Ryhmässä on yhteensä 8x2 koirakkoa, halli on jaettu puoliksi. Toiseen ryhmään meni muutama avossa kisaava ja toiseen sitten juniorimpia. Jäätiin Saran kanssa suosiolla junnumpaan ryhmään. Vetäjiä on yhteensä kolme kappaletta vaihdellen ja kaikki tuttuja aiemmilta kursseilta, kaks itseasiassa Saran ja Selman tän syksyn ryhmien vetäjät.
Tunnin rakenne on sellainen että ensin on kaikille yhteinen teoriaosuus ja sitten tehdään ryhmissä luoksepäästävyys (alokkaat) ja paikallamakuut ja sen kerran asia. Toi alku onkin ihanan haastava sitten meille kun kukaan ei oo koskaan muistanut ilmeisesti opettaa Saraa (tai muakaan) odottamaan rauhassa. Toiselle ei tunnu olevan mitenkään järkeenkäypää että tultiin tällaiseen paikkaan missä tehdään aina kivoja asioita ja sitten syödään nakkia ja nyt pitäskin vaan olla möllöttää. Sitten se yrittää louskuttaa komentaa että nyt mars tehdään jotain. Tai itkee vieressä että anna nakki. Mäkään en osaa aina olla mikään maailman johdonmukasin että toimisin aina samalla tavalla. Optimaalista ois varmaan että oottas vaan huomioimatta mitenkään niin kauan että louskutus loppuu mutta se on sitten taas hieman epäkohteliaista muita ryhmäläisiä kohtaan jos he haluaisivat kuulla jotakin... Mitään taikakeinoa en oo kyllä keksinyt, hiljaa ollaan joko sivulla käskyn alla, mikä ei kyllä taas auta yhtään sen rauhallisen odottamisen oppimiseen(mutta koira on kyllä tyytyväinen kun tietää mitä pitää tehdä ja muutkin paikallaolijat varmaan tyytyväisiä kun kuulevat mitä kerrotaan) tai sitten niin että sanon että hsssh ja jo ihan hetken hiljaisuuden jälkeen kehun, se vois ehkä pikkupikkuhiljaa pätkiä pidentämällä johtaa siihen rauhalliseen odotteluun. Se on jo aiemmin testattu että naksulla ei oikein mun taidolla ainakaan hiljaisuuden opettaminen onnistu koska ensinnäkin Sara kuumenee siitä aika kovasti ja toisekseen se on mieltänyt sen että silloin tarjotaan temppuja. Pitää nyt kattoa kun viikottain onneksi toistuu reenit samalla kaavalla nin voi olla että Sara sen nopeesti handlaiski että miten aina toimitaan. Agilityssähän se on ton oppinut ja oli joku kouluttaja sanonut että jos koira on innokas ja haukkuu intoaan niin sitä ei saa käskeä olemaan hiljaa. Mut siis toi on oikeestaan loistavaa että joutuu "pakolla" oppimaan tollasta odottelua joka ei oo yhtään Saran mieleen kun kisoissa sit joskus kuiteskin joutuu odottelemaan.
Tänään oli aiheena ihan perusasento, luoksepäästävyys, paikallamakuu ja maahanmeno. Saran perusasento oli kuulema superi, ehkä kuulemma hitusen arvostettua tiiviimpi mutta vetäjän mieleen kuitenkin. Ja kyllä mäkin mieluummin tiiviimmän otan kun että se ois kauheen kaukana. Ollaan nimittäin sitä jossain vaiheessa kovasti korjattu kun jäi se puolen metrin väli varmaan seuratessa (joku varmaan tallonnut tassuille) yhdessä välissä. Luoksepäästävyyden teki ihan kivasti namiavusteisesti, en oo viittinyt vielä tähän mennessä kertaakaan riskeeraa että tekis ilman namia koska näyttelyistä opittuna Sarallahan on se hauska taipumus väistää ojennettua kättä.
Niin joo ja Sara on ollut juoksuista lähtien, tai jo ennen niitä, taas aivan hullu nuuskuttelija. Lenkillä se tuntuu välillä olevan jossain omassa maailmassaan haistellessaan ja joskus saa huikata toisenkin kerran kovemmalla äänellä ennen kuin kuulee ja sitten tulee ihan että "miks sä ny noin kovaa huikkasit, tässähän mä oon, heti tulin ku pyysitkin". Agilityssä se saattaa omatoimisesti kuulemma lähteä jonkun hajun perään heti jos ksäky myöhästyy tms. Hallien hiekkapohjat on ihan ykköspaikkoja nuuskuttelulle ja olin hieman huolestunut etukäteen että mitäs jos Sara aattelee että nuuskiminen ja samalla tippuneiden namien löytäminen ois kivempaa ja lähtee vaikka itekseen painelemaan ympärihallia. No ei nyt sentäs. Kyllä se pari kertaa meinas että mitäs jos lähden tästä vähän pikkuhiljaa nenä maata kohti mut olin tosi varautunut siihen ja sanoin sille että "kröh" ja heti käänty katse takas muhun ja sit kun kehu niin ei onneks toistunut ees montaa kertaa. Huoh. On se jotain oppinut. Epäilen että ton nuuskimisen suhteen suurin kynnys on se että pitää ittesä tarpeeks mielenkiintosena ja että se ei kerkeekään päästä sen nuuskuttelun makuun ollenkaan. Pidin niin että jos oli luppohetkiä kun ei just tehty mitään niin silloinkaan ei vaan saanut nuuskia.
Paikallamakuussahan on vissiin kerran joskus harjotellessa käynyt niin että pidin liian pitkän pätkän ja Sara rupes haistelee ilmaa ja nousi sitten ylös että lähtee seuraamaan hajua, meni kyllä uudesta käskystä takas maahan. Nyt se rupes olee jo sen verta kärryil et mitä oltiinkaan tekemäs et ei enää siin vaihees hajut kiinnostanu ja se varmuuden puolesta tehtiin tosi hienot paikallamakuut. Seisoin kyl varsin lähellä koska oli uus paikka. Tehtiin kaks harjotusta, ekassa kävin puolessa välissä palkkaamassa kun muut kävi niin tiheään tahtiin vieressä, tokassa en ollenkaan. Musta välillä tuntuu että Sara lämpenee liikaa siitä kun käy palkkaamassa tosi tiheään ja se sen paikallaolo ei sillon oo niin levollinen kun et oottaa että nami tulee. Kun on vähä harvennettu palkkausvälii harjotuksista (vaihdellen toki edelleen) niin sen keskittyminen on parantunu takas kun jossain välis se oli vähän heikompi. Tänään itseasias ekas vilkas kerran sivulle mutta tokassa oli sitten liikahtamatta ja vaan tuijottia mua. Siinä tokassa sitten se kävi jo maahan mennessä maahan vähän toiselle kankulleen mutta ei kyllä vaihtanut siitä asentoa enää mihinkään. Tehtiin myös suoraan sivulta maahanmeno harjotuksia jotka huomasin kyl tosi hyödyllisiks. Sara jää vauhdista ja tai edessä tai kaukkareissa tai jossain vaan vapaana niin ihan suoraan ja ei mee tolle toiselle kankulle mutta sivulta aina välillä helpommin menee. Eihän se siis mikään kauhean paha virhe ole kun ei kuitenkaan sitä kylkeään sitten kääntele mutta siis oishan se nyt kivempi että opettas alusta asti oikein.
Siin oli aika pitkälti ensimmäisen kerran asiat, oli tosi hyödyllinen ja kiva reeni ja on ihan parasta että päästään taas viikoittain käymään. Vetäjän toiveissa oli että ryhmä ei paljon vaihtuis niin päästäs kivasti etenemään kun joka kerran teemana on aina yksi tai muutama liike.
Sempulan kotitokoilut on vielä tosi vaiheessa mutta tuntuu siltä että se rupee olee semmosessa kasvunvaiheessa että oppii ja handlaa uusii asioita tosi nopeesti. Aiemmin sen kanssa meni niin että harjoiteltiin esim. kosketusalustaa ja aatteli että kyllä se sen nyt on oppinut jo kun tosi monta kertaa itse tarjonnut tassujaan siihen ja saanut palkan ja mennyt tosi hienosti, sitten se vaan tuli eteen istumaan ja istua napitti siinä että anna nami. Puolestaan viime viikolla kun muistin pitkästä aikaa kokeilla kosketusalustaa niin Selma oikein ylpeänä näytti kuinka on keksinyt täydellisen namiautomaatin. Nythän se on muutenki ruvennut itte tarjoamaan kaikennäköstä, niinkun näyttelykehässä koko temppurepertuaari: "osaan istua, osaan haukkua, osaan hypätä sua vasten, anna jo se nami". Selman perusasento on tosi hyvä (varmaan aika tiivis sekin) musta tuntuu että se on vielä oikeemmassa paikassa kun Sara, tai ainakin itselle tosi luonnollisessa, sitten se tulee mitä suurimmalla todennäköisyydellä aina just oikeeseen paikkaan, Sara kun saattaa joskus erityisen innoissaan tai kiireessä jäädä vinoon (ja meni se kerran kokeilemaan mun selän takana istumistakin). Välillä tuntuu kyl et aikaa sais tosiaan olla enempi että kerkeis enempi reenailemaan koirien kanssa. Selma osaa nyt ehkä käskystä istua, tulla perusasentoon ilman apuja (jos on harjoteltu, välil unohtuu ja pitää ottaa pari avun kaa) seurata pari askelta, mennä maahan käsiavusteisesti ja toistojen jälkeen ilman apua ja siinä sitten onki kaikki. Aijoo ollaan vihdoin edistytty odottamisessa. Istuen tai seisten menee jo kaks askelta! Jee! Hiljaa hyvä tulee, ja vitsi kuinka erilaisia koirat voi olla, toi odottaminen on Selmalle kyllä semmonen kynnyskysymys ettei mitään rajaa, siinä missä Sara osas ton ikäsenä olla jo paikallaan tosi varmasti monenkymmenen metrin päässä. (no mut se ei osannu esim. seuraa niin hyvin). Tai tietty ehkä sitä itte on yrittänyt panostaa niitten asioitten opettamiseen mitkä on kaikista selviten huomannu että ois pitänyt jo aiemmin paremmin, niiku Saran perusasento joka opetettiin viime keväänä ihan kokonaan uusiks. Kapulaharjotuksissa Selma on melkee samalla tasolla kun Sara. Ja mulla on asenneongelma kun Sarallakin on, tai sit toisinpäin. Vaikka oon saanu sille intoa siihen että kapula on kiva juttu ja se innostuu kuin nakista konsanaan kun ottaa kapulan esiin niin silti se sen suussapitäminen on sille tosi vastenmielistä. Se pitää sen mitää osaa ja osaa luovuttaa sen käteen mutta se näyttää siltä että hyi tään on niin ällöö haluun sylkästä tän pian pois. En tiedä jos se oikeesti johtuu siitä että kun on ne puuttuvat hampaat ja se kapula tulee paljasta ientä vasten, jossain lehdessä nimittäin luki juuri tuosta että p1 ja p2 hampaitten puuttuminen voi vaikuttaa että kapula tuntuu ilkeemmältä suussa. No joo, ehkä se voi osaltaan olla yks tekijä mutta ehkä meiän vaan pitäs muistaa harjotella useemmin!
Niin joo ja käytiinhän me taas näyttelyissäkin. Sempulan petunäyttelyt on nyt ohi ja tuloksena neljä x kp ja 2 x rop-pentu ja 2 x vsp-pentu. Eka näyttely junnuluokassa oli Turku KV viikko sitten sunnuntaina. Sarakin pääs pitkästä aikaa mukaan kun luonnolisestikaan se ei ole noissa pentunäyttelyissä ollut :D . Halli oli ihan hullun melusa ja oltiin tosi ajoissa ja Saralla oli hauskaa kun kateltiin muualle niin se söi laukusta namit melkeen kokonaan, eikun ostamaan uusia. Selman vuorolla kattelin että ei kyllä voi tuomari antaa mitään hyvää kun ei se pysy hetkeäkään paikallaan no ERI sieltä kuitenkin tuli ja vielä luokkavoitto. Sara meni vuorollaan tosi nätisti. Eka kierros juosten oli niin kauheen nätti. Mä oon kauhein tunteikas aina ton koiran suhteen mutta meinas tulla itku kun näin kun se juos häntä liehuen. Tokihan se sitten oli vähän plääh kun tuomari kopeloi mutta ei pyrkinyt poistumaan mihinkään suuntaan ja siis mun mielestä oikein hienosti. Kopeloinnin jälkeen Marko sit ei saanu enää niin kauheesti innostettuu et häntä ois liehunu ihan ekan kierroksen malliin mutta tosi nätisti juoksenteli taas. Siinä seisottaessa Marko jotain värkkäs ja mukamas korjas Saran asentoo koko aika eteenpäin vaikka se on kyl opetettu korjaamaan peruuttamalla ja se jotenki näytti vähän reppanalta kun koko aika värkättiin kun sen hännän saisi heilumaan kun puhua lällättelis sille ja seistäs vaan paikallaan (siis mun on tosi hyvä sanoo kun itte kehässä unohtaisin oman nimeniki jännittäes). Mutta siis. Kaikenkaikkiaan tosi hyvin. Kolmanneksi EH:lla ja tästä on hyvä jatkaa taas. Ja oon tosi ilonen että vaikka meille on sanottu että kaikista koirista ei vaan tuu näyttelykoiria jne. ja toiset ei vaan tykkää jne, niin että me on silti Saran kanssa käyty. Koska kyllä se on Sarankin etu kun se oppii vaikka kuinka pikkuhiljaa että jännitettävissä asioissa ei loppujen lopuks olekaan mitään jännitettävää. Hei jännäshän se vielä viime keväänä keppejä, kiers ne kahen metrin päästä! Ja meni puomia jalat vapisten, eipä mee enää. Selma sitten yllätti ja paras narttu kehässä valittiin kolmoseks. En ois kyl uskonu. Tuomari kirjotti arvion vikaks lauseeks että "a future champion". Heh. Mut jopa Selman varasertiä enemmän niin mua kyl lämmitti ne Saran ekat juostut kierrokset, se oli tosi upee =).
Ens viikonloppuna sitten molempina päivinä messariin kattelemaan schapeja. Omatkin käy kehässä mutta mitään odotuksia ei kyl oo.
Sarkki on kyl olllu aikamoinen hauskuuttaja taas. Eilen se keksi et ruokapöydäl ois hänelle jotain syötävää (ei ees ollu) ja hetken se mourus tossa pöydän reunan vierssä ja sitten kevyesti kuin mitään hops hyppäs pöydän päädystä pöydälle. (aiemmin se on vain kiivennyt tuolin kautta). Sitten se seisoo pöydällä ja kattelee että hei näättehän mut ja heiluttelee häntäänsä. On taas yritetty muistaa käyttää molempia erikseen myös ulkoilemassa kun välillä tuntuu että Selma käy vähän Saran hermoille, Sara on tosi innoissaan kun pääsee itsekseen. Ja sitten taas toisaalta Selmalle tekee hyvää käydä välillä yksinkin ettei aina ole se Sara siinä suojana. Jossain välissä opittiin ohittamaan ja mäkin pystyn jo menemään niitten kaa kahdelleen niin että en sotkeudu hihnoihin ja päästään vastaantulijoiden ohi tosi nätisti "ohi" käskyllä. Selma ei oo enää räyhännyt vastaantulijoille, eli se tais olla vaan joku vaihe. Tosin jokunen viikko sitten tuolla pellolla tuli irtokoira meidän luokse haukkumaan ja Selma sai semmosen haukkuräyhä hepulin että huhhu (tosin onhan se ehkä ihan oikeutettua kun toinen ilmestyy jostain pimeästä parin metrin päähän viereen haukkumaan). Sara puolestaan tuli heti mun luo viereen istumaan ja oli sen näköinen että hohhoijakkaa taidan sanoa hau jos se tajuis lähtee tost jo. Sisällä meillä vahditaan aika ilosesti eteski ku Marko on iltavuorossa ja oottavat sitä kotiin niin ei mene kyllä käytävässä kävelevät ohi ilman että ilmotetaan että nyt siellä joku menee, mut kun hiljenevät ilmotettuaan niin eipä se ny niin vakavaa ole.
Piti kirjottaa ihan lyhyesti mutta tulikin taas oikein romaani, eipä tässä nyt muuta, joulun ja lumen odottelua (Sarahan rakastaa lunta melkein yhtä paljon kun mä!).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti