hyvää tätä vuotta!

Vuosi on vaihtunut, pyhät vietetty ja joulut juhlittu varsin rauhallisissa ja koiramaisissa merkeissä. Heinolassa oltiin joulunpyhät ja Sarasta parasta joulussa herkkujen lisäksi oli varmaan kun pääsi näkemään niin paljon koirakavereita. Kuvassa tonttukaulurikoira jouluaaton perinteisellä lahjalenkillä.



Joululahjojakin tontut olivat tuoneet kuusen alle, Sarallekin usean paketin. Sara rakastaa pakettien avaamista, omien tai muiden. Tosin aina ei kärsivällisyys meinaisi riittää loppuun asti jos juuri avattavasta paketista ei löydykään syötävää. Ennen aattoa piti osa tarkkanenäisen tytön paketeista piilottaa useassa muovipussissa saunaan, usean oven taakse, muuten Sara olisi varmaan kytännyt niitä vain yhden oven takaa yöt läpeensä. Paras lahja taisi olla possunhäntä (yyäääh). Sen Sara sai syödä aattona kokonaan, suurin osa herkuista jäi vielä jemmaan.

Kärsivällisyyttä vaati myös ennen pakettien avaamista yrittää pysyä pois lahjoista vaikka ne syötävät lahjat vielä silloinkin olivat saunassa jemmassa. Siis koiralta.


Koirakavereitakin nähtiin oikein urakalla. Ja mikäs sen mukavampaa, täällä Helsingin suunnalla aivan liian harvoin päästään muita koiria tapaamaan. (ei nyt lasketa tapaamiseksi niitä pikkufifejä joita omistajansa tyrkyttävät ihan viereen lenkillä kun yritetään harjoitella täydellistä ohittamista...)

"kiukkuisen" Nadankin kanssa käytiin kahdelleen iltalenkillä ja aluksi tavatessa Sara sai kauheat urinat ja murinat mutta lenkin edetessä ei sitten mitään. Loppulenkistä Sara jo uskaltautui ärsyttämään Nadaa ja hyppimään sen ympärillä ja Nada ei sanonut mitään, ei vaikka kuinka pyydettin että laittaisi kakaran ojennukseen.

Niin, meidän nätisti hihnassa lenkkeilevästä koirasta löytyi sitten "maaseutuhulluus" niinkuin Riina asian totesi kun vielä pari päivää sitten hämmästelin Saran hetkellistä taantumaa. Tai siis eihän se taantuma ole siltä osin ettei yleensäkään ole lenkkeilty muiden koirien kanssa niin kuinkapa se olisi kerenny oppimaankaan että hihnassa ei leikitä. Kärsivällisyydellä siitäkin selvittiin. Ja onneksi oli mukana hyviä esikuvia, jotka kulkevat nätisti kavereidenkin kanssa.

Yksi mielenkiintoinen maaseutuhulluuden piirre oli haukkuminen. Sara haukkui usealle vastaantulijalle, meidän pihassa ollessaan se haukkuu kaikille sadan metrin etäisyydellä ja taidettiin pari haukkua sanoa vastaan tulleelle humalassa fillaroineelle joulupukillekin. Kai se on niin harvinaista kun siellä hiljaisuudessa tulee vastaan muitakin ihmisiä.

Sanomattakin selvää että ulkona haukkumiset loppuivat heti Helsinkiin palattua.

Kuvassa niitä koirakavereita. Kaulurillinen on Sara, nenänsä edessä Alma, isomusta on Salli, mustavalkoinen Tiltu ja harmaamusta Nada. (Nämä koirathan seikkailevat siis Riinan blogissa)



Kävimme myös Ruffen haudalla. Perinteisin tonttukauluskoira jouluna oli aina Ruffe. Haudalla käyminen ei koiralauman kanssa ollut niinkään harras tapahtuma, oli nimittäin aikamoinen puuha asetella kaikki nättiin riviin. Ja ainakin nuoremmille aikamoinen puuha oli istua kun olisi pitänyt haukkua mummoja yms. En ollut aiemmin edes tajunnut että Ruffe on lentänyt koirien taivaaseen täsmälleen päivää ennen kuin Sara syntyi. Harmi ettei Sara päässyt koskaan tapaamaan tuota hurmaavaa herraa.



Sara muuten on melkein yhtä keppihullu kuin Ruffe oli aikanaan, jos suinkin vaan mahdollista. Pitkäjänteisyys ei tosin ole ihan samaa luokkaa, keppejä ei kanneta omaan pihaan saakka kuin hyvin harvoin jos keppi löytyy läheltä kotia.

Muitakin koirakavereita on Heinolassa kuin Pullisten koirat, Hannen metsänakit ovat saaneet vahvistusta kovia kokeneista tipsupojista, jotka Hanne on muutama vuosi sitten ottanut huomaansa.



Sara oli selkeästi ihastunut Liinuun leikkitoverina. Taitaa tykätä haasteista, Liinukin kun ensiksi tavatessa sanoi kovan sanan ja kertoi ettei ole kiinnostunut pikkulikkojen leikeistä. Sara sitten pelloille kävellessä seurasi Liinun peesissä kuin olisi leikkinyt peiliä, kun Liinu käänsä päätään niin pysähtyi salamana. Irtiollessa Liinukin kyllä intoutui leikkimään karvakasojen kanssa.



Voisko syyttää kameraa vai laiskaa ohjekirjan lukijaa mutta mun taidoilla kuvat liikkuvista koirista tuppaa olemaan noita mustia möykkyjä. "ja tähän kohtaan jokainen voi mielessään kuvitella koiran"



Alma ja Sara oli kyllä tosi sopiva parivaljakko leikkeineen. Ekan kerran ikinä kuulin meidän Sarankin ärähtävän kun sanoi Almalle kovan sanan. Kyllähän se Alma saraa vähän höykyttikin. Karvakatoa ei onneksi muutamassa päivässä saanut aikaiseksi. Alma on tosi hassu kun se leikkiessään ei pidä mitään ääntä. Sara kun louskuttaa ja purisee miltei koko ajan. Ja haukkuu sitä kimakkaa haukkuaan. On sekyllä kasvanut viime joulusta. Muistelin kun ne Nadan kanssa juoksivat moottorikelkkakumpareilla. Tai oikeastaan Nada liisi kumpareitten yli ja Sara yrittin pinkoa perässä ja piti aivan kamalaa meteliä kun ei pysynyt millään Nadan perässä.



Joulu oli kaikin puolin ihana, onneksi oli lunta maassa. Ilman lunta joulusta kyllä puuttuu jotain oleellista.

Vuosikin vaihtui ja täällä pikkupojat paukutteli tuolla vanhan Viikin puolella jo pitkin viikkoa. Sara ei paukuista ollut milläsäkään. Ainoastaan ihan aattona kun omasta pihasta kuului pauketta niin haukuttiin jonkin verran. Tosin ei ehkä niinkään raketeille, Sara kun vaikutti siltä että oletti kolinan ulkona tarkoittavan, että pihan ovesta on tulossa vieraita kylään.



Seuraavaksi raportoidaankin sitten varmaan näyttelykuulumisia. Taidetaankin suunnata tästä ulos hieman harjoittelemaan.