Eipä ole tullut paljon kirjoiteltua agilitystä mitään. No eipä ole paljoa päivitettävää ollutkaan. Treeneissä on käyty, paitsi Saralla oli juoksutauko tuossa keväällä. Kisoissa ollaan käyty tosi vähän, ainoastaan kesäkuun alussa Ojangossa omissa kisoissa otettiin muutama startti. Haluan säästellä noita koiria liialta kisaamiselta.
Mutta sitten asiaan. Eli yksi vuoden kohokohdista itselleni eli agirotu oli tänä vuonna Lappeenrannassa. Aloitin joukkueiden "kasaamisen" jo viime vuoden puolella ja mökit varasin jo melkein vuoden etukäteen. Majoituimme viikonlopun ajaksi Huhtiniemen leirintäalueelle kahteen mökkiin, tällä kertaa siis kaikki paikalle tulleet schapet olivat majoittautuneena samassa paikkaa ja yhteishenki sen mukainen. Eipä ole taas koskaan ollut näin hauskaa viikonloppua. Joukkueita saimme siis mukaan kaksi medikisaavien joukkuetta. Mukana joukkueissa Lammaspiskit I: Tesla, Emppu, Ikwil, Sara ja Lammaspiskit II: Arttu, Selma, Cassu, Nada eli kaksi maksia oli mukana viereisestä säkästä, niinkuin säännöt sallivat. Meitä oli siis kahden koiran kanssa juoksemassa molemmissa joukkueissa Riina, minä ja Päivi, sekä yhden koiran kanssa Tuija ja Marika, tosin Marikan Ada oli sitten varakoirana toisessa joukkueessa, kuten myös Riinalla kolmantena koirana Alma. Eli pienellä mutta sitäkin tiiviimmällä porukalla mentiin.
Tuija järkkäsi meille aivan upeat paidat, jotka oli suunnitellut Jonna Löytynoja. Kiitoksia tästä vielä ja lisätilauksia on tulossa.
Itse agirotu starttasi omalta osalta pe iltapäivällä heti kisojen ensimmäisestä lähdöstä. Eli paikalla piti olla jo hyvissä ajoin. Klo 14 paikalle tullessamme ei montaa telttaa vielä alueella ollut ja kentät loistivat vielä tyhjyydellään. sitten varttia vaille 15 alkoi tapahtua ja klo 15 jälkeen sitten rataantutusminen. Starttasin ekassa lähdössä Artun kanssa. hui. Käytiin me edellisiltana treenaamassa Ryttylässä Lotta Vuorelan opissa, mutta treenikerrat muuten ovat aika vähissä, kahdesti kävin ojangossa oman koulutusryhmän päätteeksi vetämässä 10 min treenin. Arttu on aivan uskomattoman mukava ohjattava, tosin Päivi voi olla tästä eri mieltä, mutta meillä homma tuntuu toimivan kivasti, yhteinen sävel löytyi lähes heti. No kisastarttiin, lähdössä jo huomasin että Arttu ei meinaa malttaa pysyä nahoissaan ja lähdettiin sitten puoliksi varastamalla yhtämatkaa, ja millä vauhdilla. Radan loppupuolella hiipi jo päähän ajatus, että hitto tästähän taitaa tulla nolla. ja NOLLAHAN sieltä tuli! ja millä ajalla. Pari kauneusvirhettä löysin jälkikäteen analysoidessa, mutta niistä viis. Upea nollavoitto ekalla startilla Artun kanssa. Kyllä kelpaa hymyillä. Startin jälkeen sitten Yle uutisten toimittaja tulee kysymään, että näytti niin hyvältä meno että sopisko haastattelu uutisiin, no mikä ettei.
Tuolla se näkyy vielä vähän aikaa, kohdasta 7,39 alkaa Agirotu osuus:
http://areena.yle.fi/video/1310143252877
http://www.youtube.com/watch?v=jiCoRM7znC0&feature=share
Sitten seuraava startti Saran ja Selman kanssa hyppyradalla. Ei ollut kovin hankala rata. Selmalla ei nyt ollut taaskaan kauheasti vauhtia, ja ensin taisi tulla kielto renkaalta (ylläri) ja sitten kielto muurilta, ja jossain kohti meni jo hyllyksi sitten. ei se mitään, maalissa Selma oli iloinen ja innokas, tämä riittää mulle Selman kanssa. Tavoitteet on heitetty roskakoppaan. Saran kanssa hyppäri oisi voinut mennä ehkä paremminkin, en oikeen ollut niin innostava kun oisin voinu olla. Hypyissä ei sinänsä ollut mitään vikaa, mutta draivi oli hakusessa. Ehkä tuolla 30 asteen helteellä oli jotain tekemistä asian kanssa. Sitten katseltiin muiden suorituksia. Illalla piti vielä käydä Artun kanssa pokkaamassa palkinnot (hyvät viipurin rinkelit ym herkut koirille) ja kohti mökkiä. Illalla käytiin hakemassa porukalla ABCltä aamupalaa yhteiseen pöytään ja perinteiset kisapäivän falafel-ateriat. Yöllä tuli sitten Riina Teslan kera vielä meidän mökkiin, kun ajeli suomen poikki iltavuorosta suoraan. Aamulla sitten porukalla aamiaiset ja kohti kisapaikkaa. Aamun starttasi schapejen osalta kakkoset Tesla Ja Iki kävivät radalla. Sitten puoliltapäivin oli ykkösten vuoro eli mulla vuorossa pelkästään Sara. Startissa Sara päätti kiertää ykkösesteen, oisinko ollu jotenkin huonosti linjassa tai sitten koira oli liian lähellä hyppyä. No ajattelin, että vitonenhan siitä tuli nyt ei ole enää mitään väliä, tai no sen verran väliä että Finnish open karsintarata kun oli kyseessä niin 7 parasta pääsee finaaliin, eli tempoa lisää vaan. Sara taka ykkösen takaa ja menoksi, tosi kivalla vauhdilla tuli ja rimatkin oli jätetty kivasti 55:een, kepitkin sujui ihan ok ( mitä nyt melkein kielto hankittiin ku piti sorkkia alussa kädellä, vaikka sara osaa hakea kepit itse, tyhmä ohjaaja) , ja rengas mentiin nätisti. Maalissa tuumasin että kymppi ja yliaikaa. No eipä ollut tuomarin käsi noussut sitten missään kohti, vaikka olisi pitänyt, tulos siis nolla ja 3 sekkaa yliakaa tuon alun kiertelyn ja keppien sorkkimisen takia. eli aika hyvä suoritus. Saran hypyt näytti nyt tosi hyviltä. Oltiin sitten eka joka ei päässy ykkösistä finaaliin. ihan kiva vaan, kun ei me sitä paikkaa ois tuomarin virheen takia ansaittukkaan. Illalla sitten katseltiin finnish open finaalit jossa oli tänä vuonna taas Arttu Päivin kanssa ja kakkosista Riina ja Tesla. Riina sitten tuumasi, että on virta loppu yön ajelujen jälkeen ja kävi tekemässä ohjaaja muutoksen ja lykkäsi Teslan mulle kakkosten iltaradalle. Enpä ole koskaan mennyt Teslan kanssa metriäkään agilitya, no kakkosten radaltahan se on hyvä aloittaa. Hienosti lähti Tesla mun matkaan, ollaanhan me muuten tuttuja toisillemme ja Tesla kovasti musta tykkää. Lähtö meni hienosti ja aina puomin alastulolle asti näytti jo tosi hyvältä, kunnes Tesla säikähti kyyläävää tuomaria ja päätti hypätä sivuun puomilta ennen kontaktia. Jatkettiin siitä ja Tesla oli jotenkin pallo hukassa ja putkelle lähetyksessä karkasi radalta ja sain aikani huudelta takaisin. Jatkettiin vielä ja rata jatkui ihan ok kunnes tuli taas yksi putki radan reunalla ja Tesla ulos, mamma tuntui olevan hukassa. Vielä pari estettä ja maaliin ja pientä kontakti treeniä radan jälkeen ennenkuin mentiin takaisin mammalle. Hyvä koira ja hyvin menee, kunhan oppii menemään häiriössä vielä. Varmaan joskus starttaan vielä toistekin jos Riina ei itse satu pääsemään johonkin kisaan.
Katseltiin vielä maksi 3 Adan rata, ja sitten taas takaisin leirintään kaupan kautta ja illanviettoa hyvässä seurassa.
Aamulla sitten kisojen päätapahtuma eli joukkueradat meidän osalta ensin starttasi Lammaspiskit II joukkue ja pukukarnevaalin jälkeen sitten I joukkue.
II- joukkue meni omalta osaltani ihan katastroofiksi, ja Selma karkasi ainakin neljä kertaa radalta ( kaikista siit lisäaikaa 25sek.) ja teki muutaman kiellon vielä päälle, eikä vauhtikaan ollut mistään kotoisin. Muutenkin taisi kakkosjoukkueen koirilla olla helteellä muutakin mielessä kuin agility, ainoastaan yksi koira ei karannut radalta. Sijoitus sen mukaan sitten joukon hännillä, tosin taakse jäi joukkueita jotka eivät tulosta saaneet ollenkaan kun jättivät leikin kesken. Helle vei voimat ja innon muiltakin kuin schapeilta.
I-joukkue sitten teki jo ihan kelpo suorituksen, ja kaikki koirata pysyivät radallakin (tämä oli tavoitteemme ennen starttia :)) Sara meni tosi kivasti ja irtosi esteille. Oli se vaan samaan aikaan ilo ja suru katsella miten Sara nauttii kun saa medihyppyjä hyppiä.
http://www.youtube.com/watch?v=waUTHI3L5ts&feature=autoshare
Kisojen jälkeen sitten teltan purku ja kohti kotia, ja samantien ojankoon kouluttamaan.
Itse olen nyt kaksi kertaa järkännyt agirodun joukkueet, viime vuonna ennätysmäärän 4 joukkuetta ja tänä vuonna kivasti kaksi kisaavaa joukkuetta. Totesin viikonlopun jälkeen, että nyt on muiden vuoro tehdä hommat välillä, ja Tuija jo lupautui alustavasti ottamaan vastuuta tästä. Syksyn mittaan sitten katsellaan uudestaan. Ensi vuonnahan kisat on Kuopiossa, joten matka vähän itsellä pitenee, mutta pääsis sentään omalle "kielialueelle" savoon.
Ennen kisoja tein sitten kipeän ja pitkään mietityn päätöksen, eli Selma lopetti lopullisesti agilityn treenaamisen tavoitteellisesti ryhmässä. Kyllä tätä päätöstä on pohdittu ja pohdittu ja suru tulee nyttenkin sitä miettiessä. Päätin, että säästääkseni Selman niveliä, jätän enemmät treenaamiset pois, tosin eipä se nytkään ole kuin kerran viikossa yhdet kevyehköt treenit tehnyt, ja käyn ennemminkin silloin tällöin ottamassa hauskoja iloisia pätkiä ja kisoissa käymme silloin tällöin ottamassa startin, sen kummempia miettimättä. Ihan vaan sen takia kun Selma niin tykkää kun pääsee tekemään mun kanssa kaikkea hauskaa.Nyt sitten tähtäämme Selman kanssa tokouraan ja ekana haasteena HSKH:n piirimestaruusjoukkueen mukana 20.8 piirimestiksiin.
Saran kanssa jätettiin treeniryhmässä treenaaminen tältä kesältä ja katsomme syksyllä tilannetta uudelleen, eli lomaillaan nyt kuukausi tai kaksi, kun into oli vielä huipussaan, on hyvä jäädä lomalle, ja saa Sara keskittyä Sannan kanssa vähän aikaa tokoiluihin. Jos sitten syksyllä vaikka EVL kehät pääsee korkkaamaan. Saran kanssa menen agikisoihin näillä näkymin syyskuun alussa.
Katsotaan nyt sitten mitä uusia tuulia syksy tuo koirarintamalla... hupsista vaan. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti