kevättä odotellessa

Meinasin tässä ihan tsempata ja muistaa kirjotella tähän blogiin minäkin, on ollut aika markovoittoista viime aikoina. Kun istuu sen vähintään kahdeksan tuntia päivässä töissä koneen äärellä ei kirjoittamaan istahtaminen kotonakin aina houkuttele, mutta meidän pienimuotoisten reenikuvioitten kannalta ainakin omien ajatustensa jäsentely kirjoittaen on ollut varsin hyödyllistä.

Markohan on nuo näyttelykuulumiset sun muut suuremmat kirjoitellut ylös joten ei mitään uutisarvoa luvassa tällä tämänkertaisella bloggauksella. Tokoiluista se ei oo tainnut mainita mutta pakkastalven ajalta niissä ei ihan kauheasti ole mainittavaakaan. Hyvän alun jälkeen meiltä jäi useat reenit väliin, töissä oli kiireinen vuodenvaihde ja tein töitä viikonloppuisinkin, sitten yhtensä vapaana taisin yksinkertaisesti nukkua pommiin ja seuraavana olikin jotain muuta menoa. Muista esteistä huolimatta ois meidän ohjatut tokoilut voineet jäädä väliin enivei, hallihan ei ole lämmin ja Sara on ollut tänä talvena tosi pakkasarka. Tammikuussa pahimpien pakkasten aikaan se ei kestänyt lenkeillä pienintäkään pysähdystä ilman että rupesi konkkaamaan yrittäen pitää kaikki tassut yhtä aikaa pois maasta. Eikä se kovimmilla pakkasilla ollut mitenkään innoissaan edes ulos lähtemässä, aamupissillä meinasi aina ovella kääntyä takaisin sisään. Eli ohjelmassa on ollut lähinnä satunnaista temppuilua sisällä. Selman kanssahan on helppo puuhastella sisälläkin kun Sara osaa odottaa istuen sen aikaa. Mutta nyt ollaan Helmikuun puolella jo tehty kotosallakin kaikkea pientä harva se päivä ja päästy ohjatuissa reeneissäkin käymään, kiitos vaan kevät (ja taas tuolla ulkona sataa lunta).

Nyt kun on reeni-into syttynyt jälleen niin ihan oikeasti meinaan potkia itseni Saran kanssa kisoihin, meidänhän piti mennä varmaan jo vuosi sitte. On se kumma miten jännittäjä aina keksii tekosyitä. Toisaalta taas ei se ole välttämättä huono asia koska sillä että tiedän että "tää on helppo juttu, tän Sara osaa vaikka mä vähän mokaisinkin" pystyy todennäköisesti korjaamaan aika paljon sitä jännittämistä. Sara-parka kun joku haluaa vaan hinkata ja hioa samoja asioita uudelleen ja uudelleen, toisaalta se on tyytyväinen niin kauan kuin namia on luvassa. Ainoa ongelma, ja aika suuri ongelma, on nyt että seuraaminen on ton tauon aikana mennyt ihan kököks. Siis oikeesti ihan mielettömän huonoks. Käännöksissä ja temponvaihdoksi koira lähtee ihan mihin sattuu ja viime reeneissä se jäi jopa pysähtyessä seisomaan (no onko me hinkattu sitä liikkeestä seisomista, on, ku se tarjos aina maahanmenoa). Noita käännöksissä katoamisia on sattunut ennenkin ja eihän me niitä käännöksiä olla tarpeeksi harjoiteltukaan, uusi ongelma on myös se että oon taas aivan liian tiiviisti tuijotellut koiraa silmiin ja siitä pitäis päästä taas eroon. Huoh. Niin ja sitten joka toinen perusasento on vino ja saa antaa erillisen käskyn korjatakseen. Tässä kohti haluaisin osoittaa syyttävän sormen kohti Markoa joka ihan huomaamattaan aina ottaa Saran "sivulle" ja kiittää kaikesta. Vinosta, väljästä ja edessä olevasta ja poikittaisesta ja mistä vaan kun toinen kattelee nätisti silmiin. Ja mä oon ihan varma että ennen pakkasia oltiin päästy sellaiseen että Sara korjas itte ja ne vinot rupes oikeesti vähenemään. Siis parin kuukauden reenitauollahan ei varmaan oo mitään tekemistä asian kanssa.

No mut jokatapauksessa aattelin että kun on seuran möllikisat toukokuussa niin siitä sitten mennää oikeesti kisoihin. Jos tilipäivänä muistais ilmotella jos niihin vielä mahtuu. Onhan tässä tosi hyvää aikaa hioa tuota seuraamista. Niin ja ei oo taidettu vielä koskaan tehdä kokonaista suoritusta ilman palkkaa välissä että siihen suuntaan menemistä pitäisi suunnitella ja harjoitella ja ja. Mun ongelmana on ollut kans aina että se nami pitää olla mahdollisimman lähellä jne. Oon mä jo saanut namit oikeaan käteen ja sieltä taskuun ja useasti kotona myös rasiaan parkkipaikan reunaan mutta ei me olla tehty vissiin kahta suoritusta enempää ilman palkkaa välillä. Toisaalta se oon varmaan minä jolle se pitempi palkkausväli on ongelma eikä koira. Sara kuitenkin palkkautuu myös ihan vaan kehumisestakin.

Seuran kevään kursseille ilmoittautuminen oli maanantaina ja olivat kaikki seitsemän kurssia täyttyneet samana päivänä, vielä ei ole tietoa mahduttiinko mukaan. Ilmoitin Saran, tai siis itseni Saran kanssa vielä kerran kurssille joka on suunnattu kisaamaan aikoville, kurssin vetäjä on mulle ennestään tuntematon mutta kurssin kuvauksessa oli just kaikki asiat joita haluisin vielä käydä läpi epävarmuuden vähentämiseks ennen kisoja.

Sit onkin uudet haasteet eessä jos Sara ei ota musta ihan kauheesti häiriötä ja saa jossain välissä ne kolme ykköstulosta ja meidän pitää oikeesti ruveta reenaamaan sitä kapulaa. Mähän olin sitä nyt taas kerran ruvennut syksyllä opettamaan uudestaan ja oon saanut Saran rakastamaan kapulaa niin että se vinkuu innosta kun otan sen esiin mutta ei se sitä suussaan halua pitää, mutta osaa esim. noukkia kapulan lattialta, pyörähtää ympäri ja pyörähdyksen lopussa sylkäistä kapulan suustaan. Koin tossa jonku sitten ahaa-elämyksen että jos tavoitteena on naksutella sille kapulasuussa istuminen niin lähtökohtana voisi olla että koira istuu eikä pyöri hypi juoksentele ja loiki. Ollaan nyt muutaman kerran Selmalta piilossa kylppärissä reenailtu ja viimeeks oli varmaan viiden sekunnin rauhallinen istuminen kapula nätisti suussa. Olin siihen niin tyytyväinen et nyt ei oo uskallettu (eikä ees muistettu) tehä vähään aikaan. Selma on varmaan samassa vaiheessa kapulan kanssa kuin Sara, tosin se ei osoita vastenmielisyyttä sen suussa pitämistä kohtaan. Sehän tossa on kans varmaan että Sara on mieltänyt naksuttelun tosi tiiviisti vauhdikkaisiin temppuihin, johonkin suuntaan liikkumiseen yms. mitä sen kanssa lähinnä onkin naksuteltu niin se mielummin tarjoais johonkin suuntaan liikkumista.

Sarahan tykkää ihan mielettömästi kaiken maailman tempuista, se on niin tyytyväisen näköinen kun tietää että täällä tehdään näin ja tää on tää juttu. Talvella se on lenkeillä kiipeillyt kaikille lumikasoille, oppi vissiin kerrasta "kiipee" käskyn. Sitten aina ku kävellään ison kasan ohi se pysähtyy ja kattoo että "pitäiskös tonne kiivetä?". Joskus kun pakkanen laski ja käytiin vähän reenamassa tossa viereisen taloyhtiön parkkipaikalla niin otin eka kerta syksyn jälkeen sille kosketusalustan mukaan se oli parantunu ihan itsestään, enää se ei läpsi tassuilla tms. juoksee vaan suoraan alustalle seisomaan. Suosikki Saran tempuista on mulle "näytä kilppari". Sarahan pelkää patsaita. On aina kammonnut, pentuna Malmilla yritettiin houkutella sitä betonisen porsaan luo ja lähin mitä se oikeesti saatiin tulemaan oli varmaan metri. No tonne koulun pihaan oli syksyllä ilmestynyt betonisia kilpikonnia. Sara kun näki sellaisen eka kerta ei ois suostunu tulee lähellekään, kiers niin kaukaa ku pysty ja ois varmaan juossut karkuunkin. Onneks mulla oli nameja mukana ja sain niillä houkuteltua sen ottamaan namin mun käden eestä kilpparin nenän edestä. Seuraavan kerran muistin ottaa naksun mukaan ja palkkasin kun lähestyy kilpparia. Ei tarttenu montaa naksua kun Sara tarjos etutassut kilpparin päällä seisomista. Ja sen jälkeen se on jo kaukaa ollut innoissaan että tuolla on toi kiva kilppari. Ja osaa hienosti jo kaukaa hakea sen "näytä kilppari"-käskyllä. Nyt talvella kun on paljon lunta niin se on muuttunut kilpparin päällä seisomiseksi. Niin ja sit se osaa hakea pimeestä kulmasta yhen tien ali menevän varmaan kuuden metrin pituisen ojaputken...kivaa mutakevättä vaan kun oja sulaa..Sitä ei ollut ikinä tarkoitus opettaa mutta kun oli niin hauskaa, eteski Saran mielestä.

Mut joo pitiköhän mun meiän tokoilusta vielä sanoa jotain. Hyppyä on reenattu aika vähän. Sara tuppaa jäämään helposti lähelle estettä, viime reeneis tehtiin namialustalla ja vauhti oli niin kova että ei se siinä vauhdissa ois ees kerennyt jäädä ihan esteeseen kii. Liikkeestä maahanmeno on Saralla tosi hyvä, seisomisen kaa meil on ollu pitkin syksyy ongelmaa että Sara niin mielellään tarjoo sen maahanmenon. Oon yrittänyt pitää käskyt tosi erityylisinä ja ihan eri äänenpainosina mutta kun se tuntuu singahtavan maahan jo kun avaan suuni. On sitten aina hitaamman kävelyn kautta haettu se pysähdys. Viime reeneissä meinasin että jos katottas että mitä voisin tehä sen kaa niin sitten se tekikin ihan täydellisen pysähdyksen. ööööh. Kisoissa se sitten varmaan jää maahanmenossa seisomaan kun ei oo koskaan ennen niin tehnyt... Paikallaoloon on taas saatu varmuutta, viime lauantain reenien kahessa minuutissa tais kaks kertaa vilkasta heiluvaan pressuun päin. Kotona on harjoteltu piilossa käymistä, aikaa en oo vielä siihen paljoo lisännyt.

Niin ja on muistettu että meillä on toi toinenkin kakara jonka kanssa voi kanssa koittaa yrittää tehdä jotain ennen kuin se on kaksivuotias :D Voisin tehdä listan "asioita joita Saralle ois pitänyt pentuna opettaa paremmin" ja toisen listan "asioita jotka Saralle on opetettu jo pentuna ilmeisen onnistuneeesti" ja ensimmäisen listan asiat ois sellasia jotka Selmalla on aika hyvin hanskassa ja toisen listan asiat sellasia joita jostain syystä ei oo Selman kanssa muistettu reenata ollenkaan. Niiku toi odottaminen....Sara osas jo tosi pienenä olla paikalla pitkiä aikoja ja kaukana, en ees muista miten se opetettiin mutta se oli sillon tosi hyvä. Selman kanssa on unohdettu (?) harjoitella odottamista. Nyt on sitten tehoreenattu. Aika nopeesti siirryin kädellä varmistelusta siihen että käännän selän poispäin kävellessä ja varmaan oikeessa vaiheessa kun kesti sen. Aika lyhyttä aikaa me on vielä tehty etäisyyttä vaihdeltu vähän enemmänkin. Sisällä uskallan jonku 15 sekuntii laske parin metrin päässä niin että se ei näytä siltä että pomppaa hetikohta seisomaan. Ulos on kans viety helpotettuna versiona. Ja kotona otettu niin että välissä on tuolia sun muuta. nää siis istuen. Maassaolo on vähän enempi alkuvaiheessa, tehtiin me tossa joku päivä ryhmäpaikallamakuu Saran kaa=) Selmakin on tokoilemaan ilmoitettu kevääksi, toivon mukaan aukee kurssipaikat molemmilla koirilla. Ilmoitin Selman tän mun suosikkivetäjän "jatkokurssiksi" luokitellulle kurssille. Se ois varmaan oikeesti ollut Saran paikka enemmänkin mutta kun me nyt halutaan vielä käydä noita kisaamaan valmistavia asioita läpi. Kurssin kuvauksen mukaan opetellaan ALO-EVL liikkeitä ja eihän sen koiran tartte osata alon liikkeitä kokonaan valmiiksi voidakseen opetella jotain muuta =) Selman perusasento on edelleen tosi jees ja kivempi kuin Saran ja melkein järjestään myös oikeassa kohtaa, en tiedä mitä ihmettä mä tekisin etten pilaa sitäkin:D. Tavoitteena meillä ois edetä ton mahdollisen kisauran suhteen hieman nopeammin kuin Saran kanssa ja jos tuolla seuran mölleissä on joku supermöllitheitävitsiksi-luokka niin mennään kyllä jo sinne vaikka vaan kokemusta hakemaan. Taas sarjassamme asioita joita olen Saran kanssa oppinut että olisi voinut tehdä toisin.

Oiskohan tässä taas sekavaa kirjoittelua ja romaanin poikasta vähäks aikaa, piti tehdä töitäkin vielä tänään mutta jos menis sen sijaan temputtamaan koiria pihalle ja alkas taas lukemaan tie tottelevaisuus valioksi kirjaa alusta=)

Tässä se Saran "näytä kilppari"



Eiku oho, menikin pitkäks!


No nyt!



Joku vois luulla että Selmaki osaa temppuja kuten tolpan kiertäminen mutta oikeesti se vaan matkii Saraa =)


MOi!