Kokeet ja kisat on takana joten voisi täällä blogissakin palata viime vuoden tavotteisiin, foorumilla niihin palattiinkin jo. Viime vuonna en tainnut listata blogiin tavoitteita mutta foorumilta ne löytyi.
Sara
- TK1, noudon kuntoon saaminen
- agilityssä kakkosiin, lisää nopeutta
- serti lisää, tai vaikka kaksikin
Selma
- agilityssä virallisissa kisoissa starttaaminen elo-syyskuun vaihteessa sitä ennen agirotuun
- nakkiluokkaan osallistuminen möllitokossa, ehkä loppuvuodesta alokkaaseen jos sara ei siellä enää ois.
- serti tai kaks
Sara
-TK1 tuli hienosti kolmella kokeella, sen päälle TK2:nkin. Vaikka avoimessa luokassa vähän useampi koe käytiinkin läpi (joka on toisaalta tosi hyvä asia koska ne kaikki on kokemusta) niin tavallaan se oli helpompi luokka kuin alokas. Ei ollu kahta mälsää seuraamista peräkkäin. Ja vaikka paikkamakuussa mun mielestä on kauhean jännittävää ja miltei mahdotonta olla piilossa kun en tiedä mitä koira tekee niin koiraan sillä ettei sen tartte katella sitä jännittävää ohjaajaa nenänsä edessä on ollut positiivinen vaikutus, se on muuttunut paljon levollisemmaksi paikkamakuussa, toki reenillä ja toistoilla on varmasti myös vaikutuksensa.
Se meidän hirveän kauhea "ongelma" noutokin naksahti kohalleen. Alkuvuodesta tilanne oli kutakuinkin se että koira ei halunnut ottaa noutokapulaa edes suuhunsa. Jossain vaiheessa tosi taitavana naksuttelijana olin saanut aikaan tempun jossa Sara ottaa kapulan suuhun ja pyörähtää ympäri ja viimeisellä neljänneksellä sylkäisee kapulan. Keväällä Sannan kurssilla alettiin harjottelemaan pitoreenin kautta niin että lähdettiin siitä että aluksi palkattiin siitä että sain koskea kuonoon, pitää kuonosta kiinni jne. Ja sieltä se sitten tuli. Onhan siinä vielä paljon parannettavaa ja hiottavaa (tässä uskon taas sitä Lentsua että pyörittelyt ja pureskelut yms. epävarmuudet jää ittestään pois kun liikettä on tehty tarpeeksi ja koiran epävarmuus sen suhteen katoaa) mutta pääasia että sillä selvisi noista avoimen kokeista ja Saran mielestä nouto on kivaa. Sillon kyllä aina kova kapulanpalautusvauhtikin, kai se pohjimmiltaan haluaa siitä eroon :)
-agilityssä ei noussut kakkosiin, vauhtia tuli kyllä. Mä koen että hyvällä fiiliksellä ne tulokset tulee sitten kun on tullakseen ja toivon että mitään törkeen aktiivisia kisaputkia maksikorkusilla esteille ei Saralla ole tulossakaan vaan kisoihin mennään sit ku ollaan niin hyviä että nolla melko varmasti tulee. Marko voi varmaan aksatavoitteista kirjoitella molempien koirien osalta erikseen jos tahtoo.
-no sertejä tuli lisää se yksi. Mutta semmonen serti että vastaisuudessa yksikään hoo ei varmasti harmita kun voi vaan todeta että "no mutta..se oli sentäs erikoistuomarilla erkkarin roppi". Sara sai myös tosi kivasti itsevarmuutta näyttelyesiintymiseen ja olempahan minäkin sen kanssa pariin otteeseen kehässä pyörähtänyt. Niistä kerroista semmoinen kiva huomio että Sara ei ollut mun törkeestä jännittämisestä milläsäkään vaan on jo niin rutinoitunut näyttelykävijä että tsemppas oikeen, ehkä tää siirtys joskus tokoonki?!
Selma
-starttasi virallisissa kisoissa ja kävi agirodussa ihan aikataulun mukaan :)
-osallistui nakkiluokkaan pariin otteeseen, viralllisissa ei käyty. Oon ollut vähän laiska Sempan kanssa reenaaja. Alunperin sekin oli vähän kiinnostunut kaikesta muusta enemmän, nyt kesän jälkeen intoa mun kanssa tokotteluun on alkanut tulla joten seuraavaksi on varmaan mun vuoro hankkia intoa Selman kanssa ihan oikeesti reenaamiseen, eikä niin että no kun Sara on reenannut ni Sempu saa tehä jotain pientä.
Yksi asia mistä oon tosi tyytyväinen on se että onnistuttiin opettamaan Selmalle se odottaminen joka oli aika kauan aika hukassa. Se meinas olla sille jotenkin mahdoton urakka, toisin kuin Sara on "aina" osannut odottaa ihan itsestään. Yhteistuumin päätettiin että on sen nyt vaan opittava ja päivittäin sisällä tehtiin kaikenmaailman odottamisreeniä. Kun sisällä oltiin tehty siitä tarpeeks toimiva se oli aika helppo siirtää ulos, toki epäonnistumisia tuli kun yritti vahingossa vaatia eri häiriössä samaa mikä onnistui sisällä.
Tokoa ois kyllä voinut reenata tosi paljon enemmänkin, mutta toisaalta, Selmalle on jo ton ikäsenä opetettu edes vähän pohjaa moniin ylempien luokkien liikkeisiin. Erityisen tyytyväinen oon kun paikallamakuun piilossa käymisharjoitukset on sujuneet ja noutokin alkaa olla osien yhdistämistä vaille valmis. Selmalle kapulan pito ja kanto on opetettu naksulla tarjoamisen kautta.
-sertejä tuli yks. Selmalla on mennyt ihan kivasti näyttelyissä vaikka hoota on sekin saanut maistella välillä. Näyttelyesiintymisetkin on sujunut ihan mukavasti ja seisomisessa eri asentojen tarjoominen on vähän vähentynyt..
Vuonna 2010 me..
|
..agirotuiltiin |
|
schapeleireiltiin parhaassa toko-opissa |
|
aksailtiin schapeleirillä |
|
tokoiltiin ja naurettiin vedet silmissä |
|
käytiin muutamalla palkintopallilla |
|
juostiin kovaa pitkin peltoja |
|
poseerattiin tuhansissa kuvissa |
|
riekuttiin |
|
oltiin kauneimpia |
|
aksattiin vähän lisää |
|
reenattiin tokoa |
|
onnistuttin |
|
möllikisaltiin |
|
saatiin eka serti |
|
aksattiin vielä lisää |
|
opittiin kepit |
|
ja juostiin! |
Kaikenkaikkiaan ollut ihan megakiva vuosi! Paljon koulutuksia, kokeita, kisoja, koiratapahtumia! Kiitos kaikille osallisille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti