Saran kurssi siis alkoi jo viikko sitten keskiviikkona, iloisesti kävi niin että talven eka kunnon flunssa iski muhun englannistapaluu matkalla lentokoneessa ja keskiviikkona ei meinannut enää lähteä edes ääntä. Skipattiin siis se kerta. Nyt keskiviikkona sitten vihdoin päästiiin. Ryhmä on "jatkoryhmä" nimellä ja varmaan aika oikea paikka meille, plus valkkasin just ton kurssin parista muusta mahdollisesta suosikkivetäjäni perusteella. Siel tais olla yks avoimen luokan koira ja loput näitä "lähes kisavalmiita"
Sara rupes autossa matkalla piippaamaan jo heti Ojangon hiekkatien alussa. Oisin voinut tajuta että se on superinnoissaan ja toimia sen mukaan mutta aina ei voi tajuta. Se on lähiaikoina ollut Saraksi hieman sellainen laiskanpulskea (tekee varmaan juoksuja valeraskautta tai jotain sillä välillä) eikä ole kotona reenatessa louskuttanut ja on ollut tosi rauhassa. Käytiin sitten kävelemässä ja seistä odoteltiin kentän ulkopuolella kun edellinen ryhmä oli vielä menossa. Sarahan kuumu siitä odottamisesta ihan kauheesti ja näytti kaikenmaailman temput ja vesilätäkkö maahanmenot. Vähän tuli jo mennään nyt tehdään jotain haukkuakin. (välikommenttina vaan että koiran vois olla opettanut odottamaan rauhassa tai vois viimeistään nyt yrittää alottaa. ja vois opettaa myös ittensä odottamaan rauhassa kun en vaan osaa ja teetän huomaamattani koko aika sillä koiralla jotain ihan vähän vaan temppuja kun se on levoton...)
Tehtiin ekaks luoksepäästävyys samaan tyyliin kuin talven halliharkoissakin. Tässä kohti muistaakseni Sara malttoi vielä mielensä ja istuskeli suht keskittyneesti sivulla odottelemassa ja muistin palkata sitä rauhallisuudesta ja siitä että ollaan vaan. Sanna (siis vetäjänkin nimi on Sanna) kysyi että otetaanko alkuun kans paikallamakuut niiku talven reeneissä vai onko koirilla liikaa virtaa ja kun on paikkakin vaihtunut jne. (kiva että ryhmässä on muitakin touhukkaita...) olin sitä mieltä että toki otetaan että kyllä Saralta ainakin onnistuu. Mehän ollaan siis siitä alkusyksynä alkaneesta haukkumakuusta tultu talven mittaan aika hyvin keskittyneeseen ja hiljaiseen paikallamakuuseen. Kotona parkkiksella on ollut kerrassaan loistavia suorituksia ja reeneissäkin kääntyny pää ihan vaan pari kertaa. Oon taas ollut sitä mieltä että se on kyllä Saralla suhteellisen varma liike. No ennen käskytystä Sara oli tarjonnut omatoimisesti maahanmenoa jo varmaan viis kertaa ja rupes olemaan sitä mieltä että eikö tässä nyt tapahdu mitään. Jätin sen sitten maahan jotenkin tosi hätäisesti ja mietin siinä seistessä että perkele ku meni vinoonkin. Mulla ei sitten järki taaskaan leikannut että kun koira oli niin tohkeissaan ulkokentällä ekaa kertaa ollessa että oisin vaikka voinut jotenkin helpottaa sitä suoritusta. Oisin voinut tehä tosi lyhyen, jäädä lähelle tai jotain, palkata vaikka välissä. No vieressä kun palkattiin niin Sara sitten hyvin pitkän tauon jälkeen kävi haukkumaan. Eikä lopettanut. Koitin kääntää selkää ja haukku jatkui. Sanna meinas että kokeillaan että se käy vähän lähempänä sanomassa Saralla että no olehan hiljaa. Ei toiminut sekään. Sara hiljeni hetkeksi ja sitten katsoi että mitäs siinä mulle puhut ja jatkoi haukkua ja hetken kuluttua pomppasi sitten seisomaan. Funny. Aiemmissa talven reeneissähän meni niin päin että Sara makoili vähän laiskannäköisenä ja kun ympärillä alkoi tapahtua, palkattiin, koirat nousi ylös, ihmiset käveli ohi, niin sitten se ikäänkuin skarppas ja oli siinä paljon paremmin ja keskittyneemmin. Tehtiin sitten perään tosi helppo lyhyt ja onnistunut paikallamakuu.
Muuten reenikerran teemana oli luoksetulot ja tehtiin yksitellen kentän toisessa reunassa väliajalla tehtiin itsekseen ja Sanna tais sanoa että kannattaa toki harjoitella myös odottamista rauhassa kun on hyvää häiriöitä, en varmaan muistanut. Me kun ollaan menossa hurjiin möllikisoihin huomenna niin otettiin ihan perusalokasluokan luoksetulona. Sara sai kehuja ilmeestä ja keskittyneestä istumisesta, lopun perusasennon voisi viedä paremmin loppuun asti. Saatiin läksyksi harjoitellu sivulletuloja kotona lyhyemmällä matkalla ja vaikka vähän auttaen niin että tulee onnistuneita ja tarkkoja. Muutenkin vetäjä oli sitä mieltä että vilkkaan koiran kanssa jos nyt ei ihan lähipäivänä ole tulossa noita kisoja niin pitää siinä mukana niitä stoppeja niin pysyy mielenkiinto yllä.
Siinä muiden suorittaessa tehtiin itsekseen vähän seuraamista ja tolpankiertoa ja kosketusalustalle sinkoamista. Viikonlopun agilitykoulutuksessa kuunnelleena tuli mieleeni että Saralle voisi opettaa jonkun yy-kaa-koo jutun jolla se lähtisi silleen tosi vauhdilla. Tein myös pari yksittäistä maasta seisomaan nousua joista ihmeen kaupalla ekassa Sara nousi ihan ylös asti, tokassa toinen tassu jäi niin että piti vielä korjata. Täähän tuli ilmi joissain noissa talvireeneissä että Sara jättää melkein kaikki istumiset hiukkasen vajaiksi enkä oo ees huomannut sitä oon aatellut että se on sen normaali istumisasento, no ei oo. Hyppyestekin siinä oli niin tehtiin kaksi hyppyäkin. Hyppyähän ei oo paljon tehty ja ilman namikuppia esteen toisella puolella Sara jää aika vinoon esteeseen nähden ja tosi lähelle estettä. Nyt kun kevät on tullut ja pääsee taas Ojankoon reenailemaan itsekseenkin niin saadaan onneksi harjoiteltua lisää. Niin joo ja pysähtyy se esteen taakse itsestäänkin jos vaikka käsky unohtus...
Lopuksi tehtiin vielä porukalla seuraamista niin että käskyt oli samat kaikille. Yksi seuraaminen päätty mua nilkkaan asti olevaan vesilammikkoon (onneks ostin tossa uuet kumpparit, vanhoissa kun oli reikiä niin niissä kastu jalat pahemmin kuin muissa kengissä) ja Sara ei välittänyt pätkääkään vaan tyytyväisenä istui sinne lammikkoon. (Selma hienohelma kun ei voi istua edes märällä asfaltilla..).
Yhteenvetona kevään ekoista ulkoreeneistä vois sanoa että oli vähän kevättä rinnassa. Sara suorittaa kaikki tehtävät mun mielestä suht hienosti alokasluokkaan menossa olevaks koiraks, (paits se paikallamakuu) mitä ny seuraamiseen sais saada reippaastiki lisää tarkkuutta, mut meidän ois oikeesti reenattava noita välejä ja sitä kun ei tehä mitään. Tossa ennen joukkoseuraamista ooteltiin ja yhtäkkii koiraa oli kadonnut mun sivulta ja huomasin että se oli monen metrin päässä kaivamassa maasta pentukurssilaislta tippuneita nameja..."no kun ei tehty mitään niin aattelin ruokkia itseni sillä välin".
No mut nyt suunnataan taas Ojankoon, Saran kanssa jotain pientä ja kivaa ennen huomista möllikisaa, joka voi mennä hyvin tai olla katastrofi, en usko että mitään siltä väliltä. Tosin harjoitteluahan se vaan on, jos sais omaa jännitystä vähän kuriin. Selman kanssa ois tarkotus ottaa joku superkiva lelu mukaan jos kokeiltas hyppynoutoa agipäivästä Anskulta saaduin opein uudella yrityksellä.
Ainiin, tänään on muuten tasan vuosi siitä kun haettiin Selma kotiin, voi että kun Saraa ällötti kun piti kotiin tuoda se kauhea pentu joka ei tee muuta kuin kävelee perässä, ja jo samana iltana ne makas selät vastakkain pöydän alla
lähdössä kasvattajan luota
sisko läks samana päivänä
kotona harjoittelemassa saran taluttamista
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti