keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

välitavoitteita, oppeja ja treenejä

Tehtiin lenkillä Ylläshallin parkkiksella ihan pikkutreenit, ja voi taivas, miten Saran sais kokeeseen lenkkifiiliksessä. Ne mun suurimmat ahistukset paikkamkuu ja seuraaminen on niiiiin kivoja tolleen. Teki Sempan kaa paikkamakuuta ja makas makas ja makas. Jätin tekemään itekseen istumista ku Semppa ja marko reenaili kaikkea onnistuvaa ja puhuin niille, Sara vaan istua nököttää niin rauhallisena. Sempan puuhasteltua tehtin markon käskyttämä seuraaminen ja kaikki oli ihan äänetöntä! Ja silti se teki nätisti ja kivasti, askeleet ja paikallakäännökset oli ihan helponntuntusia. Ehkäpä joskus mennään "kävellen kokeeseen" Tässäpäs näppärä aasinsilta

Tavoitteista

Lauantaina Sarkin kanssa ensimmäiseen voittajaluokan kokeeseen tarkastamaan osaamisen tasoa.. Ilmotin ihan tarkotuksella keskeneräsen koiran kokeeseen, pitää käydä vähän haistelemassa että miltä se voivottelu tuntuu ja saada kokemusta ja ennen kaikkea tietoa siitä että mikä toimii ja miten, mikä ei. Toki aika suuren osan osaan päätellä jo etukäteen.. Tavoitteetki on asetettu:
-Seuraaminen toivonmukaan parempaa ku edellisessä kokeessa samalla tuomarilla (hevosenpaska episodi)
-Ohjaaja joka ois tilanteen tasalla, iloiset kiittelyt ja ei paniikkia jos koira tyyliin haistaa maata.

Eniten huolta aiheuttavia asioita, juurikin tässä järjestyksessä eli näitä tod.näk sitte reenataan kokeen jälkeen
-Kehäänmeno
-Seuraaminen
-Liikkeiden välit
-Tunnari (saatan myös jättää sen tekemättä kattoo ny)

Kokeen jälkeen myös ihan oikeesti tartutaan taas siihen paikkamakuu asentoon. Sara on nyt tehnyt fiilikseltä tosi hyviä paikkamakuita mutta se saa mielestään röhnöttää siellä ihan miten sattuu. Ja sitten sillä on ne alotusmaneerit, "yks piip, hännänheilautus ja sitten lonkalle kääntö, hetken päästä pää maahan tuhahtaen" joitten jälkeen voi sitten maata nätisti. Yritetään jotai lyhyttä ja siistiä sitten, semmosta että noi ei kerkee tulemaan.

Treenisuunnitelma-ajatuksia

Perjantaina oltiin Lentusn treenisuunnitelma-luennolla ja tuli taas todettua että mua pitäs koko aika olla vahtimassa, oon taas treenannut ihan liikaa virheitä. Enemmän onnistumisia peliin. Kokeen pohjalta tehdään suunnitelma Lentsun opein :) Tosihyvä pointti oli että palkattomuustreenit ja häiriötreenit tulee sinne kaikki onnistuu-treeneihin. Kaikki onnistuu treenien onnistumista suunnitellessa saa kyllä aivot pohdittavaa.

Vappua

Vapun motivointiklinikassa tuli taas ilmi se että kaikkihan on kiinni musta ja vaan musta. Ja osansa ongelmissa toki myös siitä että koira on saanut olla, Vappu sanoi nätisti "aika vallaton" jo neljä vuotta, niin opettaminen on vähän haastavampaa kuin pennulle. Kiva ajattelutapa että kaiken kääntää siihen että koira itse valitsee itselleen kannattavimman asian. Se valitsee totella. Hihnan irrotus pannasta (siis tokohihna- & panta) jotka on aiheuttanut semmosen ylikuumenemisreaktion tulvitetaan. Pitää aina 50 kertaa kerralla tehä irrotuksia niin että ei tapahdu mitään. Saatiin myös malttiläksyt. Kun koira luopuu jostain mitä se tavoittelee, se saa sen. Näitä on jo treenattu ja sujunut ihan hyvin. Malttiläksynä myös että koiraa voi pitää esim. pannasta kiinni vieressä tai pitää sylissä kun kuunnellaan kouluttajaa ja se ei itse päätä koska pääsee irti. Minä päätän. Saatiin myös läksyksi treenata seuraamista yms. tokoa agilityesteiden seassa kun mulla on siellä epävarma olo kun ajattelen että koira karkaa esteille niin halutessaan. Ja jos tulee harhaantuminen, niin tehdään samassa kohdassa 10 onnistunutta. Kun rupesin aattelee niin tolla tavalla tulee kyllä varmasti nopeesti järkeä noihin seuraamisen harhaantumisisiin, enhä mä oo ikinä ennen ees tajunnut ottaa jotai harhaantumiskohtaa uuestaan, oon vaan palkannut ku on menty ko. kohdan ohi ja koira on itte korjannut. Sitten oli puhe siitä kun Sara aina repee komentamaan koulutuspäivissä yms. mutta itekseen reenaillessa se osaa odottaa. Mä kuuntelen kuulemma liikaa kouluttajia ja unohdan koiran, jatkossa niin että kun odottaminen esim. pannasta kiinni pitäen vieressä ei vielä suju niin mun vaan pitää sanoa että vien sen autoon. Ja Vapun mielestä hyvä tapa oli että kerran tai kaksi voi sanoa että hiljaa, jos ei mene läpi niin sitten autoon jäähylle. Vappu on kyllä ihan mieletön. Läksynä piti myös miettiiä listoja miten koira arvottaa eri asioita. Nii ja ei enää koskaan yli kolmea toistoa!

Treenit Turussa

Perjantaina päivällä päästiin tokoilemaan Puuparran-porukan kanssa, olipas kivaa! Sara teki paikkamakuut Lassen ja Sohvin kanssa reunassa, ja hemmetti, melkeen heti ku poistuin ovesta oli se mennyt ihan pokkana tarkastamaan ruokakuppia parin metrin päästä. Aaaaargh. Lähinnä kyllä huvittaa, koiralla on asiat tärkeysjärjestyksessä selkeesti. Tulin takas ja heitti jo itte uuestaan maahan. Oli taas semmosta röhnötystä että, pysyi nyt kuitenkin. Tehtiin vielä yksin pari makuuta kun Sohvi treenaili. Omassa treenissä seuraamista. Jossain harhaantumiskohdassa tein 10 onnistunutta ja ihan oikeesti tuntuu että tällä tavalla kun jatketaan niin harhaantumiset on historiaa syksyyn mennessä :) Ainiin tuolla hallissa oli joku tuotemyyntinurkka, siellä oli koirien herkkuja ja kaikkea... Vieras metalli tippu kahesti sivulla suusta ennen ku ehin ottaa, oli kyllä paljon kevyempi kapula ku meiän omat. Kolmas kerta onnistu. Hyppynouto oli ihan kivis. Seuraamista otettiin niin että marko liikkuroi taas, ihan ok. Myöhemmässä satsissa ruutua, löyty joka kerta, paikka vähän vaihteli. Meni väähn hitaasti mutta matto on kuulemma sellainen että joka koira vähän himma sillä matolla. Kaukojakin otin, ei nyt mitenkää loistavat.. Tosin valokuvissa näyttäs että kolme eka vaihtoa takatassut pysy paikallaan. Niin joo ja kiva pointti näissä treeneissä oli kans että tajusin että Sara on vähentänyt tosi paljon sitä seuraamisessa edistelyä.

Tiistain tokottelut

Tokavika talvivuoro. Sara teki sivullaistumisia ja ootteluita, paikkamakuita, metallin, yhen kokonaisen hyppynoudon ja vähä lyhyitä seuraamisia. Nää oli nyt niinku kaikki onnistuu treenit. Muuten joo mutta metalli tipahti ku lähti tuomaan, nosti heti uuestaan ja toi sitten ja asettu vinoon sivulle, olin vaa tyytyväinen ja ilonen, eiks kaikki voi onnistua silleen että kehuu vaan ja ohittaa virheet... Parasta näissä treeneissä: helposti ja ongelmitta autosta ulos ilman haukkua, niin lenkille kuin omalle vuorolle. Ai joo, heiteltiin vähän palloa lopussa, aika intona sen perässä.

Loppuun kuvia perjantain tokoista










Ei kommentteja: