Onni on jokainen päivä kun Selma heiluttaa häntäänsä, on oma iloinen hömppä itsensä, haluaa lähteä lenkille mukaan, on täällä meidän seurana, ilostuttamassa maailmaa rakastavana.
Selma on pysynyt aika hyvässä kuosissa cartivetin avulla, ei ole tarvinut harkita pysyviä kipulääkityksiä. Tokoa ovat Markon kanssa treenanneet sillä periaatteella että niin kauan kuin Selma on innokas niin treenaillaan, kävivätpä viikonloppuna kokeessakin, ja tuloksena ykkönen avoimesta luokasta. Nouto meni nollille kun Selma varasti kapulalle, muutoin numerot olivat väliltä 8-10. Kauas on tultu siitä kun mä joskus vuosia sitten kävin Selman kanssa ekassa kokeessa ja se ei suostunut edes lähtemään mun mukaan vaan yritti karata kehästä Markon luo :) Selma on nykyisin saanut vähän malttia, alunperinhän sille oli esim. opetettu kaukot ajatuksella "mitä useampi vaihto mitä nopeammin niin sitä parempi".
Semppa on niin paras iloinen hömppä, siinä ei ollenkaan näy sellainen hankala "narttumaisuus" mitä Sarassa ja Hupsissa aina toisinaan havaitsee. Selma on meidän parhaiten käyttäytyvä koira joka on kotonaan missä vaan. Jos pennulle tarvitsee ottaa mistään välittämätön rento roolimalli mukaan niin valinta on aika helppo.
Ompahan tuo lellikoirana ottanut vähän omiakin oikeuksia, joku päivä yritti sohvalla haukata leipää joka oli mun kädessä matkalla mun suuhun. Maailman paras pikkusemppa, pieni pöllönpoika päänpyörittelijä :)
Synttäreiden kunniaksi laitetaas tähän Selman nimibiisin video
1 kommentti:
Selma <3 Mä sillai semisti unohin synttärit, mutta onneksi oltiin treenii tokoa ja tehtiin kivoi juttui.
Lähetä kommentti