No niin ja taas on käyty treenailemassa.
Selman alkeiskurssin kolmannella tunnilla oli vetäjänä Jouni Orenius. Olen ennestään Saran kanssa käynyt syksyllä hänen tunnillaan, joten tuttu mies oli entuudestaan. Aika identtiset linjat veljensä kanssa koulutuksessa.
Tunnin aiheena oli rengas, muuri ja pakkovalssi.
Ensimmäisenä rengas. Selma arpoi pariin kertaan renkaan läpi menoa ja yritti kiertää estettä, mutta kun otin nakit tarpeeksi hollille ja tyrkytin renkaan läpi, itse siis toisella puolella vastassa ja Jouni piti Selmasta kiinni. Hienosti meni. Parin toiston jälkeen, siiryin toiselle puolen lähettämään koiraa lelun kanssa, ja lelu renkaan läpi Selma perässä, hienoa. Pari toistoa tätä ja sitten en enää heittänytkään läpi vaan juoksin renkaan vierestä ja Selma läpi ja taas lenti lelu. hienoa.
Siirryin sitten odottelemaan vuoroani muurille ja odotellessa otin verkkokeppejä muutaman otteeseen eri puolilta ohjaten. Selma alkaa menemään jo ihan kivaa vauhtia, ja osaa melkein jo hakeakin ainakin metrin päästä. Putkea otin myös pari kertaa, myös pimeistä kulmista jne. ja samaan syssyyn kierreltiin siivekkeitä eri puolilta ja harjoiteltiin ohjauksia, nämä Selma kyllä taitaa. Selma muuten tunnin alkuun tajusi a-esteen, joka nyt oli laitettu täyteen korkeuteensa, aiemmin se oli vauva korkeudella. No eikö Selman pitänyt se päästä sitten kiipeämään, ei paljoa korkeus haitannut. Otin siihen sitten pari kontaktit, ja siirryin muurille.
Muuri laitettiin mini korkeuteen, joten Selma pääsi aloittamaan hyppäämisen, en ole siis yhtään hyppyä ottanut aiemmin. hienosti meni muurin yli, ja Selma alkoi jo syttyä narupallo leluunsakin. piti oikein taistella vähän aikaa. muuta toisto muurilla, ja otettiin siihen sitten putki lisäksi, Putki oli siis jiin malliin kaarella ja tarjosi suoraan muurille. Selma putken läpi ja oho Selma ei hypännytkään muuri vaan kierti sen. Pari kertaa uudestaan, ja sama homma. piti sitten ottaa Selma haltuun heti putken suulta ja kädellä ohjata muurin yli, jotta homma alkoi sujumaan. Jotenkin ei vaan tykännyt tai yhdistänyt nytten, että putken jälkeen pitikin hypätä sen muurin yli.
Tämän jälkeen taas keppejä, ohjauksia yms odotellessa. Sitten siirryin pakkovalssiin, eli oli kaksi hyppyä peräkkäin ja jälkimmäinen piti mennä takaa yli ja jatkaa lähtösuunnasta vasempaan. Selma odottamaan eka hypyn taakse (tämä alkaa muuten sujumaan jo 80% varmuudella) ja itse selkä koiraan päin ja oikea käsi ojoon oikean siivekkeen luo, Selma, hyppy, täs, ja sitten itse askel vasemman siivekkeen suuntaan ja vartalon käännöllä koira hypyn yli, vasemmalla kädellä ohjaten. Selma veti parikymmentä senttiä pitkän kaarroksen parilla ekalla kerralla, joten otettiin namikippo siivekkeen viereen, jotta saatiin koira hidastamaan vähän ja tiukentamaan kaarrosta, ja sitten mentiinkin jo siivekekettä hipoen. Loistavaa. Oltiin sen verta nopeita, ja kun yksi koira (se sakemanni) puuttui, niin otettiin vielä takaakiertoa samalle esteelle, ja tämänhän Selma osaakin jo täydellisesti, pitää vaan alkaa etäisyyttä ottamaan. Ja hiottiin vähän vastaanottoa valssilla, niin saatiin Selma tulemaan ihan siivekkeessä kiinni yli. Täydellinen suoritus. Mukava opettaja ja Selmakin tuntui tykkäävän sen verta piti vasten hyppiä ja heilutella häntää.
Tänään sitten ohjelmassa Selmalla koirahieroja (Saralla sunnuntaina kisat niin ei viitsi hierotuttaa nyt, Saralle tulee sama hieroja 29.3) joka tulee oikein kotikäynnille.
Saralla sunnuntaina siis kisat Kirkkonummella, ja jos vaikka nollia alkais ropisemaan, niin olisin tosi iloinen. Lähden sillä asenteella, että nyt juostaan kovaa, kävi miten kävi. Loppuu se löntystely meiltä molemmilta. Sitten kisojen jälkeen lähtee koirat Riinalle Poriin hoitoon viikoksi, kun ilkeät omistajat lähtee lomailemaan Englantiin tiistaista sunnuntaihin. Onneksi Tesla jää meille pariksi päiväksi lievittämään ikävää ja viedään se Tuulalle sitten tiistaina. Riina lupaili jo Saraa viedä möllikisoihin ja muutenkin treenailla. Sitä vauhtia kiitos sitten lisää.
Agirotua olen tässä muutaman päivän ajan järkkäillyt, tai siis schapendoes joukkueita sinne. Todella mukavaa puuhaa ollut, ja näillä näkymin saan kasattua neljä joukkuetta kisoihin, eli joka lähtöön oma joukkue. Selma on medi aloittelevissa Teslan kanssa, ja Sara kisaavissa Maxeissa. Vielä pitäisi pari koiraa saada, mutta onhan tässä toukokuun loppuun asti aikaa ja olen vasta viikon verran joukkueita kasaillut. Mökkimajoitus järjestyi myös ihan kisapaikan läheltä.
1 kommentti:
Kivaa kun viitsit tehdä töitä agirotun eteen....toivottavasti kaikilla on siellä hauskaa ja että moni uskaltaa mukaan....
M
Lähetä kommentti