pitkästä aikaa!

On vähän jäänyt nämä blogipäivittelyt viime aikana. Vapaa-aika on mennyt pitkälti koirien kanssa puuhastellessa ja vaikka koneellekin tulee säännöllisesti istahdettua niin ei oo tullut kirjoiteltua. Jos nyt koittais vähäsen tsemppaa :)

Kaikennäköistä on puuhattu raportoitavaa ois ainakin parin kurssin ja yhden näyttelyn verran.

Koirat on myös matkustelleet Tampereelle, mökille Varkauteen, sekä Heinolaan useaan otteeseen. Laitettiin mun tilaihmeen takapenkille Selmalle häkki ja siellä se menee kuin ois aina ollut. Sarahan rakastaa autoilua, jos en ole tullut aiemmin maininneeksi, ja miksikäs ei, autohan on aina vienyt sen johonkin kivaan paikkaan missä näkee suosikki-ihmisiä ja/tai saa namia.



Muutenkin tuo Selma on niin uskomaton kun se on vaan niin "helppo". En tiedä johtuuko siitä että kun on toinen koira ja se ottaa siitä mallia vai siitä että käyttää puolet energiastaan Saran kiusaamiseen vai mistä mutta harva se päivä saa ihmetellä kun pentu on vaan niin uskomattoman helppo. Tai luultavastihan se pahin ikä on vasta tulossa. Mutta kun vertaa samanikäiseen Saraan niin muistelisin että puremisen kanssa sai olla todella pitkäpinnainen jos halusi vaan sinnikkäästi koiran purevan jotain muuta kuin kättä tai lahjetta. Siinä missä Selma, kun sille sanoo "irti", vaihtaa lahkeen joka kerta tarjottuun leluun ja lähtee toiseen suuntaan leikkimään lelulla. Sisäsiisteyden opettaminen on tietenkin helpompaa ihan siitä käytännön seikasta johtuen että on oma ulko-ovi ja pihalle on lyhyt matka. Aina kun pihalle menee tekee Selma pissit, tekee se kyllä myös sisälle, koko ajan vesikipolla ravaava neiti on aika uskomaton pissiäinen. No juo ainakin tarpeeksi kesäkuumalla. Nykyisin kolmet yön aikana tuleet pissat on aika pitkälti vaihtuneet yhdeksi isoksi lammikoksi ja kakit tulee pääsääntöisesti ulos. Eilen Marko oli lähtenyt töihin kahteentoista ja jättänyt paperit pois lattialta kun tulin puoli neljän maissa ei pisuja ollut sisällä. Sateisella ilmalla Selma ei mielellään pissisi ulos, mutta tekee kyllä ne pissit käskystä, silloin vaan kurotellaan mahdollisimman varpaillaan ettei märkä ruoho osuisi pyllyyn. Saas nähdä millaiseksi kasvaa kun mallina Sara jossa on sateella virtaa enemmän kuin kauniilla ilmalla ja jonka suurin rakkaus nakin jälkeen on mutakylvyt, ja suvussa ainakin Tiltu-mummo joka ei sateesta niin perusta.

Rokotuksetkin on jo saatu ja tällä viikolla Selma saa vielä vahvisteen. Heti rokotteiden jälkeen on koitettu käyttää pikkulikkaa mahdollisimman monessa paikassa niin itsekseen kuin yhdessä Saran kanssakin, on käyty katsomassa agikisoja, schapetokossakin Selma on kerinnyt jo kahdesti käymään ja Kotkan näyttelyyn pääsi hän turisteleimaan viime viikonloppuna. Suuri määrä uusia koiria kerralla tuntuu hieman jännittävää mutta muuten on Selma edelleen todella reipas. Ihmisiä rakastaa. Vaikka onneksi niihinkin on totuttu sen verran että ulkoillessa ei enää ihan hirveä hätä ihan jokaisen ohikulkijan jalkoihin hännällä viuhtomaan. Kotosalla Selma on tosi puuhakas ja musta tuntuu välillä että se ei nuku ollenkaan. Aina leikkimässä jossakin tai illalla kun Sarakin on jo painunut pehkuihin ja ei viitsi edes keittiöön vaivautua uniltaan vaikka muuten onkin mitä tarkin jääkaappivahti on Selma kyllä paikalla heti jos askel suuntaa keittiöön päinkään, nopeasti oppinut missä ne herkut on vaikkei ole sekään tainnut kerjäämällä saada mitään kertaakaan. Sitkeästi sitä silti aina päivystetään. Yksin kotona oloa on myös harjoiteltu hieman ja aina se on tainnut hyvin sujua, nukkumasta on pentu kipittänyt takaisin tullessa. Ihan ekoilla kerroilla jäi huutamaan (vaikka yritettiinkin luun tunkea suuhun tms.) mutta oli silloinkin takaisiin tuloon mennessä rauhoittunut nukkumaan.



Saran kanssa ovat jo tosi hyviä kavereita. Välillä vähän hirvittää kun Selma repii Saran karvoja niin kovaa että koko koira heiluu ja Sara ei sano mitään. Mutta juuri kun rupeaa ajatelemaan että voi ei meidän Sara-ressukka kun pentu kiusaa ja se ei mitään uskalla sanoa niin sitten Sara jo komentaakin pentua. Ja kun Sara komentaa niin Selma on kyllä välittömästi nöyrää tyttöä, vielä ainakaan ei onneksi yritä silmille hyppiä. Saralla on vaan ilmeisen pitkä pinna. Tai on niin mielissään tästä leikkikaverista että sietää vähän inhempiakin leikkejä. Tai mistäs mä tiedän, sehän voi vaikka tykkää kun karvoja revitään. En tiiä onko Selman ansiota vai sattumaa mutta Saran turkki on pikkuhiljaa ruvennut oikeasti jo asettumaan. Kampaamisen jälkeen on pörhelö ehkä vuorokauden, ei enää kahta viikkoa. Vaikka kyllä sitä villaa puskee sieltä vieläkin.

Sisällä tai hihnassa kävellessä Sara on välillä hieman kyllästyneen oloinen (siis Selmasta) mutta irtijuostessa maistuu leikki. Selma pysyy jo Saran perässä pieniä matkoja juostessa ja Sarasta on hurjan hauskaa juosta Selmaa karkuun niin että juoksee pätkän ja juuri kun Selma on pääsemässä luokse niin juoksee taas karkuun, ja hyökkäillä Selmaan päin niin että juoksee tosi kovaa ihan vierestä ohi. Tosi nätisti jo leikkivät. Sisällä joskus muristellaan ja Sara mouruaa mutta mihinkään painimisiin ei ole leikit yltäneet. Kohta vaan rupeaa olemaan Selma jo niin painava että hyvä jos jaksan puolet matkasta tuonne pellolle kantaa sitä ja sitten ei viitsisi vieläkään asfaltilla pentua taluttaa pitkiä matkoja.

Kasvattajan luona on käyty myös moikkaamassa ihanaa Almaa joka on Selman mielestä maailman paras leikkikaveri. Kuvassa on Alma ja Selma Tuulan kukkapenkissä.



Selmakin on aloittanut koiramaiset harrastukset. Sunnuntaina kun Marko ja Sara kävivät agilityä harjoittelemassa meni Selma myös pari kertaa putkea ja hypyesteitä joissa rimat olivat maassa. Ja kotonahan meillä on se Ikean putki sitä on jo harjoiteltu useampaan otteeseen. Tänään on myös toinen kerta pentukurssia, viime viikolla käytiin ekan kerran. Kurssille mennessä Selma oli tosi reipas, meni kuin kotiinsa, muut koiratkaan ei kiinnostanut ihan niin paljon kuin olisin kuvitellut, taisi olla tarpeeksi hyviä nameja siis mukana.

Kurssilla harjoiteltiin kontaktia niin että molemmissa käsissä oli nami ja käsiä pidettiin pään sivuilla ja naksautettiin kun koira katsoi silmiin. Harjoiteltiin kontaktia myös kävellessä muiden koirien seassa. Lopuksi harjoiteltiin myös perusasentoon tulemista kädellä namin kanssa näyttäen. Tykkäsin kurssista ja vetäjästä tosi paljon, jää paljon enemmän nyt käteen kuin Saran pentukurssilta missä hyvä jos kuuli mitä vetäjä puhui. On kivaa että kurssin vetäjä on naksuttelumyönteinen (niin kai taitaa useimmat olla nykyisin) koska Selmaa ois tarkotus enempi naksutellen kouluttaa. Saran kanssahan me nyt on harjoteltu naksutellen lähinnä temppuja ja muita kokonaan uusia asioita eikä sellaisia mitä on aiemmin jo harjoiteltu toisella tapaa. Selmalla riitti kurssilla kovasti virtaa, osa pennuista oli aika poikki kurssin jälkeen mutta Selmuska ois voinut mielestään namia syödä toisenkin tunnin. Ja kotona vaan leikki jatkui.



Saran kanssa on tosiaan kursseiltu vähän enemmänkin. Nyt on menossa naksuttelukurssi, tunsin tarpeelliseksi mennä johonkin opastettavaksi ettei itsekseen puuhastellessa tulisi suuria virheitä tehtyä. Sarahan oli ennen kurssia naksuttimeen ehdollistettu ja sille oltiin jotain kosketusalustaa yms. harjoiteltu kotona. Kurssin myötä homma sitten aukes varmaan paremmin ohjaajalle ja koirallekin kun joku päivä Sara vaan kerralla tajusi sen alustan tosi selkeästi ja sen jälkeen on kaikki muukin oppiminen ollut hurjan nopeaa. Eka kerralta kurssilta tuli läksyksi pyörähdys ja se sujuu ja aloitetaan mitä vaan harjoittelua niin nyt Sara on aina ekaksi tarjonnut pyörähdystä :D Mitä enemmän mä naksuttelen sitä enemmän uskon sen voimaan ja sitä loogisemmalta koko juttu tuntuu. Ja sitä varmempi oon että Selma koulutetaan kokonaan niin. Sarakin on ihan kuin eri koira. Se on tosi innoissaan tekemässä kaikkea. Toki ainahan se on ollut innoissaan jos namia on tarjolla mutta jotenkin eri tavalla. Se on myös paljon varmempi itsestään.

Aiemmin Sara on ollut sellainen tukevasti jalat maassa tyyppiä mutta kun kosketusalustan avulla opeteltiin tassun antamista niin johan nousi tassu. Siitä kun Sara osasi kosketusalustan meni tassun antamiseen istuen ehkä viisi minuuttia. Eilen kurssilla aloitettiin noutokapulan mieleiseksi tekeminen naksuttelemalla. Se ei mennyt ihan niin sujuvasti koska Sara tarjosi koko aika tassulla lätkimistä sille kapulalle ja jos se sattui sitä kohti muuten katsastamaan niin ohjaaja oli ehkä hieman liian hidas naksauttamaan. Mutta lopulta päästiin kuitenkin hyvään alkuun ja jätettiin kapula hautumaan hetkeksi. Harjoiteltiin myös pesuvadin kiertämistä, Sara hoksasi jutun tosi nopeaan ja päästin nopeasti kiertämään vatia jo jostain usean metrin etäisyydestä juosten. Siis niin että minä seison paikoillaan ja koira kiertää vadin omatoimisesti. Harjoiteltiin myös peruuttamista, Sara oli varsin hanakka istumaan mutta kyllä useampi askel sitten lopuksi luonnistui. Kaikenkaikkiaan Saran kanssa naksuttelu on ihanaa, mahtavaa ja upeaa. Se on niin innokas ja nopea oppimaan että on melkein vaikea ymmärtää kuinka se on mahdollista. On se myös pelottavaa kun miettii mitä se voisi oppia jos itse osaisin opettaa. Tai pelottavaa ja pelottavaa mutta siis miettiä itseään koiran oppimista estävänä tekijänä. Mut oon tainnut koirattomille tutuille jo kehuskella että kun meillä on maailman älykkäin koira :D

(kaksi koiraa istumassa samassa kuvassa tuntuu olevan sula mahdottomuus kun toinen ei osaa vielä istu-käskyä ja toisellakaan se ei ole sellainen että pysyisi siinä jos pienempi kaveri kiipeää päälle ja repii korvista)


Niin, niistä kursseista vielä. Käytiin myös muutaman kerran näyttelyharjoittelukurssi, lähinnä sitä ajatellen että minä tajuaisin mitä siellä näyttelyissä on tarkoitus tehdä :D ja toki Saralle kaikki harjoittelu on hyödyksi. Opin aika paljonkin siitä että miten koiran pitäisi seistä ja miten juosta ja kuinka paljon ne vaikuttavat siihen miten tuomari näkee koiran. En kyllä varmaan kehään mennessä pysty oppimiani tietoja hyödyntämään kun jännitys lyö pään tyhjäksi. (vaikea muistaa edes koiran ikää vaikka sitä olisi jankannut ennen kehäänmenoa...) Mutta onhan siitä valtavasti hyötyä että jos harjoitellessa osaan harjoitella oikeita asioita. Sarahan silloin kun se juoksee (eikä ole kauhuissaan) niin juoksee aivan liian kontaktissa ja tuomari ei silloin näe sen päätä. Ja sama myös jos se seisotetaan niin että olen itse sen sivulla. Mut joo näyttelyreenit jatkuu niin kotona kuin näyttelyissäkin. Harmi vaan kun puuttuu seinänkokoinen peili minkä kanssa harjoitella. Hehh. Niin ja tuolla kurssilla sen mitä koiria kopeloitiin (vain vetäjä & avustaja) ei Saraa pelottanut ollenkaan. Ainahan se vähän vaivaantuneelta näyttää kun tullaan lääppimään mutta oli ihan iloisena lähestyvästä ihmisestä ja ei pyrkinyt edes väistämään kättä. Sitä vaivaantuneisuuttahan nyt voisi harjoitella jo ihan sillä että itse kopeloisi sitä vaikka päivittäin.

Sitten oltiin vielä siellä Saa Katsoa ja Koskea-kurssilla. Siellä oli viisi aika eri tasoista koiraa, muutamalla muulla Saran lisäksi oli tuomarinaristeluongelmia. Harjoilteltiin ekoilla kerroilla yksittäin ja parilla vikalla kerralla nämä "näyttelykoirat" olivat yhtä aikaa. Tehtiin aluksi kaikennäköisiä lähestymisiä ja että tultiin vain hieman koskemaan koiraan jne. Etenemistapa oli mielestäni todella hyvä, olisin vaan melkein toivonut että Saraa olisi pelottanut jokin niin olisi voinut tuloksia huomata selkeämmin...Valitettavasti kun kurssille ei saatu edes vierailevaa miestä vaikka sen tarve tiedostettiinkin. Muut kurssilaiset toimivat myös toisten koirien siedättämisessä ja eihän Saralla mitään niitä vastaan ollut kun tuoksuivat nakilta ja olivat edellisellä kerralla syötelleet. Varmasti silti hyödyllinen kurssi siinä mielessä että eihän harjoittelusta haittaa ole. Positiivisiä kokemuksia lähestyvistä ihmisistä.

Mutta mistä niitä tuntemattomia miehiä löytää? Laitetaanko me lehteen ilmoitus että nuori Sara-tyttö haluaisi tavata tuntemattomia miehiä? Toisaalta katsotaan nyt miten tuo näyttelyissä käynti etenee kun on onneksi pari naistuomaria vuorossa. Jos seuraava mies tuomari ei aiheuta kauhua niin ehkä totuttaumiseen riittää mies tuomareilla käynti, sen lisäksi että harjoitellaan sitä kopelointia ihan tutuillakin ihmisillä lisää lisää ja lisää. Mä mielellään venytän viimiseen asti ennen ku meen repimään tuntemattomia ihmisiä hihasta että anteeks...

Niin käytiin tosiaan näyttelyssäkin Kotka KV:ssa ja se oli pitkästä aikaa positiivisempi reissu tuon kehäkäyttäytymisen osalta. En tiedä auttoiko harjoittelu, oliko sattumankauppaa, Saran mieleinen tuomari vai mikä mutta se ei ollut mitenkään kauhuissaan. Yksi asia millä koen että oli varmaankin myös merkitystä oli että jätettiin "mökki" ja Marko sekä Selma-turisti turvallisesti ihan kehän reunaan, niin että Sara varmasti näkee ne koko aika, mitään ei ole hukassa ja tuossa metrin parin päässä on oltu koko aika ja siinä ne on edelleen .Ei toki juossut häntä pystyssä mutta huomattavaa edistystä muutamaan viime kertaan. Onhan tässä välissä toki ollut kaikkea itseluottamusta lisäävää, ja on käyty mätsärissä juoksemassa tyhjissä kehissä ja Itäkeskuksessa ihmisvilinän keskellä ja kaikkialla Sara on tietenkin ollut kuin kotonaan koska kukaan ihminen ei ole lähestynyt häntä lääppiäkseen.

Ja huomasin taas kerran kuinka kovasti Sara peilaa sitä ihmistä jonka kanssa se on. Ihan heti kun kehään mentiin mua ei jännitttänyt ja Saralla heilui seistessä varovasti häntäkin. Sitten tuomari tuli mittaamaan Saran ja kauhistuin että ai apua vähänkö se varmaan slaagit tuosta härvelistä ja saman tien Saran häntä laski. Että oiskohan seuraavaks joku "opettele olemaan jännittämättä"-kurssi. Markokin sanoi että Sara muuttuu heti kun tuun kehästä pois kun itte en enää stressaa. Niin tuomari sitten mittasi Saran 46 cm eli heippa vaan medi-luokka..

Huh. Oiskohan tässä pitkä pätkä kuulumisia, jos koittas lyhentää päivittelyväliä niin voisi saada tän tekstin vähän järkeväämpään muotoon kun ei olisi niin paljon asiaa kerralla.



Näyttelyistä ja muista sen verran että Sara on menossa erkkariin ja toivon mukaan ollaan reenattu ennen sitä vielä lisää. Selma näyttelydebyytti on sitten Eukanuba Puppy Show:ssa 24.7. Marko saa todellakin viedä pennun kehään niin ei pääse oppimaan multa että tässä on jotain jännää. Ja kuten Markonkin kanssa on jo puhuttu niin ihan sama miten pomppii ja vaikka nuolisi tuomarin naaman tai yrittäisi leikkimään muitten koirien kanssa kunhan sillä on kivaa siellä kehästä ja näyttelyistä jää sellainen mielikuva että siellä on tosi mukavaa. Toivonmukaan yksi kehäkammoinen koira on hieman opettanut miten asioita tehdään toisin.