haettiimpa hoo

Lahden ryhmiksessä ei tänään ollut Saran päivä. Arvostelu luettavissa tuolta tuloksia-osiosta sivupalkissa. Harmittaa kovasti, ei niinkään omasta puolesta koska turha näitä liian vakavasti ottaa, mutta Saran puolesta. Se kun juoksi niiiin nätisti harjoitellessa ennen ja jälkeen kehän. Kehästä olisi sitten ollut kauhea hätä pois. No liekö sieltä ois mitään eriä tullut vaikka ois nätisti juossutkin. Ja Trasseli Kuumaa Tuhkaakin on sen verta nätti että liekö ois kolmosiks jääty ilman sählinkejäkin.

Mutta siis penkin alle meni oikein urakalla. Varmaan askeltakaan ravia ei nähty kun koira pyrki kallellaan maata viistäen pois kehästä. Minkä lie slaagin sai kun ei kuitenkaan parkkihallimiljööstä ennen omaa vuoroa ollut milläsäkään. Samanlainen kehästäpyrkimyshän tapahtui kesällä Järvenpää-Mäntsälässä (kumpikohan se nyt olikaan) missä luulin sen johtuneen siitä että Sara oli niin kovasti äitini perään, joka siis oli paikalla katsomassa (se kun on äitin perään ihan hulluna, ei silmistään laske.)

Toisaalta turha spekuloida mikä meni vikaan ja toisaalta taas kauheasti kelailuttaa että olisiko sen voinut sittenkin jotenkin välttää, ja onko tehty jotain väärin, ja mitä voitaisiin tehdä että noin ei kävisi. Koska eihän se kauhean kiva ole että se oli niin reppanana, eihän sitä kuitenkaan vastentahtoaan haluaisi sinne kehään rontata. En oikein tiedä kuinka vastaavaa tilannetta voisi ainakaan paremmin harjoitella kun metrin päässä samasta kehästä kyllä kelpasi juosta häntä liehuen. (edit. no tuli kyllä semmonen juttu mieleen että ei käytetty Saraa juuri samassa kehässä juoksemassa ennen Schapejen alkua, niin ku pari viime kertaa on ainakin tehty) Pois lähtiessä pysähdyttiin vielä sopivalle isohkolle aukiolle jonka toisella reunalla oli kojuja ja toisella koiria ja ihmisiä ja juoksentelin ympyrää Saran kanssa ja ei mitään ongelmia, koira juoksi vieressä löysällä hihnalla iloisin askelin.

Sen kyllä tiedän että Sara varmaan kaikkialla arastaa tuomaria aika reilusti, ja sitä pitäisi jotenkin voida harjoitella, mutta tuon juoksun kanssa on vähän toinen juttu kun kuta kuinkin missä tahansa harjoitellessa se juoksee juuri niin kuin sen toivoisinkin juoksevan (ja siihen riittää joku nakkia tylsempi nami tai ei jopa namia ollenkaan). Ja on oikeasti juoksenneltu sen kanssa kaikkialla ja usein. Rakennustyömaalla, Siwan pihassa autojen ja koirien keskellä, tuolla meidän "ostarin" aukiolla kiljuvien lasten, pulkkien yms ihmisten seassa ja kaikkialla kelpaa kyllä mennä nätisti. Ja kop kop kop, tähän mennessä nätisti on kelvannut mennä myös siisteissä sisänäyttelyissä.

Ja mun spekulointiahan ei ainakaan se helpota etten ikinä ole itse esittänyt koiraa. :D Helppohan se on sanoa että en tiedä oisko auttanut mutta itse olisin ehkä yrittänyt ottaa sitten vaikka toosi lyhyellä hihnalle tai jotain. Tai en tiedä oikeasti olisin varmaan karjassut ei kun se nelivedon päälle laittoi. Liekö kehässä karjumisesta saisi jonkun hylätyn? (varmaan tarpeellinen maininta on että kun Saran mielestä Marko on se herran talossa ja mä ehkä joku sen frendilammas niin se ei turhan vakavasti ota jos sille karjaisisin, mutta korvat kyllä aukeaa)

Katsellaan kuka sen Saran Tampereella esittää. Siellähän oli kuulemma ne parhaat sijoitukset " jo jaettu" niin sehän voisi olla hauska paikka mennä mokailemaan. Nimimerkillä hullu stressijännittäjä joka epäilee stressin tarttuvan myös koiraan. Ei sillä että muka olisin ärsyttävä sivustaneuvoja jonka täytyy kokeilla itse ennen kuin uskoo että "vika" ei ole esittäjässä vaan ihan vaan mielenkiinnosta. Ja Markostakin olisi kuulemma kiva joskus nähdä Sara kehässä.

Niin ja tämän seliseli voivoi saatiin hoo löpinän loppuun vielä mainittava että kyllä meidän vaakakupissa painaa enemmän se rodun erikoistuomarin antama ERI.

Se tämän päivän kohelluksesta mutta nyt näyttelyistä mieleen tulleena olen jo pitempään miettinyt että mitä voisi tehdä sen tuomarin kosketuksen arastelun suhteen? Kyllä kaikki meille kylään tulleet on laitettu Saraa kopeloimaan ja tottahan se tuttujen antaa koskea vähemmällä arastelulla. Mutta kun töissäkin on käytävä niin ei meillä ihan joka päivä sitä porukkaakaan ramppaa, ja ne tutut ja tuttu ympäristö on kuitenkin niin eri asia. Varmaan voisi myös yrittää vahvistaa sitä seisomista niin että pysyisi varmemmin paikallaan kävi mitä kävi. Mutta mistä saa tuntemattomia ihmisiä kopeloimaan koiraansa? Mulle ainakin vielä on hitusen liian korkea kynnys kysäistä vastaantulijoilta että anteeksi voisitko tulla kopeloimaan koiraani. Tässä kevään aikana ois tietty tarkoitus mennä taas jonnekin toko-kurssillekin ettei aina vain yksikseen harjoitella niin siellähän tulisi ainakin vähän kokemusta.


Näyttelyn jälkeen käväistiin Saran kanssa myös Heinolassa (aka Nakkila) porukoilla kylässä. Kävelyllä kohdattiin sitten kaksi itsenäisellä lenkillä ollutta irtokoiraa ja Sara käyttäytyi taas niin fiksusti, oli kuin ei milläsäkään. Pysähdyttiin odottamaan olisiko koirien omistajaa näkynyt ja ne pysähtyivät vähän matkan päähän meistä. Sadan metrin päässä juoksikin mies teepaidassa ja toinen koira lähti kutsusta toinen kun ei meinannut millään lähteä niin sitten vasta Sara haukahti paristi ja tämäkin kääntyi omistajansa luo. Jotenkin koominen tilanne, aivan kuin Sara olisi sanonut että no menepäs siitä nyt. Ja joo nämä koirat tulivat siis vastaan autotiellä. Onneksi ei juuri silloin liikkunut autoja.

Jotain on varmaan tehty oikeinkin kun Sara ei ole koskaan karannut (taas, kop kop kop) toisen koiran luo irtiollessaan. (paitsi mitä nyt aukiunohdetusta ovesta Alman luokse kun Alma voittajaan mennessä pysähtyi meidän pihaan pissalle..) Meidän luo on karattu viimeisen puolen aikana jo kolmesti. Viimeksi eilen aamulla irtonainen pikkukoira tuli luokse ja omistajansa otti kiinni ja palkaksi mätkäisi koiraa taitetulla hihnalla selkään. Huih. Oltiin jotenkin niin suu auki ettei tullut mieleen edes sanoa naiselle mitään jatkettiin vaan matkaa hetken hiljaisuudessa ennen kuin molemmat oltiin silleen että hetkinen mitä se teki.

Ah, siitä näyttelystä vielä, hyi että kuinka siellä oli likaista. Maa ihan sellaista hienoa pölyä ja öljyläikkiä siellä täällä. Kehien ollessa menossa kun katsoi ilmaa, oli sekin ihan täynnä pölyä. Niin ja Saran turkkikin oli ihan likaisen tuntuinen, sellainen jännästi tahmeahko. Onneksi Heinolassa pääsi lumipesulle toisin kuin täällä Helsingissä. Liekö pitäisi pesaista vielä tassut vedelläkin.

Loppuun vielä uudehko kuva Viikin pelloilta pakkassäässä. Näyttelystä kun ei (onneksi. heh) tullut otettua kuvia.