Aikamatkalla 80-luvulla
eli Sysmässä, hauskaa että päällimmäisenä näyttelystä mulle jäi mieleen kaupunki/kylä/mikäsenytonkaan. "Tältä varmaan näytti sillon kun mä synnyin". Näyttelypaikkaan ajaessa saatiin myös parit hyvät naurut kun markon puhelimen navigaattori ei tunnistanut uutta tietä ja yritti käskyttää kääntymään kun risteyksiä ei ollut lähimaillakaan ja kerran se käännytti meidät tielle joka oli purettu pois. ja reittiäkin piti rassun laskea koko aika uusiksi kun meni pasmat ihan sekas kun ei tunnistanut tietä jota ajettiin. Ja siis Sysmähän on alle puolen tunnin matkan päässä mun kotikaupungista että ois sinne voinut osata ilman navigaattoreitakin. Tosin loppumatka hiekkateitä pitkin oli hieman arveluttava, onneksi ratsastuskeskus näkyi peltojen yli jo kaukaa.
Tuomarikin näyttelyssä oli vaihtunut sitten ilmoittautumisten, alkuperäinen tuomari Sempusta tykkäs pentunäyttelyssä mutta väliäkös noilla, sen mielipide ois voinut olla jo ihan eri. Tuomarina oli siis Lena Danker. Vähän ikävä puoli oli että vaikka puhui suomea kehässä niin arvostelut oli sitten ruotsiksi. Mähän osaan ruotsia sen verta että voin sanoa että Jag heter Sanna jag bor i Heinola niin äärimmäisen epäselvällä käsialalla oleva ruotsinkielinen arvio oli hiukkasen vaikea kirjottaa tuonne blogin sivupalkkiin mihin on kaikki arviot lisätty. Kirjoitin sitten sen mukaan miltä ne sanat näyttää, tuskin ovat oikeita ruotsinkielisiä sanoja. Pikkuvikoja..
Meidän koirat oli molemmat tuomarin mielestä punaisen nauhan arvoisia. Molemmat esiintyi aika hienosti. Selma tarjos vaan kerran maahanmenoa, ei haukkunut kertaakaan ja juos varsin nätisti. Saraa ei pelottanut ollenkaan, häntä heilu ja tuomaripöydän eteenkin meni seisomaan reippaana. Heti Selman nähtyään tuomari oikein huudahti että "mitä tän turkille on tapahtunut?!" -no se vaihtaa sitä sen pitkää vaaleaa pentukarvaa tummempaan ja lyhyeen...muuten arvio tais olla ihan hyvä, mitä nyt tuomarin mielestä antaa hieman pitkän ja matalan vaikutelman, mikä nyt johtuu täysin tuosta turkista, kyllä sillä aina märkänä on jalatkin :) Ja ei sentäs hoota alkanut. Sara antoi tuomarin mielestä hieman takakorkean vaikutelman, kaikki muut asiat tais arviossa olla positiivistä jos nyt oikein muistan tulkkausta. Kivaa oli ja tuli taas maisemia nähtyä ja kaikkein tärkeintähän se on että Sara oli niin reippaana. Lisää näyttelyitä luvassa jo heti huomenissa Lahti kv:n merkeissä, ei oo ihmeelliset odotukset, siellä oli varsin paljon koiria. Kivaa että riittää katseltavaa.
Yli-innokkuutta ja kierroksia
Parissa aiemmassa bloggauksessa oon kirjottanut kun Sara on ollut nyt pitkästä aikaa ojangossa tokoillessa "ihan pöpi". Ja sellainen se on on ollut myös ku schapetokoilemassa oltiin tuossa jonkun aikaa sitten pitkästä aikaa. Sitten on tullut niitä epäonnistuneita suorituksia niinkun paikallamakuussa haukkumista ja/tai ylösnousemista. Valaistuin tossa ennen keskiviikon reenejä asiaan jonka oon kyllä tiedostanut mutta aina ei voi vaan käytännön tilanteessa tyhmä sanna tajuta.. Että koska Sara ei ole hyvän tokokoiran on/off ominaisuuden omaava (Piritta Pärssisen kirjan mukaan) niin en voi vaan olettaa että nyt se ois hyvässä vireessä mihin tahansa. Vaan se pitää jotenkin saada päälle se oikea työskentelyfiilis. En oo mitenkään innostunut tai valaistunut tarkemmin koiranviretilojen suhteen mutta oon ottanut sellaisen pienen edistysaskeleen tän asian suhteen että kannattaa käyttää se koira esim. ojankoon mennessä edes lenkillä siellä niin saa purkaa suurimmat höyryt ja silti riittää vielä virtaa itte tekemiseen. Oli nimittäin keskiviikkona ihan eri koira reeneissä ku jouduttiin pakosti menemään tuntia ajoissa kun alkoi Selman agireenit ja käytiin sitten Saran kanssa joku parinkymmenen minsan metsälenkki odotellessa. Tässäkin asiassa muuten Selma on taas ihan eri maata Saran kanssa ja se osaa rauhoittua heti odottelemaan kun mitään ei tapahdu. Yhteistä on ehkä se että molemmat kyllä innostuu nopeasti :) Ja on se jännä juttu kun itte tykkään voivotella kun puuttuu sitä kuuluisaa maalaisjärkeä millon mistäkin ja tän asian suhteen mulla ei oo sitä niin yhtään. Oon aina ollut vaan kursseilla yms. missä opetetaan miten opetetaan koiralle joku temppu, kaikki sen ympärille jäävät tärkeämmät asiat kuten motivaatiot ja mielentilat ja kestävän suorituksen rakentamiset rupee vasta pikkuhiljaa aukeemaan mulle. Voi Sara-parka.
Mutta siis joo typerä ihminen koittaa jatkossa tajuta että meidän ei oo pakko mennä suoraan autosta kentälle ja toimia heti samantien vaan voidaan tehdä se asia helpomminkin. Se on ollut kanssa aika toimivaa että ennen paikkamakuuta on tehty jo jotain, on tehty joku vauhikas luoksetulo tms. muuta Saran mielestä kivaa jossa ei tartte kökkiä pitkään paikallaan. Miks mennä vaikeemman kautta kun on helpompikin tie jolla saadaan aikaan niitä onnistuneita suorituksia ja kiva ylikierroksiseton mielentila molemmille.
Onnistuneita reenejä
Keskiviikkona oli taas ohjatut reenit. Tosiaan Selman agility alkaa tuntia ennen Saran reenejä niin hyvissä ajoin saan olla paikalla. Sara ootti aluks autossa ja kattelin vähän aikaa Selman menoa ja sitten mentiin metsäkävelylle. Ojangossahan oli samaan aikaan epikset kuulutuksineen ja hälinöineen. Sara oli ihan tohkeissaan ja yritti vetää jokaiselle portille joista joskus on menty kentälle sisään. Metsässä oli vähän epäuskoisena että ai me mennään oikeesti tänne vaikka kaikki äksöni on tuolla. Kivasti se metsässä kävely rauhotti sen mieltä. Toki takaisin palatessa pysähtyi kentän verkon viereen nenä kiinni verkossa että tonne pitäs päästä.
Reeneissä oli taas huomattavaa edistystä fiiliksissä verrattuna viime kertoihin. Saraa ei kiinnostanut yhtään että Marko ja Semppu oli kadonnut, se ei oikeastaan kuunnellut kauheasti edes epiksien ääniä, se ei nuuskutellut kertaakaan se vaan oli ja odotti ja että kerron mitä kivaa tehään seuraavaksi (?!!) no vähän louskutettiin odotellessa mutta huomattavasti vähemmän kuin aiempina kertoina. Tehtiin aluksi juoksutarkastus virallisten kisojen tyyliin, Sara oli vähän hämillään mutta eihän se mihinkään karkuun yritä lähteä tms. Paikkamakuu tehtiin yksi koira kerrallaan maahan ja ylös tyylillä, Sara ei ehkä häiriintynyt käskytyksestä niin paljon kuin yleensä, tosin eka kerran se oli maassa jo ennen ensimmäistäkään käskytystä... Tehtiin taas tosi lyhyt paikkamakuu ja se oli tarkkaavaisena ja rauhassa. Jei!
Tehtiin alkuun luoksetulot, Sara sai taas ilmeestä kehuja se odottaa tosi makeen näkösesti. Itse luoksetulossa se rupes kaartamaan jotenkin jännästi, vähän katto viereiselle kentälle ja mä annoin sitten ihan tarpeettoman suuren käsiavun että osais tulla oikeeseen paikkaan. Muuten jees. Tällä kertaa tehtiin hyppyä. Muutenhan meiän hyppy on tosi jees paits se loppu, sitä ruvettiin tekee niin että harkattiin pelkkää esteen takana seisomista niin että palkka on maassa Saran nenän eessä ja mä käyn esteen toisella puolella ja tuun takas niin se saa varmuutta siihen että sen kuuluu vaan seistä paikalla. Toimi. Tein seuraavan päivän vapaaharjottelureeneissä samaa ja sitten lopuks kokonaisen hypyn ja se pysy ku pysykin tasan niillä jaloillaan millä olikin. Vielä ku sais sen pysähtymään keskelle estettä kun välillä tuppaa menemään vähän vinoon.
Välissä puuhasteltiin taas kaikkea kauheen kivaa, meidän pitäs opetella lisää takapään käyttöä, sillä sais varmaan seuraamisen käännöksiin sitä puuttuvaa jotakin. Sara oli koko reenien ajan ihan unelma, kuuliaisena ja innokkaana tekemässä.
Torstaina oli vapaaharjottelureenit ja ne meni kans aika nappiin. Toki kun ittekseen tekee niin mä oon taipuvainen teettämään vähän sitä ja vähän tota ja sitten vielä tätä. Mutta en mä nyt koe että se ois kauheen väärin tai vakavaa koska se on Saran mielestä kivaa, se onnistuu kaikessa mitä se tekee, ei pidetä hirveesti taukoja se saa reenata stressaamatta, pysähdyn välillä ajattelemaan että mitäs sit, se on just sen pitunen tauko että Saralle tekee hyvää odottaa rauhassa mutta se ei kerkeä kyllästyä. Eli istua odottaa kuuliaisena että mitäs sitte. Tehtiin vauhikkaita maahanmenoja silleen että se oli vaan jossai lähistöllä ja heitin namin palkaks ja tehtiin seuraamista ja pyöriteltiin pikkuympyröitä. Sitten yritettiin liikkeestä seisomista niin ettei jäis yhtään vinoon. Joku luoksetulon pysäytys tehtiin kans ja sitte vaihdikkaita luoksetuloja. Niin ja siis alussa oli yhteinen paikallamakuu. Palkkasin kerran välissä. Sara oli aika levollinen.
Semppukin reenaa...joskus
Vapaaharjotteluhan on periaatteessa kisaaville koirille mutta viereinen kenttä oli tyhjänä niin käytiin siinä Sempun kanssa tekemässä vähän pientä. Silleen että sillä riitti mielenkiinto tekemiseen. Tehtiin ihan vaan pari perusasentoa seuraamispätkä vähän istuen odottamista ja luoksetulo. Ihan kivasti se toimi vaikka en oo sen kanssa sitten syksyn käynyt kotipihaa kauempana reenailemassa.
Sain tollaisen vanerisen hyppyesteen niin voi kotosallakin harkkailla ja tänään tehtiin Selman kanssa hyppyä. Aluks ihan silleen että kävellään yhdessä yli ja mä meen esteen vierestä. Kyllä se lähtee jo etenee hyppykäskyllä, agilityllä voinee olla vaikutusta. Mä oon tosi huono leikkimään koiran kanssa (jännä juttu sinäänsä että kun meidän koirat ei oikein osaa leikkiä kun mäkään en...) mutta nyt tehtiin hyppyä jollain nahkasuikalerepisimispalkalla. Selma siitä tykkää, repii ja murisee. Sunnuntaina on möllikisojen nakkiluokka, en oo mitenkään varma että kaikki liikkeet saatas onnistuneesti suoritettua läpi vaikka apuja saakin käyttää mutta se nyt on vaan harjotteluks. Voin sitten tsempata niihin seuraaviin mennessä.
Se kauhea hirveä kapula
Otettiin joku päivä tossa omassa pihassa naksulla kapulaa Selman kanssa. Se meni ihan ku ohjekirjassa. lopetettiin lyhyeen kun vielä onnistu. Erona siihen kun Saralla jokus yritin sitä opettaa niin Selma jotenkin tajusi kohdentaa kaikki yrityksensä kapulaan, Sarahan lähinnä haukkaili pari kertaa kapulaa ja sen jälkeen rupes pyörimään hyörimään ja juoksentelemaan ja haukkumaan, kun ei enää tiennyt että mitä toivottiin. Selman kanssa jotkut asiat on jotenkin niin helppoja, kun vaikka se ois kuinka maltiton ja aina lähdössä johonkin suuntaan kun mitään ei tapahdu niin silti se on ton tyyppisissä tehtävissä jotenkin niin levollinen ja kiinnostunut siitä yhdestä asiasta kerrallaan, Sara kun yleensä tekee ainakin kolmea asiaa yhtä aikaa. Epäilen että ongelmat alunperin tossa tuli Saran kanssa kun se on ollut niin pirun nopee niin on saanu naksautettuu jostain pyörähdyksestä enkä oo tajunnut että se toistuu koko aika ja se on luullut että se pyörähdys kuuluu siihen asiaan enemmän ku se koko kapula. Kun taas muistan niin jatketaan Selman kanssa näillä linjoilla tavoitteena rakentaa se koko nouto lopusta alkuun. Saran kanssa oon siirtyny siihen että tehään sitä mikä onnistuu ja toivotaan parasta. En kuitenkaan usko että on olemassa yksi ainoa tapa jolla pääsee onnistuneeseen ja varmaan lopputulokseen. Ja ollaan jo oltu aika hukassa niin mitäs sitte jos rikotaan kaikkia naksuttelun/kapulan opettamisen/logiikan sääntöjä ja älä-ainakaan-tee-näin-ohjeistuksia.
Mitä me tehdään tällä erää kapulaa reenatessa. No ekaks ostettiin muovinen kapula koska luin jostain että jos koira on huono kantamaan kapulaa ja helposti pureskelee ja muiluttelee sitä niin muovinen kapula on parempi kuin puinen. (mä oon kyllä malliesimerkki tästä luin->ostin). Siitä on jo ollut hyötyä, Sara ei pureskele muovista, ja se pysyy vähän nätimmin suussakin kuin puinen. Epäilen ja toivon että se siistimpi pito tulee ajan ja tottumisen myötä. Sitten koska meillä vaan ei onnistu kapula suussa istuminen niin ei nyt vaan tehdä sitä tässä vaiheessa. Kapulan nosto maasta sujuu joten tehdään sitä, ja pyritään pikkupikkuhiljaa pidentämään aikaa jonka se on suussa. Ja palkka tulee kun mä ennätän ottaa sen kapulan suusta ennen kuin se tippuu maahan. Toivon että joskus siitä syntyy oivallus että jos en ojenna kättäni kapulaa ottaakseni, ei sitä voi laskea vielä irti. Sitten koska pelkkä toi on aika tylsää niin on erikseen tehty kapulan kantamista koska se suju kans aika hyvin. Sara ottaa kapulan tai mä annan sen sille ja kävellään yhessä eteenpäin ja kapula pysyy suussa. Ajatuksena on että jos se osaa liikkua kapula suussa niin ehkä siitä saa jossain vaiheessa sen että se tulee sivulle kapula suussa. Sitten ollaan me tehty myös niin että heitän kapulan ja Sara hakee sen, koska se on sen mielestä kivaa. Tietty se tiputtaa sen ennen ku se kerkeää mun luo asti mutta jos pystys pikkuhiljaa sitä etäisyyttä lyhentämään. Tehdään noita kaikkia siis erikseen, ei kerralla kaikkea, on ne silti vastoin lukemiani ohjeita mutta ihan sama. Ollaan kuitenkin edistytty.
Tänään kokeilin huvikseni uudella esteellä että hakeeko Sara kapulan esteen yli ja kyllä se hakee, vaikka heitin ihan vinoonkin. Hyppäs mennessä ja hyppäs tullessa kapula suussa, jotku asiat se hokaa niin helposti. Tokihan se kapula tippuu ennen ku mun käteen kerkeää mutta oli toi ihan kiva silti. Jollain taholla meni joskus joku noudon tehokurssi, ei mee enää, jos menis ni oltas nyt siellä Saran kanssa reenaamassa noudon loppua.
Sunnuntaina on möllikisat Sarankin kanssa, mua vähän nolottaa ku oon ilmottanu sen mölleihin enkä alokkaisiin mutta kun haluan ajatella sitä meidän varman kisasuorituksen rakentamista ja haluan siis palkata kesken suorituksen, mutta vähemmän kuin edellisissä mölleissä. Ollaan ilmottauduttu myös oman seuran mölleihin, siellä ei mölliluokkaa olekaan, eli alokkaaseen.
Ainiin, Selma sai schapendoes-yhdistyksen Vuoden Schapendoes pentu kiertopalkinnon!
siellä se vuoden pentu opettelee ojauimarimestari-Saran tavoille
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti