synttäreitä ja suuria pettymyksiä

Aloitetaan niistä pettymyksistä. Blogi oli saanut hurjan määrän kävijöitä SM:ien jälkeen... Kaikki varmaan kuulleet että alokasluokan koira puri tuomaria naamasta, joo Hups ei siis ollut tää koira vaikka hylätyksi tulikin. Jestas sentään, meidän pikkumussukka nyt semmosta sentäs... Tuomari Erkki Shemeikka oli kyllä harvinaisen raju otteissaan luoksepäästävyydessä, koirat vaan hytkyi kun setä paijas..

Perjantaina käytiin kisapaikalla pystyttämässä telttaa, Hupula oli ihan kivanoloinen. Lauantaina aamulla aika innokas, toki se jää edelleen helposti jumiin tuijottelemaan ympäristön tapahtumia mut iloisena tarjoomassa kontaktii heti ku muistaa. Paikallaoloon jonottaessa piti kontaktia, syötin pari viimeistä namia. Jouduttiin odottelemaan hieman kauemmin kun ryhmään lisätty jonkun joukkueen varakoira niin ei ollutkaan paperit valmiina ja se vaihdettiin lennosta seuraavan ryhmän ekaan. Tässä kohti ehkä kohtalo tai huono tuuri heitti kapuloita rattaisiin, pois vaihdettava oli muistaakseni joku pk-koiran näkönen sakemanni, joka hyvin todnäk. rivissä pysynyt, tilalle tullut sitten härdellin aiheuttanut.. Tosin turha syytellä kohtaloita tai muita kun koiran ois pitänyt pysyä, tai jollei, niin selvitä siitä että oli härdelli ja thäts it. Ja se ois ohjaajan vastuulla katsoa että kokeisiin viedään koira joka kestää. Oon lähinnä pettynyt itteeni kun vein kokeeseen keskeneräisen koiran ajattellen että sm:ssä kaikki muut käyttäytyy tosi hyvin niin meillä ei oo huolen häivää, ja uskoin siihen että hupsin keskeneräisyys näkyy ehkä jossain seuruun kontaktin tiputtelussa ja että pahimmassa tapauksessa tekeekin seisominen maahanmenona tms... Oltiin muka harjoteltu hyvin häiriöissä, mutta ei sit kuitenkaan riittävästi.

Luoksepäästävyydestä saatiin 9. Olin kattonut etukäteen että tuomari on hellempi jos koirat nousee seisomaan ja menee vastaan, jää se rinnasta ravistelu tekemättä, joten en pyytänyt Hupua odottamaan vaan annoin mennä vastaan. Ei ollut milläsäkään tuomarista (mua vähän kehääntulossa karmi se skraiduinen naama, huih, ku jostain leffasta..). Tuomari totesi iloisesti jotain että "mutta kun sinun olisi pitänyt istua eikä tulla vastaan". Ennen paikallaoloja Hupu tiiraili hulluna muualle, olin ihan että aargh. Sanoin sitten "valmis" sen verta painokkaasti että tipahti jo sillä maahan. Katteli ympärilleen mutta näytti aika varmalta, niiku yleensäki. (ja hei, ei syönyt heinää!!). Jossain vaiheessa aika alussa rivin viimeinen (me oltiin eka), se ryhmään vaihdettu, kelpie olikin jo haistelemassa vieressään ollut lk collieta, tuomari käski ohjaajan ottamaan koiransa kiinni. En tiedä tuntuiko vaan, mutta siinä ajassa mikä ohjaajalla kesti kävellä koiransa luo mä oisin kävellyt sinne ehkä viidesti.. Alussa Hups vilkas niitten suuntaan, ja kääntyi kattomaan mua sen näköisenä että "noussut koira, ei tässä mitään, saatan saada kohta namin". Kun tilanne kuitenkin kesti ja kesti, kelpie lähti jo seuraavan koiran luo, olivat lopulta kaikki ylhäällä, vähän ne ehti siinä jotain juosta, oli just haistelemassa jo noussutta Hupsia kun omistaja sai koiransa kii. Kun kelpie oli ihan iholla niin Hups sanoi sille räyh. Ei siinä mitään, koirat kiinni, kelpie pihalle ja muut samantien uusimaan. En saanut Hupua tippaakaan kuulolle, se vaan zoomaili että missä se kelpie on. Ei varmaan auttanut että mulla vapisi kädet ja olin ihan säikähtänyt vieläkin. Sanoin valmis ehkä edellistä kertaakin kovempaa ja meni taas sillä maahan.. Sivulle ei sitten noussut ollenkaan. Täytyy kuitenkin olla tyytyväinen että heti härdellin jälkeenkin se edelleen pysyi. Saatiin joku säälikutonen noista alun ja lopun sählingeistä. Tässä kohti kisa menetetty ja oisin voinut ottaa rennosti, mutta sählinkien jälkeen en saanut itteäni kasaan.

Tässä kohti olisi varmaan hyvä mainita lähinnä treeniblogissa ja facebookissa "valittelemani" Hups & kelpiet -ongelma... En tiedä mistä tullut, mutta pennusta asti Hups on ollut aika fiksaatioitunut kelpieihin. Joskus pienenä se karkasi agikentältä ruutuun menevän Alman perään viereiselle kentälle. Ja muutenkin Alma on talven hallitreeneissä yms. ollut semmoinen että sitä pitää tuijotella silmät suurena. Samalla Lentsun kurssilla oli kelpie jota palkattiin riekuttaen kepeillä ja vinkuleluilla, aluksi syksyllä Hups vaan lumoutui tuijottelemaan, kelpie myös haukkui ja tätä Hups ei jotenkin sietänyt ja olisi halunnut räyhätä sille. Helpotti kuitenkin loppusyksyn pahimmasta räyhäinnosta kurssin mittaan ja nyt keväällä isoin ongelma oli että paikkamakuu rivissä en saanut Hupua kuulolle kun piti taas tuijottaa. No, jottei näissä olisi ollut tarpeeksi, niin Ojangossa karkasi joskus tuossa keväällä kelpie haukkumaan Hupun ympärille. Hups ei oikein kunnolla ehtinyt edes reagoida tilanteeseen ja leikittiin & treenattiin vielä sen jälkeenkin. Sama kelpie paukkasi uudelleen aidan viereen kun oltiin jo kentän ulkopuolella ja siitä tilanteesta päästin vielä helpommin. Luulin että selvittiin ilman seuraamuksia säikähdyksellä. Treenailtiin vielä Tiinan & Villi-kelpien kanssa kertaalleen niin että Tiina juoksutti ja leikitti ja vähän haukuttikin (mitä siinä helteessä silloin pystyi) ja Hupu ei välittänyt Villistä oikeastaan yhtään. Ajattelin että eiköhän tää tästä.

En tiedä, onko sillä että paikallaolojen härdellien koiran rodulla oikeastaan mitään merkitystä Hupsille, mutta ainakin se jäi mulla alitajuntaan semmoisena että voi v** jos taas menikin huonompaan suuntaan niitten sietäminen.. Hupskin taitaa kuitenkin loppujen lopuksi lukea mua aika paljon, onhan se mm. oppinut että piippaavat ja haukkuvat koirat on tosi ärsyttäviä, kun mua aina ärsyttää kun Sara piippaa ja haukkuu...


Noh, enivei, yksilöliikkeisiin sitten hain Hupun aivan liian aikaseen. Se oli ihan puhki ja väsynyt, huolirypyt silmien ympärillä. Kiukutteli jollekin äänekkäästi leikkivälle koiralle vaikka ei olltu aiemmin välittänyt muista koirista koko alueella. Ajattelin että tsemppaamalla saadaan vedettyä läpi. No ei väsyneellä pennulla jännän pävän jälkeen enää pysynyt pää kasassa (eikä toki ohjaajallakaan, mutta se nyt ei pysy yleensäkään). Hihnaseuruu saatiin jotenkin raavittua kasaan, oli ihan kauhee, 8 1/2 antoi tuomari. Arvostelu oli muuten aika kilttiä, harmittaa senkin puolesta kun ei päästy tekemään ees sitä normaalia suoritusta. Sitten Hups ei enää suostunut istahtamaan sivulle, ei niin millään, seisoa jökitti vaan. En todellakaan tiedä mikä sille tuli, on kuitenkin ehkä joku 1000 ja enemmän toistoa alla perusasentoon tulosta mun kanssa, niin oishan se nyt voinut olettaa istuvan.. Sitten varmaan kaikkien asioitten summana väsy pupsi + paikallaolojen härdelli + mun hermostus ja epätoivo kun yks ei istu + marko oli kuullut kun se sama kelpie just haukkui takana + kaisu oli huomannut videolta että viereisen teltan takana riekutettiin koiraa joka piti ääntä -> Hups katteli meidän taakse, kelpien suuntaan, oli jo vähän lähössä jonnekin, tuli mua päin ku pyysin, ja yht'äkkiä salamana ampaskin viereiseen kehään haukkumaan just vierestä ohi menneelle valkkarille. Menin varmaan ihan shokkiin en tajunnut kun huutaa, tuli se sitten sieltä luokse. Se oli sitten siinä se koe. Kävin valkkarin tultua omasta kehästään pyytämässä ohjaajalta anteeksi ja thänkgaad ohjaaja ei tuntunut siltä että maailma kaatui, ja totesi vielä että kyseinen koiransa ei onneksi välitä muista koirista.

Ärsyttää ihan suunnattomasti, ärsyttää että en tajunnut että kokeessa voikin olla jotain mitä ei oo harjoteltu ja että Hups on varmana tosi väsy, jolloin se oo niin motivoituneena hommissa. Ärsyttää kun en oo opettanut miljoonavarmaa paikallaoloa missä sen yli sais vaikka kävellä, ärsyttää kun oltas varmaan voitu vielä enemmän harjotella häiriöitä, ärsyttää kun sorruin vikan kuukauden hinkkaamaan alokasta niin että pupsin motska laski, jos sen motska ois ollut ennallaan, ois se varmana selviytynyt häiriöistä paremmin. Noh, opin että keskeneräisen koiran viemisestä kokeeseen ei ole niin mitään hyötyä. Toki uskon edelleen että ilman härdellejä oltas saatu se realistinen ykköstulos, kun ei ne liikkeet, kun se kaikki muu. Oon maailman kiitollisin että Päivi & Emppu uskaltautuvat varasijalta loukkaantuneen joukkuelaisen tilalle aika viime metreillä (ja väsynyt Emppuli tekikin hienon tuloksen ja Päivi selviytyi kerrassaan mainiosti, ei paljon kumarrellut Empun päälle! ;) ja pelastivat joukkueen sijoituksen. HSKH:n 1-joukkue oli ihan mahtavasti VIIDES!! Jotta voisin syytellä itteäni lisää puutteellisesta ja vääränlaisesta häiriönsietokykyyn vaikuttaneesta motskanlaskun aiheuttaneesta treenistä viimeisen kuukauden aikana niin olihan se ympättävä että monensiiko oltas oltu jos Hups ois pysynyt käsissä ja oltais saatu se realistinen n. 170 pistettä..... No, eipä voi muuta syyttää kuin itseään, koiran kisavalmiuden ymmärtäminen on mun vastuulla, ja niin on myös se yberhäiriöitten sietämisen tai minkä tahansa muun asian opettaminen ohjaajan vastuulla.. Kaikista eniten harmittaa, etten enää lauantaina, tai edes sunnuntaina saanut tehtyä niin minkäänlaista palauttelutreeniä, huono minä.


Uskallan jo liikkua yleisillä paikoilla ilman että tuntuu että kaikki tuijottaa "toi on se jonka koira karkas toiseen kehään haukkumaan". Ja laitoimpa jopa piirimestisjoukkueeseenkin hakemuksen. Kyllä me tästä selvitään.

SM:en jälkeen oli ihana levähtää pari päivää Heinolassa äitin hoteissa (ja samalla sai autonki jarrut kuntoon ja siten katsastuksest läpi!). Hups vietti maanantaina 1-vuotis synttäreitään ja Sara täytti tiistaina jo viisi vuotta, kyllä aika rientää. Räpsin parit posekuvat kotipihalla. Selma ei täyttänyt vuosia, eikä päässyt poseeraamaan kun jäi SM-reissulta Markon kanssa viikoksi vielä mökkeilemään. Selma saattaa arvostaa mökkeilyä enemmän kuin posekuvia :) Niin, Selmahan ois ollut kanssa HSKH:n kakkosjoukkueessa, mutta ajoittipa juoksunsa sitten just niin etteivät päässett osallistumaan. Kylläpä harmitti! Mutta elämä on.


Loppuun parit kesäkuvat, neidit 1-vee ja 5-vee