Ei saanut tänäkään lauantaina nukkua pitkään kun lähdettiin Orimattilan Hurttahallille epiksiin. Osallistuin Sempan kanssa möllialo-luokkaan, tarjolla ois ollut myös virallisen kaltainen alo (ja avo) mutta tässä luokassa sai palkata liikkeiden välissä (+vain yksi seuraaminen, paikkamakuu hihnassa tai irti & etäisyys miten itse halusi), huomenna on virallinen koe joten tuntu hyvältä idealta käydä virallisissa oloissa palkkailemassa. Saas nähdä huomenna että onko se sitä mieltä että tokojutut on ihan tylsiä, eilen tehtiin jo.
Selma ei taas pihalla voinut pistää hienoa takapuoltaan tai mahaansa maahan joten kun näin että hallin pohja onkin hiekkaa (+kumirouhetta) joka näytti vielä märältä (varmaan sen kumirouheen takia) niin sanoin jo markolle että jaahas Selma ei sitten istu eikä makaa. Mutta näköjään sille kelpas kun oli katto päänpäällä, sisällä ei ollut mitään ongelmia kun käytiin siinä vähän pyörimässä.
Paikkamakuut tehtiin kolmessa ryhmässä ja ekan ryhmän aikana meininki näytti vähän siltä että pelottaa, koirat sai siis olla hihnassa ja etäisyyden sai itse päättää ja aika oli varmaan minuutin. Toka ryhmä oli sitten vähän levollisempaa porukkaa kuin ensimmäinen. Kehäänmeno oli ihan jees. Tuomarin moikkasi, vähän heitti nenää maahan kun käveltiin riviin. Näitä voisi harjoitella Selman kanssa. Muutenkin tuli mieleen että kokonaisia suorituksia ylläripalkalla voisi tehdä paaaljon enemmän. Istui niin ihanan hienosti pitkään sivulla. On se kivaa kun ei tartte sentäs sitä jännittää että kohta se piippaa kohta se piippaa.
Tuomarina oli siis HOT:n Marko Vuorenmaa. Tuomarointi tietenkin aika kilttiä kun kyseessä mölliluokka.
Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 10 - nojoo.. Selman viereisen koiran viereinen jättikokoinen Leonbergi meni haistelemaan Selman vieressä makaavaa koiraa, halusin näyttää Selmalle että tää on tosi okei ja kävin palkkaamassa, siitä ei vähennetty pisteitä. Lopussa laittoi pään maahan. Meni mielestäni vähän vinoon maahan ja taisi asennonkin korjata jossain vaiheessa. Kaikenkaikkiaan ihan levollinen. Kivasti nousi sivulle. Videolta ku katoin ni aikamoinen koiranpäällekaatumisapua maahanmeno käskyssä...
Yksilöliikkeet
Seuraaminen kytkettynä 9 - nojooo...Molemmat täyskäännökset oli aika paskoja, jossain vaiheessa vähän irtos kauemmaskin sivulle, hihnakin kiristy. Pysähyksen pa oli vähän vino. Semmosta lenkkeilyä.
Liikkeestä maahanmeno 10 - Ennen liikkeenalkua laskin Sempan hihnasta ja se kävi juoksemassa jonku kunniakierroksen. Tuli kyllä ihan ilosena luokse. Teki jossain muussa vaiheessa kans saman kunniakierroksen->kokonaisuuksia reenailtava liikkeenväleineen! Kauhee ku mä katon sitä koiraa että menikö se maahan. Niiku tuijottelen muutenki ihan sikana. Viel enemmän ku Saran kanssa. En luota vissiin että pysyykö se mukana vai ei. Hyvin meni maahan ja ootti käskyä sivulle nousuun.
Luoksetulo 9 - ennen liikkeen alkua rupes ponnari kutittamaan ja sitä piti rapsuttaa. Voi äly. No olin sitte melkee heti muka valmiina, kun lähdin kävelemään kuulin kun se ravisteli takanani. Olin ihan varma että siellä se seisoo mutta ihmeeksi oli istumassa. Oli ravistellut ja käynyt takaisin istumaan, aika hyvis, Sara ois varppina jäänyt seisomaan samassa tilanteessa. Liikkeenlopussa mulla joku ihmeen käsiapu?! What?!
Liikkeestä seisominen 9 - Aika kiva. Mun olkapäännytkäytysavusta vissii lähti se piste. Mutta oon tyytyväinen että se ylipäätään pysähtyy!
Estehyppy 9 - Mentiin yhessä tosi kivasti estettä kohti ei yhtään karkaillut. Hypylle lähti jotenki kauheen vauhilla, yleensä on rauhallisempi. Tosi kiva, ja kivasti pysähty. Sitten jotai järkytttävää, mun käsi tekee jonku ihmeen seis-käsimerkin, siis mitääh?! Onneks on videot, muuten ois jäänyt iteltä huomaamatta. Kun teen sen, Semppa kääntyy muka "heiton" suuntaan katsomaan että heitinkö mä jotain.... Vähän tais astella myös mun kävellessä vierelle.
Kokonaisvaikutelma 9 - Koiran puolelta pari kunniakierrosta ois voinut jäädä juoksematta. Ohjaaja ois voinut olla vähemmän jäässä. Ihana ihana Semppa ei ollut mun jäässäolemista niin itseensäottanut kun Sara alokkaassa vaan toimi just niin hyvin kun reenimääräänsä ja taitotasoonsa nähden voi toimia.
Yhteensä 150/160p ja 3. sija.
Ei tietenkään verrattavissa viralliseen, mutta ekaks ja toiseks tulleiden koirien suoritukset näytti ihan sellaisilta millä kokeessakin saa ykkösen niin ihan tyytyväinen voi kyllä olla. Nyt ei tullut mitään kauheita kämmejä, huomenna sitten varmaan senkin edestä? No harjoitusta sekin, schapemestikset on ne meidän tähtäin missä tahotaan HYVÄ ykköstulos :) Huomenna saa tulla mitä vaan, voisin toki jännittää vähän vähemmän ku tänään. Silleen hassua verrattuna Saran kanssa käytyihin kokeisiin että en jännittänyt kotona, en matkalla, en ees paikkamakuu rivissä. Jännitys alko vasta yksilöliikkeitä tekemään mennessä. Kauheeta kun henkeä ahdisti ja yritin ennen joka liikettä että nyt saan henkästyä kerran syvään ennen ku tästä lähetään ja en kertaakaan saanut, nyökkäsin vaan että joo valmista on. Muistin kuitenkin kiittää joka liikkeen jälkeen! Ja palkkasin vähän vaihdellen suoraan liikkeen jälkeen tai siirtymästä.
Kokeen jälkeen käytiin Vau-hallilla kurkkimassa mätsäriä (3 schapendoes-pentua!) ja Tuijan ja Cassun ja Jecun kanssa jäällä juoksentelemassa. Sarkille teki kyllä hyvää olla "kisareissulla" niin että mitään kisoja ei sen osalta ollutkaan. Kävi vähän kuumana kun otin sen Vau-hallin pihassa autosta. Mut ei silleen että ois haukkua räyhännyt vaan oli niinkun superintona että nyt tehään jotain. Tehtiin siinä jossain tiellä vähän seuraamista ja jotain tempuntynkää, oli ihan ihan hullun intona ja keskittyneenä.
Saatiin muuten palkinnoks naksutin, kylläpä osui hyvin kun edellinen meni vähän aikaa sitten rikki kun joku talloi sen päälle...
Ja olipas aikamoista porukkaa epiksissä. Ei se mitään jos ei osaa, mutta koiraa ei kyllä tarttisi jalalla tai hihnalla liikuttaa.. Muutaman ohjaajan "hei haloo" lausahdukset osoitettuna koirilleen ois kyllä kuulunut kohdistaa ohjaajille itselleen..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti