torstai 17. helmikuuta 2011

Agipäivitystä

Jos mäkin yrittäsin jotain päivitellä, kun on ollut aika tokopainotteista viime aikoina blogin suhteen. Se ei suinkaan tarkoita etteikö olisi tullut aksailtua. No lähinnä kyllä Selman kanssa tuota agility puolta tullut harrasteltua. Selma kävi vetäisemässä tammikuussa muutaman kisan putken, muttei vielä kumminkaan nollia käyty hakemassa, vaikkakin ihan kivoja suorituksia tehtiin. Tulokset olivat jotain tyyliin hyl-hyl-hyl-10-5-5 tai jotain sinnepäin en jaksa tarkistaa, kun tuosta nyt saa sen kuvan mitä ajan takaa. Eli aluksi koira ei oikein ollut hanskassa ja sitten taas mun pikkumokista johtuneet vitoset, vaikkakin vauhti vähän hiipui vähän välissä. Tästä syytän osin Hyvinkään kovaa alustaa. Käytiin siit kolme viikonloppua putkeen Hyvinkään koiraurheilukeskuksessa kisaamassa, ja siellä tekonurmi on vähän kehnossa kunnossa mun mielestä. Muuten kyllä tykkään paikasta. Tilaa riittää ja on LÄMMINTÄ. Selmakin alkoi viihtyä tuolla ihan kivasti ja ajatuksena olisi maaliskuussa käydä vielä pari starttia siellä ottamassa.

Tammi-helmikuussa käytiin myös Vappu Alatalon hyppykurssi kimppatreenivuoroina Sporttikoirahallissa. Mukana oli mun kanssa Selma ja Sara, Päivillä oli Emppu ja Arttu ja sitten "vääränrotuisena" kelpie Villi. 6 tuntia olisi kotona videomateriaalia kurssista, ja täytyy kyllä sanoa että vaikka oli kallista lystiä, niin oli joka sentin arvoinen. Varasin jo Hskh:lle heinäkuulle Vapun viikonloppukoulutuksen ja sinne on pakko mennä myös ja pitää katsoa myös ehtisi ennen sitä jonkun yksärin vielä ottamaan. Eka kerran jälkeen ei ollut ehkä niin hyvät fiilikset, kun ei oikein ollut koirat hanskassa ja eivät tuntuneet osaavan mitään, mutta kun videolta katselin ja kuuntelin jälkikäteen Vapun kommentteja tuli optimistisempi olo, ja kun muistin tehdä osan kotiläksyistä, niin jopa oli toisella kertaa jo eri koirat hallissa mukana. Vappu tuumasikin viimeisellä kolmannella treenikerralla, että olisi pitänyt kuvata mainosmateriaalia koiran motivoinnista ja palkkaamisesta, niin hyvin oli viimeisellä kertaa koirat mukana hommassa. Ei ole kyllä muuta kuin positiivista sanottavaa Vapusta kouluttajana, varmaan parasta antia mitä on koskaan saanut koiran koulutuksessa, ja nythän vain opetettiin koiraa hyppäämään ja samalla motivoitumaan tekemiseen yhdessä. Itse on aina vaan hinkannut koulutuksissa eri tekniikoita yms, mutta jäänyt todellakin nuo perusasiat vähän huonolle pohjalle, täytyy myöntää. Taas kerran voisi sanoa, että kun pääsisi nyt aloittamaan alusta koko homman.

Vapun koulutuksissa kävi sitten ilmi Saran kohdalla se mitä jo etukäteen tiedettiinkin, että ne korkeat maksihypyt pienellä koiralla ovat ehkä vähän liikaa. Aika näyttää nyt että oppiiko se tuon tekniikan niin hyvin että kisoihin asti voisi joskus mennä. Haluan ja toivon, että saisin Sarasta vielä kisaavan koiran, kun se niin kauheasti agistakin tykkää. Siitä on tullut ihan hullu liitäjä viime aikoina, kun mennään vaan matalilla esteillä treeneissä. Jos olisi Sara saanut medinä kisata niin oltas oikeesti varmaan jo kolmosissa (jos en ite mokailis niin pahasti), no toivossa on hyvä elää. Kyllä Sara tulee startteja silloin tällöin ainakin ottamaan ihan omaksi ilokseen ja epiksissä käydään mediratoja loikkimassa ihan varmasti, muttei Sarasta nyt AVAa kyllä koskaan tule.

Selma sai taas aika paljon positiivista palautetta Vapulta, hypyt ei ole mikään juttu sille, tosin fyssarilla pitää käydä pyörähtämässä ja tarkastuttamassa paikat, ettei ole mitään fyysisiä puutteita. Hyvä tietää näin kisauran alussa, jos on jotain murhetta, mutten kyllä usko että mitään löytyisikään. Nyt vain Selmalle lihastreeniä ja sitä kautta lisää vauhtia. Nyt Selma on ollut juoksutauolla, kun ne juoksut viimein sitten alkoi, odoteltiin niitä alkavaksi jo joulukuussa ja merkitkin oli jo ilmassa, mutta antoivat odottaa aika kivasti kisaputken yli. Nyt sitten ne pari starttia maaliskuussa ja sitten lonkkakuvaukset ja sen jälkeen vuorossa huhtikuussa Janitan koulutus Turussa ja kohti ulkokisakautta.

Agirotuun lähtee kyllä molemmat koirat mukaan kisaamaan, ja joukkueiden kasaamisen olen jo aloittanut, mökit on varattuna ja nyt odotellaan vaan innokkaita kisaajia lisää ja tietysti lumien sulamista.

Itselläni riittää kiireitä koirarintamalla muutenkin Hallityöryhmän kokouksia on aika tiuhaan, kun pitäisi päästä pikku hiljaa keväällä rakennuspuuhiin, Schapeyhdistyksen kevätkokous lähenee, ja hskh hallituksessakin riittää puuhaa. Pitäisi kai myös alkaa kasata työryhmään hallin nettisivuja ym tekemään...

Että sellaista tänään. mitähän vielä. Ai niin lauantaina pääsee Janitan raduluku luennolla Kotkaan, ihan huippujuttu! ja maaliskuussa taisi olla vielä Anja Lehtiön agikoulutus, jota odottelen innolla. Talvi on kouluttautumisen aikaa!

Ei kommentteja: