sunnuntai 22. helmikuuta 2009

sunnuntain höpinät

Ihanaa kun kevät tulee ja illat valostuvat niin että arkisinkin töiden jälkeen ehtii hyvin koiran kanssa ulos vielä valosalla. Jos yhdestä asiasta olen kade vuorotyöläisille (vaikka olenkin yhden kesän jälkeen vannonut että minä en tule tekemään kuin arkipäivä töitä) niin siitä että pääsee aurinkoiseen aamuun ulos koiran kanssa.

Sara ottaa jokaisesta ulkoilusta kaiken ilon irti. Olen miettinyt että mitäs sit kun lumet sulaa, mutta oma iloinen itsensähän se viime kesänäkin taisi olla. Sitten on taas vedet, ojat ja mudat. Mutta siihen saakka nautitaan lumista niin kaun kuin niitä riittää.



Eilen käytiin Timin kanssa juoksemassa Viikin pelloilla. Välillä Timi vaan oli vähän kiinnostuneempi jolkottelemaan hajujen perässä tai leikkimään punaisella muovin palalla mutta kyllä se juoksi Sarankin kanssa. Kauheen rauhallista leikkiä verrattuna vaikka Almaan. Toiset vaan juosta jolkottelee ja välillä Sara tekee vähän harhautusloikkia. Timin kanssa Sarakin on aika hiljaa, ei räkytä.



Niin agilityssa Sara on nyt käynyt kolme kertaa (sori ei oikein oo kuvii mut jotai piti tunkee). Mesta on ainakin tosi kiva näin niikun katselijan silmistä, mukava kahvio penkkeineen siinä laidalla :D. Täytyy kyllä sanoa että niin kivan näköstä puuhaa ollut että voisin itsekin innostua jos en tietäs että tällä jalkojen ja käsien yhteiskoordinaatiolla siitä ei tulis mitään.



Ekalla kerralla harjoittelivat putkea ja tokalla kepit ja hyppyesteen. Eilen oli sitten puomi (onko se se nimi?). Tai siis opettelivat. Ihan ensikertalainen Sara ei kuiteskaan ole, se on käynyt viime kesänä kokeilemassa meidän enkkulassa ollessa vähän agilityä Riinan kanssa.

Putki on Saran mielestä kauhean kiva juttu ja se on ihan onnessaan kun saa mennä. Hyppyesteet hyppi kuin ois aina hyppinyt. Keppejä arasteltiin eka kerralla kovastikin ja ne kierretään varsin kaukaa.

Hauska kyllä huomata kuinka nopeasti koira oppii. Eilen sitä puomia mennessä Sara meni ensimmäisen kerran arastellen, hyvä jos uskalsi puomille kiivetä nameja ottamaan. Koko koira oli ihan litassa ja häntä koipien välissä. Seuraava kerta menikin jo paremmin ja neljännellä kerralla Sara ravasi puomin nätisti häntä pystyssä.


Minä ja Sara ollaan harjoteltu lähinnä kotitokoa ja viime aikoina hieman näyttelytreeniä. Saas nähä kolmen viikon päästä, juoksen varmaan väärään suuntaan ja käsken koiran maahan seisomisen sijasta (plus se itsestäänselvyys että Sara pelännee tuomaria).

Viime aikoina on myös harjoiteltu kaupan pihassa paikalla oloa, ihan häiriön alla olemisen vuoksi, sekä myös siksi että sellainenkin sattuu bh-kokeessa (johon joskus tarkoitus osallistua) olemaan.(jos nyt oikein olen lukenut ja muistan jne jne.) Ikinä en kyllä jättäisi koiraani yksin kaupan pihaan oikeassa tilanteessa, sen verran ajattelemattomia ja typeriä osa ihmisistä tuntuu olevan.

Viime aikoina on myös haaveiltu Saran kaverista.

Niin ja aloitin tässä proggiksen saaha kaikki valokuvat koneelta "turvaan" mahdollisen kovalevyn hajoamisen tai minkä vaan varalta jonnekin. Nyt on vuoden 2007 Sara-aiheiset kuvat siirtynyt. Jos jotakuta kiinnostaa semmoset 1237 kuvaa meidän Sarkista niin täältä löytyy. Lisää on toki tulossa. (Nii ja on sinne eksynyt jokunen "väärän" aihepiirin kuvakin joukkoon, äsken näkyi olevan nääs jouluruokia etusivulla.)

Ei kait tässä kummempia, iloista laskiassunnuntaita vaan! Sara nukkuu onnellisena jäniksenpapanoiden etsimisretken jälkeen...

3 kommenttia:

Riina kirjoitti...

On kyllä hienon näköset puitteet tuolla agilityhallissa. Odotan siis innolla Saran ensimmäisiä maneesikisoja :D hah hah.

Mua jännittää alkaa kouluttaa pentua agilityyn :) Siitä on niin aikaa kun Tiltu ja Salli oli pienii. Opetettiin A-estettä viime kesänä niin sitä se ei pelännyt sitä yhtään. Terhi tosin kiipesi ekan kerran sinne esteen päälle :D toiste ei tarvinnut. Onkohan tommosesta ikeassa myytävästä kissan putkesta mitään iloa? telkasta tuli kerran ohjelmaa missä joku nainen opetti spanielille olohuoneessa agijuttui.

Kai mäkin sitten tuun sinne Tampereelle näyttelyturistiksi. Pakkohan se on nähä kun Sanna juoksee kehässä.

Mua näkäjään höpötyttää :)

Sanna kirjoitti...

Epäilen että maneesissa Sara lähinnä söis paskaa :) Onneks se on noita Markon ongelmia.

Me mentii perjantain ostaa iksusta sitä lasten leikkiputkee (lasten osasto= koiraosasto, Sarallahan on jo ne kaikki pehmot sielt) mut ne oli loppu :/ Kyl Sara aineski siihe mahtus. Ja halpa harjotella ku 20.

No eihän se mitään pelkää jos Terhi on palkintona :D Voiskohan Terhi tulla siel näyttelys seisoo tuomarin taakse.

Riina kirjoitti...

Terhi vois tehä meiän iskät ja mennä piiloon ja sitten tulla huutelee kehänlaidalle kun saran pitää juosta ;)