Saran lisäksi Maret Kärdin tuomaroitavana oli mustavalkoinen junnunarttu. Tuomari antoi sille EH:n. Saran vuorolla tuomari sitten kävi parin metrin päähän koirasta kyykkyyn käsiojossa että tulehan tänne. Minä kirosin kehän vieressä (niin, jännäsin taas viime metreillä ja nakitin Markon sinne kehään vaikka onkin sovittu että tahon harjotella Saran kaa:) )että ei hitto nyt meni kyllä niin mönkään kuin voi. Sarahan katto että minä en sun luokses tuu ja vilkuili jo poistumistietä. No juoksi kuitenkin nätisti häntä liehuen ympyrän ja ees taas. Tuomarin luo ei ois tahtonut käden ojentelun jälkeen mutta oli tuomari kivasti sanonut että juoskaa tuosta pieni rinki ja sitä kautta kuletat sen mun luo. (ois se kyllä toiminut niinkin mun mielestä että tuomari oisi vaan kävellyt sen koiran luo...mutta tahtoi ilmeisesti koirien tulevan hänen luokseen tai jotain.) Nätisti Sara kattoa antoi niinkuin yleensäkin nykyisin. Kun rupesivat ruusukkeita työntämään Markon käteen niin mun eka ajatus oli että mitä saako se nyt jonku hylätyn ja lohdutusruusukkeita. Sitten vilahti tuttu vaaleanpunainen väri ja tajusin että ei mennytkään ihan niin. Tais siinä enemmän tai vähemmän silmät kostua kun se eka serti sieltä vihdoin tipahti. Ja jos nyt käytöstä ja tuomarin väistelyä mietitään niin ei ollut tosiaan onnistuneimpia esiintymisiä. Tuomari oli jotain sanonut tietävänsä että tämä rotu voi vähän varautunut ollakin ja että on muuten niin hieno koira niin ei halua rokottaa siitä että ei tullut häntä tervehtimään oma-aloitteisesti. Kyllä oikeesti se kivi putosi sydämeltä että se on tosiaan mahdollista että kyllä niitä sertejä sieltä joskus tulee, ja vaikkei juuri tässä näyttelyssä ihan pelottamasti mennytkään niin ei olla turhaan harjoiteltu.
Selman vuoro pentunäyttelyssä oli sitten vasta usean tunnin päästä, pentu parka oli jokseenkin nuutea helteessä odottelusta. Pentuja tuomaroimassa oli Colin Smith Englannista. Pentuja oli ilmoitettu neljä mutta paikalla oli vain kolme, yksi uros ja kaksi narttua. Uros sai punaisen nauhan muttei kunniapalkintoa. Selma jonka esiintymistaitoa ollaan Markon kanssa kuorossa ihasteltu näytti sitten että ei se ole itsestäänselvyys että aina mennään nätisti :D Selma seisoi kyllä nätisti mutta päivän aikana oli ilmeisesti kehään kylvetty julmetut määrät nameja ja niitä olisi pitänyt nuuskuttaa ja sitten olisi pitänyt mennä vähän muihin suuntiin kuin mihin Marko meni. Tuomari sanoi samaa kuin urokselle, että ei voi oikein arvioida kun ei juossut tarpeeksi hyvin että olisi saanut liikkeistä selkoa. Tuloksena toinen sija, ei kunniapalkintoa. Toinen narttupentu olikin sitten ROP-pentu, ja kelpas kyllä ollakin, hän liikkui kuin isommat koirat konsanaan.
Viikonloppuna huomattiin mainos hyväntekeväisyysmätsäristä samaisessa paikassa torstai-iltana ja mentiinkin sitten sinne Selman kanssa harjoittelumielessä. Kyseessä olikin varsin iso mätsäri, yli 400 koiraa. Kehät oli jaettu kivasti roturyhmien (joitakin oli yhdistelty) mukaan, ja pennut olivat ryhmän kehässä ekana. Selma oli vuorossa numerolla yksi ja vastassa oli Kelpie tai Australianpaimenkoira (muisteli Marko, mä olin jo ihan unohtanut). Selma meni nyt taas todella nätisti ikäisekseen ja saikin punaisen nauhan vaikka nätisti toinenkin koira meni. Niin ja tuomarina oli Maija Mäkinen. Siniset voitti suloinen briardi. Yhteensä osallistujia oli 15, joista 8 punaista. Selma sijoittui hienosti toiseksi. Ensimmäiseksi tuli Puli.
Sunnuntaina oli sitten taas Saran vuoro Porvoon ryhmänäyttelyssä. Vettä tuli kaatamalla melkein koko aika ja villasukat ja hanskat ois ollut tarpeen. Näyttelypaikkana oli nurmikenttä. Hieman ihmeellinen sinäänsä että se oli täynnä ruohonleikkausjätettä ja silti ruoho oli varsin pitkää. Sara kastui kivasti jo kävellessä autolta kehän viereen, märkä ruohonleikkausjäte tarttuu myös tosi kivasti koiraan, häkinpohjaan ja kaikkeen mahdolliseen. Onneksi oli vain seitsemän schapea niin ei jouduttu kauhean pitkään aikaa siellä sateessa viettämään. Hieman kauhuissani katselin edellistä rotua missä oli useampi kuin yksi koira (en minä niitä rotuja tunnista, jotai lyhytkarvaisia aika isoja ruskeanmustia :) kun tuomari antoi jokatoiselle sinisen nauhan ja pari käveli kehästä pois jonkun ihan oudonvärisen (harmaa, vaaleanruskea?) nauhan kanssa. Aattelin että ompas kiva tulla sen sinisen takia tänne vesisateeseen. No schapet ei kuitenkaan niitä sinisiä sitten keränneet. Tuomari oli siis Ritva Raita. Uroksia oli kaksi toinen junnuissa (?) ja toinen valioluokassa ja molemmat saivat EH:n. Junnunartuissa ja nuorissa oli yhteensä kolme koiraa joista kaksi sai ERI:n ja yksi EH:n. Jollain ihmeen tavalla osasin olla jännittämättä niin paljon kun oli Saran vuoro, johtuiko sitten siitä vai mistä mutta Saraa ei tippaakaan pelottanut sadetakkinen tuomari jota aiempien rotujen pari koiraa oli pelännyt ihan kauheasti. Sara meni ihan itse nuuskaisemaan tuomarin ojennettua kättä, multa meinas tippua silmät päästä. Juoksemisetkin tais mennä ihan hyvin kun arvostelussa luki että liikkuu hyvin ja kantaa häntäänsä hyvin. Tarkempi tutkiminen tapahtui sitten pöydällä ja osasin toimia jopa niin että sain sen koiran sinne pöydälle nostettua ja siinä se seisoi nätisti katselmuksen ajan. Tuloksena oli sitten possunpunainen nauha. Paras narttu kehässä menikin sitten puoli kierrosta siihen kun Sara ois halunnut kurkkia että mitä se Marko jäi tekemään kun nousi juuri penkistä pakkaamaan häkkiä kun mentiin takaisin kehään. Tuloksena kuitenkin siis PN4. Tästä näyttelyreissusta olin kyllä erityisen tyytyväinen kun arviossa ei ole sanallakaan mainittu mitään tavallisesta poikkeavaa!
Ensi viikonloppuna jatkuu taas harjoittelumme Kouvolassa ja Heinolassa. Selman seuraava koetus onkin puolestaan vasta syyskuun lopussa Karkkilassa. Selmalle on vähän katseltu agilityn pentukurssia syksyksi, omalla seuralla ei penturyhmiä starttaa nyt syksyllä. Tokoilua on molemmille koirille runsaasti luvassa kun Selmalla alkaa HSKH:ssa myös penturyhmä jo viikonpäästä ja kokoukseen menemällä saatiin Sarakin tyrkättyä sellaiseen "melkein kisavalmiit" ryhmään. Koirahan on..ohjaaja ei.
Lauantaina käytiin myös tervehtimässä Via-pentusta ja Rokia, sekä Aatua ja Oivaa Otalammella Salmen ulkoilualueella. Vian rinnalla sitä tajus että herranen aika mikä jättiläinen meidän Selmasta on kasvanut että se ei olekaan enää sellainen parikiloinen pikkupikkupentu. Punnittiinkin Selma ja tulos oli 10,6kg. Kohta pitäisi korkeuskasvun kyllä loppua että jäisi Mediksi kuten vienona toiveena ois..
Niin ja ensi torstaina on pitkästä aikaa vuorossa schapetokoilua Viikissä, kivaa.
1 kommentti:
Kiva että oot löytänyt Ransun blogin, mä yritän sitä pitää ajantasalla... :)
Lähetä kommentti