakin, nyt viimeaikoina on mennyt siihen hiotaan vaan seuraamista linjaan.

Siinä kun vuorojen välillä istuttiin ja odoteltiin niin Sara katseli tarkkaavaisena muita koirakoita (kun oli tullut siihen tulokseen että kenenkään taskusta ei nyt vaan tuu namia) ja jossain välissä sillä varmaan välähti että mitä täällä namintuoksuisella nurtsilla nyt ollaankaan tekemässä. Loppuajan se kuuntelikin mua ja toimi silleen miten kotonakin toimitaan, mitä ny välillä oli nuuskuttamassa mutta kuuli silti mutkin. Tehtiin paikallamakuut niin että kaikki osallistuivat reilu minuutti ja sitten osa koirista teki pidemmän suorituksen niin että Tuula ja Alma olivat koirien takana häiriönä mekastamassa. Sai olla tosi ylpeä Sarasta, se oli kuuliaisesti maassa koko reilun kolme minuuttia vaikka taas kerran itse en ollut niin luottavaisena. Olin aivan varma että kohta se lähtee kun tuttu Tuula kehui Almaa kovaan ääneen ja kutsui luokseen. Mitä Janitakin agissa sanoi Markolle niin ois mulle kans ihan hyvä ohjenuora, luota siihen koiraan! Kyllä se osaa! Tehtiin vielä ryhmäliikkeinä liikkeestä maahanmenoa seisomista ja istumista niin että koirat tekivät keskenään eri asiaa, taas meni hyvin. Olin myös tosi tyytyväinen siihen kun Saran seuraaminen oli yllättävän hyvää, seilaaminen ees taas suunnassa on jäänyt paljon vähemmäksi. Meillä oli samanlainen leikkimielinen kilpailu kuin Selmankin ryhmässä, tultiin kolmansiksi kun muuten nopeassa maahanmenossa jäi pylly pystyyn :D

Kaikenkaikkiaan tokokoulutukset oli tosi antoisia, mä opin ihan älyttömästi, tällaiseen kun pääsis ees kerran parissa kuukaudessa kun saa kuitenkin niin hyvät "näin voitte sitten harjoitella kotona"-ohjeet.

Tokoilun jälkeen oltiinkin sitten viimeiset paikan päällä, muilla oli kamat valmiina pakattuina, meidän piti vielä lastata auto yms. Olipahan haikeaa kun paikka oli ihan hiljentynyt. Kotona illalla Sara sitten yllätti, meidän se pari kertaa testattu noutokapula on eteisen hyllykössä, siellä on kakkapussia yms. ja ei noi koirat sitä yleensä tongi. No oltiin katsomassa telkkaria ja Sara jotain eteisessä puuhasteli, tiputti noutokapulan lattialle, otti sen suuhunsa ja toi sen!! Oltiin kyllä ihan ällikällä lyötyjä ja Sara sai semmoiset kehut ettei ole koskaan saanut. Nyt ollaan varovaisesti (ettei vaan pilata innostusta) tarjottu kapulaa silloin tällöin ja sen pidosta on saanut oikein jättipalkan ja kehut. Mutta voi että kun joskus hämmästyttää tuo koira, kuinka älykäs se oikeasti on! Nyt Sara on selkeän kiinnostunut kapulasta, jee!

Kaikenkaikkiaan leirillä oli kyllä aivan mahtavaa! Koulutusten tiukat aikataulut olivat tavallaan kivoja mutta joku yhteinen luppoaikakin olisi ollut ihan kiva. Oli hauskaa kun moni tuntui tietävän Saran näyttelyistä ja olivat niin kannustavina rohkaisemassa meidän kaunokaista. Fiksuna tyttönä Sara oppi sitten tosi nopeasti kerjäämään namia ihan jokaiselta.

Ei muuta kun että ensi vuoden leiriä odotellessa!

Selman eka näyttely

Perjantaina käytiin idyllisessä Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksessa Eukanuba Puppy Show:ssa Selman kanssa. Schapendoespentuja oli tasan yksi kappale. Tuomarina oli Hans Lehtinen. Selma esiintyi oikein reippaasti ja tuloksena oli punainen nauha ja paaljon kokemusta.

Tässä kuvassa vähän harjoitellaan tyhjässä kehässä


Oli vähän jännitystäkin kun teltan katos tuulenpuuskan myötä miltei läksi lentoon pitäen kovaa ääntä, Selma vähän säikähti mutta rauhoittui tosi nopeaan, kehäsihteerikin oli päivitellyt että ompas se reipas kun tuosta moni isompikin koira mennyt paniikkiin.



Toisin kuin Sara, Selma ei ollut pätkääkään kiinnostunut siitä oonko mä kentän laidalla vai en. Hyvä hyvä! Tosin omaa vuoroa odottaessa jo kehän puolella viereisessä kehässä kehäsihteeri huuteli jotakin englannin buldoggi (vai mikä se nyt olikaan) narttu numero se ja se niin Selma oisi kauheeta kyytiä häntä vipottaen ollut lähdössä naisen luokse. Ois varmaan siis mielestään vaikka englanninbuldoggi (vai mikä se nyt olikaan).



Eilen Selma pääsi mukaan agilitykentällekin, vauhtia ois vaikka muille jakaa ja putki on tosi pop. Ens viikonloppuna sitten schapeleiri, vähän jänskättää :) Luvassa agia ja tokoa, Saralle jopa kaksi agilitykoulutusta. Marko menee molempien kanssa agit ja mä tokot. Selman kanssahan ei nyt oo oikeestaan mitään harjoiteltu, näyttelyseisomista vaan naksuteltu. Saran kanssa sitten on omatoimisesti nyt värkätty perusasentoa ja ihan muutaman askeleen seuraamista niin että se olisi sellaista hyvää eikä vähän sinnepäin. Itsekseen harjoittelussa on vähän se huono puoli ettei oikein oo varmuutta että opettaako oikein tai osaako itse katsoa oikein. Mut just sanoin eilen Markolle että jos hyppyä ois jossain harjoiteltu ja kisat ois tässä meidän omassa pihassa ilman muuta häiriötä niin voitas vaikka osallistua. Mut siis hiomistahan on ihan kauheesti ja ei mitään hajua kuinka Sara toimis kisoissa jos mä jännitän, ties vaikka lähtis ittekseen huikentelemaan jonnekin muualle. Mut tosi kiva päästä koulutukseen. Laitoin mä tossa HSKH:n jäsenhakemuksenkin niin jos syksyksi löytyis jostai reeniryhmästä paikka Saralle ja saamattomalle ohjaajalle :) Niin tokoilusta piti vielä sanoa että meidän ongelmakohta ois ehkä se että periaatteessa Sara osaa kaiken, mutta ei mitään täysin oikein. Kun ollaan typerinä joskus opetettu niin että maahan käskyllä saa palkan mistä vaan maahanmenosta, ei olla siihen laatuun niin panostettu.

kuulumiset

Nyt pitäis olla ainakin helppo bloggailla kun sitten viime kerran ei ole tapahtunut kummoisia! Paitsi mitä nyt viikonloppuna käytiin polttamassa nahka kotikaupunki-Heinolassa Schapendoesien erikoisnäyttelyn merkeissä. Oli todella hauska nähdä paljon schapeja ja ihmisiä. Saralle kotiin viemisiksi H ja Selmalle taas paljon uusia kokemuksia. Tuttu ravirata oli ihan hauska paikka näyttelylle, hiekkaa ja aurinkoa tosin sai kuin olisi festareilla ollut.

Ja vaikka H taas tulikin niin Saran esiintymiseen voi mielestäni silti olla tyytyväinen kun ei ollut huomattavissa minkään näköistä kehästä mihinkään suuntaan vetämistä. Tuomarin kopeloidessa taisi olla silleen "mä en tykkää" muttei mitenkään kauhuissaan. Tuomari oli kivan hymyileväinen ja katsoi koirat oikein nätisti. Eli roimasti taas hyvää kokemusta. Arvion mukaan Sara on pitkäjalkainen ja seisoessa saa neliön vaikutelman, se on varmasti ihan totta. Ollaan koitettu oikeampaa edullisempaa seisoma-asentoa harjoitella mutta ei nyt vielä ilmeisesti tarpeeksi. Ja Jennan gallerian kuvissa huomasin että Saran turkki on kyllä kärsinyt pennun käsittelyssä, mahakarvat ja etenkin kaulasta ovat lyhentyneet roimasti ja se ainakin omaan silmään näkyy. Niin, tuomarin mielestä turkki oli liian karkea, siitä nyt en ehkä olisi samaa mieltä kun käsittääkseni tuollainen karkea sen kuuluisi ollakin, ja juuri edellinen tuomari sanoi että turkki on erinomainen, no siinä taas näkee kuinka jotkut asiat on vaan arvioijan mielipiteestä kiinni. Ja tuomarin mielipidettähän siellä ollaan kuulemassakin. Sara on ilmoitettu syksyksi varsin moneen näyttelyyn, eiköhän se kokemuksen kautta esiintyminen saa lisää varmuutta.

Huomasimpa että en ole viimeiseen puoleen vuoteen tainnut noita arvioita päivitellä tänne blogiin. Pitänee ottaa työn alle.

pitkästä aikaa!

On vähän jäänyt nämä blogipäivittelyt viime aikana. Vapaa-aika on mennyt pitkälti koirien kanssa puuhastellessa ja vaikka koneellekin tulee säännöllisesti istahdettua niin ei oo tullut kirjoiteltua. Jos nyt koittais vähäsen tsemppaa :)

Kaikennäköistä on puuhattu raportoitavaa ois ainakin parin kurssin ja yhden näyttelyn verran.

Koirat on myös matkustelleet Tampereelle, mökille Varkauteen, sekä Heinolaan useaan otteeseen. Laitettiin mun tilaihmeen takapenkille Selmalle häkki ja siellä se menee kuin ois aina ollut. Sarahan rakastaa autoilua, jos en ole tullut aiemmin maininneeksi, ja miksikäs ei, autohan on aina vienyt sen johonkin kivaan paikkaan missä näkee suosikki-ihmisiä ja/tai saa namia.



Muutenkin tuo Selma on niin uskomaton kun se on vaan niin "helppo". En tiedä johtuuko siitä että kun on toinen koira ja se ottaa siitä mallia vai siitä että käyttää puolet energiastaan Saran kiusaamiseen vai mistä mutta harva se päivä saa ihmetellä kun pentu on vaan niin uskomattoman helppo. Tai luultavastihan se pahin ikä on vasta tulossa. Mutta kun vertaa samanikäiseen Saraan niin muistelisin että puremisen kanssa sai olla todella pitkäpinnainen jos halusi vaan sinnikkäästi koiran purevan jotain muuta kuin kättä tai lahjetta. Siinä missä Selma, kun sille sanoo "irti", vaihtaa lahkeen joka kerta tarjottuun leluun ja lähtee toiseen suuntaan leikkimään lelulla. Sisäsiisteyden opettaminen on tietenkin helpompaa ihan siitä käytännön seikasta johtuen että on oma ulko-ovi ja pihalle on lyhyt matka. Aina kun pihalle menee tekee Selma pissit, tekee se kyllä myös sisälle, koko ajan vesikipolla ravaava neiti on aika uskomaton pissiäinen. No juo ainakin tarpeeksi kesäkuumalla. Nykyisin kolmet yön aikana tuleet pissat on aika pitkälti vaihtuneet yhdeksi isoksi lammikoksi ja kakit tulee pääsääntöisesti ulos. Eilen Marko oli lähtenyt töihin kahteentoista ja jättänyt paperit pois lattialta kun tulin puoli neljän maissa ei pisuja ollut sisällä. Sateisella ilmalla Selma ei mielellään pissisi ulos, mutta tekee kyllä ne pissit käskystä, silloin vaan kurotellaan mahdollisimman varpaillaan ettei märkä ruoho osuisi pyllyyn. Saas nähdä millaiseksi kasvaa kun mallina Sara jossa on sateella virtaa enemmän kuin kauniilla ilmalla ja jonka suurin rakkaus nakin jälkeen on mutakylvyt, ja suvussa ainakin Tiltu-mummo joka ei sateesta niin perusta.

Rokotuksetkin on jo saatu ja tällä viikolla Selma saa vielä vahvisteen. Heti rokotteiden jälkeen on koitettu käyttää pikkulikkaa mahdollisimman monessa paikassa niin itsekseen kuin yhdessä Saran kanssakin, on käyty katsomassa agikisoja, schapetokossakin Selma on kerinnyt jo kahdesti käymään ja Kotkan näyttelyyn pääsi hän turisteleimaan viime viikonloppuna. Suuri määrä uusia koiria kerralla tuntuu hieman jännittävää mutta muuten on Selma edelleen todella reipas. Ihmisiä rakastaa. Vaikka onneksi niihinkin on totuttu sen verran että ulkoillessa ei enää ihan hirveä hätä ihan jokaisen ohikulkijan jalkoihin hännällä viuhtomaan. Kotosalla Selma on tosi puuhakas ja musta tuntuu välillä että se ei nuku ollenkaan. Aina leikkimässä jossakin tai illalla kun Sarakin on jo painunut pehkuihin ja ei viitsi edes keittiöön vaivautua uniltaan vaikka muuten onkin mitä tarkin jääkaappivahti on Selma kyllä paikalla heti jos askel suuntaa keittiöön päinkään, nopeasti oppinut missä ne herkut on vaikkei ole sekään tainnut kerjäämällä saada mitään kertaakaan. Sitkeästi sitä silti aina päivystetään. Yksin kotona oloa on myös harjoiteltu hieman ja aina se on tainnut hyvin sujua, nukkumasta on pentu kipittänyt takaisin tullessa. Ihan ekoilla kerroilla jäi huutamaan (vaikka yritettiinkin luun tunkea suuhun tms.) mutta oli silloinkin takaisiin tuloon mennessä rauhoittunut nukkumaan.



Saran kanssa ovat jo tosi hyviä kavereita. Välillä vähän hirvittää kun Selma repii Saran karvoja niin kovaa että koko koira heiluu ja Sara ei sano mitään. Mutta juuri kun rupeaa ajatelemaan että voi ei meidän Sara-ressukka kun pentu kiusaa ja se ei mitään uskalla sanoa niin sitten Sara jo komentaakin pentua. Ja kun Sara komentaa niin Selma on kyllä välittömästi nöyrää tyttöä, vielä ainakaan ei onneksi yritä silmille hyppiä. Saralla on vaan ilmeisen pitkä pinna. Tai on niin mielissään tästä leikkikaverista että sietää vähän inhempiakin leikkejä. Tai mistäs mä tiedän, sehän voi vaikka tykkää kun karvoja revitään. En tiiä onko Selman ansiota vai sattumaa mutta Saran turkki on pikkuhiljaa ruvennut oikeasti jo asettumaan. Kampaamisen jälkeen on pörhelö ehkä vuorokauden, ei enää kahta viikkoa. Vaikka kyllä sitä villaa puskee sieltä vieläkin.

Sisällä tai hihnassa kävellessä Sara on välillä hieman kyllästyneen oloinen (siis Selmasta) mutta irtijuostessa maistuu leikki. Selma pysyy jo Saran perässä pieniä matkoja juostessa ja Sarasta on hurjan hauskaa juosta Selmaa karkuun niin että juoksee pätkän ja juuri kun Selma on pääsemässä luokse niin juoksee taas karkuun, ja hyökkäillä Selmaan päin niin että juoksee tosi kovaa ihan vierestä ohi. Tosi nätisti jo leikkivät. Sisällä joskus muristellaan ja Sara mouruaa mutta mihinkään painimisiin ei ole leikit yltäneet. Kohta vaan rupeaa olemaan Selma jo niin painava että hyvä jos jaksan puolet matkasta tuonne pellolle kantaa sitä ja sitten ei viitsisi vieläkään asfaltilla pentua taluttaa pitkiä matkoja.

Kasvattajan luona on käyty myös moikkaamassa ihanaa Almaa joka on Selman mielestä maailman paras leikkikaveri. Kuvassa on Alma ja Selma Tuulan kukkapenkissä.



Selmakin on aloittanut koiramaiset harrastukset. Sunnuntaina kun Marko ja Sara kävivät agilityä harjoittelemassa meni Selma myös pari kertaa putkea ja hypyesteitä joissa rimat olivat maassa. Ja kotonahan meillä on se Ikean putki sitä on jo harjoiteltu useampaan otteeseen. Tänään on myös toinen kerta pentukurssia, viime viikolla käytiin ekan kerran. Kurssille mennessä Selma oli tosi reipas, meni kuin kotiinsa, muut koiratkaan ei kiinnostanut ihan niin paljon kuin olisin kuvitellut, taisi olla tarpeeksi hyviä nameja siis mukana.

Kurssilla harjoiteltiin kontaktia niin että molemmissa käsissä oli nami ja käsiä pidettiin pään sivuilla ja naksautettiin kun koira katsoi silmiin. Harjoiteltiin kontaktia myös kävellessä muiden koirien seassa. Lopuksi harjoiteltiin myös perusasentoon tulemista kädellä namin kanssa näyttäen. Tykkäsin kurssista ja vetäjästä tosi paljon, jää paljon enemmän nyt käteen kuin Saran pentukurssilta missä hyvä jos kuuli mitä vetäjä puhui. On kivaa että kurssin vetäjä on naksuttelumyönteinen (niin kai taitaa useimmat olla nykyisin) koska Selmaa ois tarkotus enempi naksutellen kouluttaa. Saran kanssahan me nyt on harjoteltu naksutellen lähinnä temppuja ja muita kokonaan uusia asioita eikä sellaisia mitä on aiemmin jo harjoiteltu toisella tapaa. Selmalla riitti kurssilla kovasti virtaa, osa pennuista oli aika poikki kurssin jälkeen mutta Selmuska ois voinut mielestään namia syödä toisenkin tunnin. Ja kotona vaan leikki jatkui.



Saran kanssa on tosiaan kursseiltu vähän enemmänkin. Nyt on menossa naksuttelukurssi, tunsin tarpeelliseksi mennä johonkin opastettavaksi ettei itsekseen puuhastellessa tulisi suuria virheitä tehtyä. Sarahan oli ennen kurssia naksuttimeen ehdollistettu ja sille oltiin jotain kosketusalustaa yms. harjoiteltu kotona. Kurssin myötä homma sitten aukes varmaan paremmin ohjaajalle ja koirallekin kun joku päivä Sara vaan kerralla tajusi sen alustan tosi selkeästi ja sen jälkeen on kaikki muukin oppiminen ollut hurjan nopeaa. Eka kerralta kurssilta tuli läksyksi pyörähdys ja se sujuu ja aloitetaan mitä vaan harjoittelua niin nyt Sara on aina ekaksi tarjonnut pyörähdystä :D Mitä enemmän mä naksuttelen sitä enemmän uskon sen voimaan ja sitä loogisemmalta koko juttu tuntuu. Ja sitä varmempi oon että Selma koulutetaan kokonaan niin. Sarakin on ihan kuin eri koira. Se on tosi innoissaan tekemässä kaikkea. Toki ainahan se on ollut innoissaan jos namia on tarjolla mutta jotenkin eri tavalla. Se on myös paljon varmempi itsestään.

Aiemmin Sara on ollut sellainen tukevasti jalat maassa tyyppiä mutta kun kosketusalustan avulla opeteltiin tassun antamista niin johan nousi tassu. Siitä kun Sara osasi kosketusalustan meni tassun antamiseen istuen ehkä viisi minuuttia. Eilen kurssilla aloitettiin noutokapulan mieleiseksi tekeminen naksuttelemalla. Se ei mennyt ihan niin sujuvasti koska Sara tarjosi koko aika tassulla lätkimistä sille kapulalle ja jos se sattui sitä kohti muuten katsastamaan niin ohjaaja oli ehkä hieman liian hidas naksauttamaan. Mutta lopulta päästiin kuitenkin hyvään alkuun ja jätettiin kapula hautumaan hetkeksi. Harjoiteltiin myös pesuvadin kiertämistä, Sara hoksasi jutun tosi nopeaan ja päästin nopeasti kiertämään vatia jo jostain usean metrin etäisyydestä juosten. Siis niin että minä seison paikoillaan ja koira kiertää vadin omatoimisesti. Harjoiteltiin myös peruuttamista, Sara oli varsin hanakka istumaan mutta kyllä useampi askel sitten lopuksi luonnistui. Kaikenkaikkiaan Saran kanssa naksuttelu on ihanaa, mahtavaa ja upeaa. Se on niin innokas ja nopea oppimaan että on melkein vaikea ymmärtää kuinka se on mahdollista. On se myös pelottavaa kun miettii mitä se voisi oppia jos itse osaisin opettaa. Tai pelottavaa ja pelottavaa mutta siis miettiä itseään koiran oppimista estävänä tekijänä. Mut oon tainnut koirattomille tutuille jo kehuskella että kun meillä on maailman älykkäin koira :D

(kaksi koiraa istumassa samassa kuvassa tuntuu olevan sula mahdottomuus kun toinen ei osaa vielä istu-käskyä ja toisellakaan se ei ole sellainen että pysyisi siinä jos pienempi kaveri kiipeää päälle ja repii korvista)


Niin, niistä kursseista vielä. Käytiin myös muutaman kerran näyttelyharjoittelukurssi, lähinnä sitä ajatellen että minä tajuaisin mitä siellä näyttelyissä on tarkoitus tehdä :D ja toki Saralle kaikki harjoittelu on hyödyksi. Opin aika paljonkin siitä että miten koiran pitäisi seistä ja miten juosta ja kuinka paljon ne vaikuttavat siihen miten tuomari näkee koiran. En kyllä varmaan kehään mennessä pysty oppimiani tietoja hyödyntämään kun jännitys lyö pään tyhjäksi. (vaikea muistaa edes koiran ikää vaikka sitä olisi jankannut ennen kehäänmenoa...) Mutta onhan siitä valtavasti hyötyä että jos harjoitellessa osaan harjoitella oikeita asioita. Sarahan silloin kun se juoksee (eikä ole kauhuissaan) niin juoksee aivan liian kontaktissa ja tuomari ei silloin näe sen päätä. Ja sama myös jos se seisotetaan niin että olen itse sen sivulla. Mut joo näyttelyreenit jatkuu niin kotona kuin näyttelyissäkin. Harmi vaan kun puuttuu seinänkokoinen peili minkä kanssa harjoitella. Hehh. Niin ja tuolla kurssilla sen mitä koiria kopeloitiin (vain vetäjä & avustaja) ei Saraa pelottanut ollenkaan. Ainahan se vähän vaivaantuneelta näyttää kun tullaan lääppimään mutta oli ihan iloisena lähestyvästä ihmisestä ja ei pyrkinyt edes väistämään kättä. Sitä vaivaantuneisuuttahan nyt voisi harjoitella jo ihan sillä että itse kopeloisi sitä vaikka päivittäin.

Sitten oltiin vielä siellä Saa Katsoa ja Koskea-kurssilla. Siellä oli viisi aika eri tasoista koiraa, muutamalla muulla Saran lisäksi oli tuomarinaristeluongelmia. Harjoilteltiin ekoilla kerroilla yksittäin ja parilla vikalla kerralla nämä "näyttelykoirat" olivat yhtä aikaa. Tehtiin aluksi kaikennäköisiä lähestymisiä ja että tultiin vain hieman koskemaan koiraan jne. Etenemistapa oli mielestäni todella hyvä, olisin vaan melkein toivonut että Saraa olisi pelottanut jokin niin olisi voinut tuloksia huomata selkeämmin...Valitettavasti kun kurssille ei saatu edes vierailevaa miestä vaikka sen tarve tiedostettiinkin. Muut kurssilaiset toimivat myös toisten koirien siedättämisessä ja eihän Saralla mitään niitä vastaan ollut kun tuoksuivat nakilta ja olivat edellisellä kerralla syötelleet. Varmasti silti hyödyllinen kurssi siinä mielessä että eihän harjoittelusta haittaa ole. Positiivisiä kokemuksia lähestyvistä ihmisistä.

Mutta mistä niitä tuntemattomia miehiä löytää? Laitetaanko me lehteen ilmoitus että nuori Sara-tyttö haluaisi tavata tuntemattomia miehiä? Toisaalta katsotaan nyt miten tuo näyttelyissä käynti etenee kun on onneksi pari naistuomaria vuorossa. Jos seuraava mies tuomari ei aiheuta kauhua niin ehkä totuttaumiseen riittää mies tuomareilla käynti, sen lisäksi että harjoitellaan sitä kopelointia ihan tutuillakin ihmisillä lisää lisää ja lisää. Mä mielellään venytän viimiseen asti ennen ku meen repimään tuntemattomia ihmisiä hihasta että anteeks...

Niin käytiin tosiaan näyttelyssäkin Kotka KV:ssa ja se oli pitkästä aikaa positiivisempi reissu tuon kehäkäyttäytymisen osalta. En tiedä auttoiko harjoittelu, oliko sattumankauppaa, Saran mieleinen tuomari vai mikä mutta se ei ollut mitenkään kauhuissaan. Yksi asia millä koen että oli varmaankin myös merkitystä oli että jätettiin "mökki" ja Marko sekä Selma-turisti turvallisesti ihan kehän reunaan, niin että Sara varmasti näkee ne koko aika, mitään ei ole hukassa ja tuossa metrin parin päässä on oltu koko aika ja siinä ne on edelleen .Ei toki juossut häntä pystyssä mutta huomattavaa edistystä muutamaan viime kertaan. Onhan tässä välissä toki ollut kaikkea itseluottamusta lisäävää, ja on käyty mätsärissä juoksemassa tyhjissä kehissä ja Itäkeskuksessa ihmisvilinän keskellä ja kaikkialla Sara on tietenkin ollut kuin kotonaan koska kukaan ihminen ei ole lähestynyt häntä lääppiäkseen.

Ja huomasin taas kerran kuinka kovasti Sara peilaa sitä ihmistä jonka kanssa se on. Ihan heti kun kehään mentiin mua ei jännitttänyt ja Saralla heilui seistessä varovasti häntäkin. Sitten tuomari tuli mittaamaan Saran ja kauhistuin että ai apua vähänkö se varmaan slaagit tuosta härvelistä ja saman tien Saran häntä laski. Että oiskohan seuraavaks joku "opettele olemaan jännittämättä"-kurssi. Markokin sanoi että Sara muuttuu heti kun tuun kehästä pois kun itte en enää stressaa. Niin tuomari sitten mittasi Saran 46 cm eli heippa vaan medi-luokka..

Huh. Oiskohan tässä pitkä pätkä kuulumisia, jos koittas lyhentää päivittelyväliä niin voisi saada tän tekstin vähän järkeväämpään muotoon kun ei olisi niin paljon asiaa kerralla.



Näyttelyistä ja muista sen verran että Sara on menossa erkkariin ja toivon mukaan ollaan reenattu ennen sitä vielä lisää. Selma näyttelydebyytti on sitten Eukanuba Puppy Show:ssa 24.7. Marko saa todellakin viedä pennun kehään niin ei pääse oppimaan multa että tässä on jotain jännää. Ja kuten Markonkin kanssa on jo puhuttu niin ihan sama miten pomppii ja vaikka nuolisi tuomarin naaman tai yrittäisi leikkimään muitten koirien kanssa kunhan sillä on kivaa siellä kehästä ja näyttelyistä jää sellainen mielikuva että siellä on tosi mukavaa. Toivonmukaan yksi kehäkammoinen koira on hieman opettanut miten asioita tehdään toisin.

agilitypulinaa

Kävi kansalta käsky, että pitäs kuulemma agilitystä jotain pulista. Päästiin siis Hskh:n jäseneksi ja Sanna Toivolan jatkoryhmään harjoittelemaan. Pari eka kertaa siinä sitten ihmeteltiin saran kanssa meininkiä, ja vetäjän kanssa todettiin, että vauhti on nyt koiralta poissa kokonaan. Sara meni about viitisen estettä ja sen jälkeen täys stoppi. No minussahan se varmaan se lopullinen vika oli kun olin mennyt itsekseni houkuttelemaan namilla saraa jatkamaan ja palkkaillut vähän miten sattuu. Tosin olihan siinä aika paljon muuttujia. Saralla oli pari eri kurssia samaan aikaan, toinen jopa samana päivänä, sitten selman tulo taloon, joka on vei saralta energiaa ja intoa, juoksut, jnejne. Ja kun ei ole vielä ihan kauhiasti tuosta agilityn harjoittelustakaan kokemusta.

Treeniryhmässä on 8 koirakkoa, joista tosin paikalla ei ole ollut kuin korkeintaan puolet kerrallaan, eli 1,5 tunnin vuorolla ehtii kyllä kummasti jumittamaan. Todettiin sitten, että ehkä fiksumpaa treenailla saran kanssa vähän aikaa keskenään ja tutustua rauhassa uuteen treenaus ympäristöön ja yleensäkin saada iloa ja vauhtia. Sarahan oli aina ihan intona lähdössä treenaamaan, mutta vuoron odottelu, uudet koirat ympärillä, uusi ympäristö, huono ohjaaja (minä siis) onnistuivat saamaan koiran ihan lukkoon.

No ei hätä ole tämännäköinen. Aloin sitten käymään Saran kanssa kahdestaan samaisella kentällä eri kellon aikoihin treenaamassa, ensin menin aamuseitsämältä, sitten puoliltä päivin ja eilen sitten ihan iltasella, kun joka kentällä oli treenailijoita ja siksi myös enempi häiriötä. Ja nyt pari kolme viikkoa ja 5-6 treeni kertaa myöhemmin ei enää meinaa samaksi koiraksi tunnistaa. Eilen kun olin viimeksi treenailemassa (lue huvittelemassa) kentällä, en enää itse pysynyt saran vauhdissa mukana, mutta onneksi on harjoiteltu kauko-ohjausta jo vähän. Sara menee jo pitkiäkin pätkiä ja vauhti eikun lisääntyy, ja kun itse yritin väliin hengähtää ja vetää happea, tuli sara viereen haukkumaan, että alahan jo tulla sieltä. On todella kiva seurata kun sara on aivan intona päästessään kentälle ja vinkuminen alkaa jo hiekkatielle käännyttäessä, ja parkkipaikalla kyllä kuulee koko kenttä, että sara on tullut.

Kaikki esteet sujuu jo aika mukavasti. keppeihin on tullut paljon vauhtia lisää, tosin olen onnistunut saamaan saran hyppäämään kepit (ilmeisesti ohjaamalla liian korkealla kädellä) , eli se pitää hioa vielä sitten kuntoon. A-estettä ollaan nyt vedetty alkeisradan matalammalla versiolla ja se menee kuin vettä vaan, tosin sara kyllä itse haluaisi sitä oikeaakin mennä, vaikka vähän jännittääkin sitä. Keinukin menee. Eilen kokeiltiin huvikseen pöytääkin (jota ei kyllä kauheasti kisoissa näy, vaikka oli MM-kisoissakin)

Eilen siis treenattiin sellaista vauhdikasta pikkupätkää jossa oli hyppy, putki, kaksi hyppyä vierekkäin ja takana u mallinen putki. sitä sitten pyöriteltiin eri suuntiin ja kokeilin ohjausta eri puolilta ja kulmista.



Ensi viikolla menemme sitten kokeilemaan taas miten treenaaminen maistuisi ryhmän mukana. Ja jos/kun homma sujuu voisi alkaa sitten hiomaan ohjaamista. Ennakkojakin pystyy saran kanssa ottamaan tosi paljon kun pysyy niin hyvin eka hypyn takana. Pitäisi noita jaakotuksia ja persjättöjä vähän harjotella. Kiitoksia pitää kyllä antaa hskh mahtaville treenipuitteille, ja muutamalle ihmiselle, ketkä ovat tulleet antamaan kentän laidalta hyviä vinkkejä (esim tuo loivempi a) tällaiselle noviisille.

Niin ja elokuussa sitten schapeleirillä luvassa ilmeisesti aika tasokasta koulutusta agilitynkin saralla.

Sanna saapi kirjoitella omista kursseistaan ja selmankin kuulumisista. Paitsi sen verta, että olen alkanut jo Selman kanssa kotipihassa harjoittelemaan ohjaamista, menee tosi hienosti putkeen ja keppejäkin. Meillä on siis kepit ja putki omassa pikkupihassamme, ja olen luvannut koirille, että rakennan yhden hypyn siivekkeillä, että selma pääsee niitä kiertelemään myös (ilman hyppäämistä siis)

Ensi sunnuntaina sitten vaihteeksi koiranäytelmä Kotkassa, jossa taisi olla kymmenen schapea. saa nähdä miten sara menee kehässä. lykkyä.

Saikohan tästä mitään tolkkua. no tuli luvattua pulinaa agilitystä niin siinä sitä sitten.