perjantai 26. marraskuuta 2010

Selma tekniikkakurssi osa I

Aloitimme eilen Selman kanssa Sporttikoirahallilla Niinun tekniikkakurssin, joka kestää 6 viikkoa. Ajatuksenani oli kurssille ilmottautuessa, että on pakko saada jotain kunnon treeniä talven aikana ja varmuutta Selman suoritukseen. Talvella kun hskh treenit on vain joka toinen viikko ja nekin lauantaina puolilta päivin ja lisäksi Schapendoes rotuporukan yhteinen treenivuoro, jossa agia joka toinen viikko. Ja kun lisätään vielä että olen tähän mennessä päässyt kisojen, töiden tai näyttelyiden vuoksi vain kerran lauantain hallivuorolle ja tiistain schapevuoro menee lähinnä itse muita kouluttaessa ja aikaakin on vain kymmenisen minuuttia per koira, niin syy ulkopuoliseen kouluttaumiseen on ilmeinen. Ja sitäpaitsi on kiva päästä välillä aina mestarioppiin. Niinu kun nyt on mielestäni yksi Suomen parhaista kouluttajista/kisaajista. Ja samalla saan vielä lisäoppia, kun ensi keväänä otan oman koulutettavan treeniryhmäni Ojankoon.

No niin siinä pohjustusta, itse asiaan. Ekan kerran aiheena oli saksalainen ja päällejuoksut. Paikalla oli kolme koirakkoa, yksi niistä oli vielä joku korvaavalla tunnilla oleva eli meitä oli varsinaisesti kaksi ryhmään kuuluvaa koirakkoa Selma ja Borderterrieri, jonka nimeä en muista.

Treenissä oli kaksi eri pätkää, ja molemmissa pätkissä kaksi eri versiota eli neljä erilaista treeniä.
Selman kanssa aloittelin Saksalaisella. Pitänee piirtää ja liittää tähän vielä nuo treenipätkät niin on helppo sitten vaikka omalle ryhmälle opettaa ohjauksia, kun niiden aika tulee. Hypystä putkeen (joka oli musta ja pitkä, ja Niinu varoitteli jo etukäteen että on ollut monelle koiralle tosi hankala), jonne Selma meni ihan ok vauhdilla siitä sitten hypylle ja seuraavalle takaakiertoon ja saksalaisella putkeen josta takas samalle hypylle takakierto ja saksalaisella toisinpäin hypylle ja palkka. Selman kanssa mentiin tätä kymmenkunta kertaa ilman sen suurempia ongelmia ja vauhti ja varmuus lisääntyi joka kerta. Sitten treeni toiseen suuntaan eli eri versio. nyt heti kakkosella saksalainen putkelle ja saksalainen ja jee. Siinäpä saksalaisen treenaaminen. Kehut saatiin edistymisestä haukut putkelle vienneistä, kun ylläri olen liikaa edellä Selmaa eli vauhdin rytmittämistä pitäs treenata. Ja tarkkuutta vientiin.



Seuraavana sitten päällejuoksut. Tässä vielä jättö kahden hypyn taa, joista toinen poikittain. Tässä menin kolmosen eli pituuden vierelle, suoraan linjaan kakkosen kanssa ja siitä lähetys ja pieni tönäisy kakkoselle ettei tule ohi, päällejuoksua pituudelle ja putkeen, joka oli lyhyt, ja tämän Selma meniki paljon hienommin. Putkelta päällejuoksu hyppyyn ja putkeen. Tästä odottelemaan seuravan hypyn taa ja kutsu päällejuoksu ja putkelle. jee. Tätä piti jo vähän hinkata ennenkuin meni hienosti. Seuraava versio oli pituudelle persjättö ja toinen päälle juoksu eri puolelta ja eri päähän putkea. Yllättäin persjättö tuotti mulle hankaluutta, Selma ehti karata väärään päähän putkea. Johtui ilmeisesti siitä että kun piti lähteä ikäänkuin selin menosuuntaan en ehtinyt kunnolla persjätölle, mutta kun otin lähempää kakkosta ehdin kiihdyttää itse persjätölle paremmin. mielenkiintoista.




Sellaista ekalla kertaa. Mitähän ensi viikolla. Ajattelin vielä talven aikana käydä molempien kanssa Vappu Alatalon hyppäritreeneissä, jos ja kun Vapulla aikaa löytyy, niin saadaan molempien koirien hyppytekniikkaan varmuutta, etenkin Saran. Selma nyt menee niin luonnollisesti nuo medit, mutta kun Sara joutuu raukka maxeja loikkimaan niin on vähän tekniikka koetuksella.

Ei kommentteja: