maanantai 23. heinäkuuta 2012

olen tässä pohtinut, ja lueskellut..

Ja päätynyt samaan vanhaan huomioon jonka tein jo jokusen vuotta sitten (ja siinä välissä sen sata kertaa uudelleen), suurin este onnistumisen tiellä olen minä. Niin turhauttavaa kuin se onkin, niin pelkällä koiran treenaamisella mahdollisuudet onnistua, saati menestyä, jää aika niukoiksi. Etenkin kun on tämmönen hullu hermoilija ja koira(t) semmosia hieman herkempiä jotka pahemman kerran häiriintyy siitä kun "toi tyyppi on ihan outo ja sillä ei tunnu olevan yhtään langat käsissä tänään". Niimpä olenkin tässä mielessäni mietiskellyt että jospa yrittäis sen "vitsi kun se on treeneissä niin taitava ja osaa aina kaiken (siis niillä kriteereillä mitä meillä on osaamiselle tällä hetkellä)" -Sarkin rinnalle saada vähän paremman ohjaajan. Ohjaajan joka ei petä koiraa koetilanteessa keskittymällä lähinnä omaan paniikkiinsa kun niiiiin jännittää. Ohjaajan joka on läsnä koiran kanssa. Ohjaajan jonka maailma ei kaadu ekaan virheeseen. Jos vaikka tulevaisuudessa ees Hups pääsis helpommalla kun Saran kanssa ollaan opeteltu kaikki kantapään kautta, jos luotas edes teoreettiset mahdollisuudet tulevaisuuden tavoitteille.. Paskan ohjaajan kanssa koiran osaamisella kun ei oo ihan kauheesti merkitystä, ja jos tietää että ohjaaja ei onnistu kokeissa, niin miksi ihmeessä sitä sitten edes treenaisi? Okej, treenaaminen on kivaa, mutta siltikin, ollessani huono häviäjä ja vielä huonompi onnistuja, niin kyllähän mä siltikin treenaan kilpailemista varten ja miksi kilpailla jos ei halua voittaa? Sitkeyttäkin taitaa näköjään löytyä, voittamista kun saataneen odotella, siitä huolimatta että itsensä voittamista toisinaan jo tapahtuukin. Jos koira treeneissä osaa ja onnistuu niin sekin on mun tehtävä ihan kaiken muun ohella auttaa niin että kokeissakin onnistutaan. (meidän kohdalla tää koskee varmaan myös niitä treenejä joissa mua jännittää).

Olen siis päättänyt ruveta paremmaksi ohjaajaksi, paremmaksi kilpaijaksi, tyypiksi jonka kanssa voi mennä luottavaisena kehään. Ruveta ja ruveta, ainakin olen päättänyt aloittaa kehittymisen yrittämisen. Olen aloittanut aiemminkin. Ennen jotain mun & Saran huonointa koetta ikinä (toissakesä) luin edellisenä iltana Niina Svartbergin kilpailemisen taito kirjaa ja täytin alla olevan kyselyn harmaalla (joo sotkin kirjaa, omatunto soimaa!). Eilen täytin sen pinkillä (se on myös kumitettavaa mustetta). Kappas, rutiinit ei näyttäisi helpottavan jännitystä, saati keskittymistä. Onko mun rutiinit huonoja, vastaanko kyselyyn eri tavalla, olenko kriittisempi? Varmaan kaikkea. On kai se kuitenkin positiivista että rutiineja on. Kirjaa lukemattomille tiedoksi että tavoitteiden melkein täpö-asteikko ei siis mittaa mitään "tavoitteena maailmanmestaruus" vaan se liittyi ennemminkin siihen että asetan esim. jokaiselle kokeelle koekohtaiset tavoitteet jne. Asennekin näyttäs olevan kohdillaan! Kivaa! Tosin pinkki testi oli tehty kokeen jälkeen jossa mulla oli oikeesti asenne kohdillaan.


Ja siitä aasinsiltana, Forssassa tokoiltiin kiltti-Kurtilla lauantaina. Oon päässyt jo aika hyvin siihen että tuomarin pisteillä ei oo niin mitään merkitystä, mutta kiltille tuomarille meno on hyväksi mun hermoille, tiedän että tuomari hymyilee eikä vaikka tiuski, näytä nuivalta, heitä pihalle pienestä äännähdyksestä jne. Tosin, mä olin tällä kertaa sen verta hyvä, ja koiran kanssa kahdelleen, että tuomarin hymyilytkin näin vasta kun meidän suoritus loppui :)

Pisteillä ei paljon juhlittu, mutta mä oon ihan älyttömän tyytyväinen. Tässä välissähän käytiin kesäkuussa yksi koe missä Sara ahdistui ja sain vasta neljännellä kehäänmenolla mukaani normikoiran (= Saran vei kehään normiohjaaja). Mun jännityksen aiheuttamaa lamaantumista tossa määrin että koira vaan laahais perässä ja häntäkin lopettais heilumasta ei oo tainnut tapahtua aikoihin, itseasiassa en osannut edes odottaa sitä, ei tullut mieleenkään. Otin sen kokeen aika rankasti, ja välillä on käynyt mielessä jopa ajatus että en mä haluu kisaa jos saan iloisen ja reippaan koiran sen näköiseksi mitä se oli (onneksi oli se vika kehä siellä kokeessa, en tiedä kuinka suuri surku ois tullut ilman sitä). Sarkille ois kuitenkin tainnut löytyä muitakin kisakavereita, parempia ja huonompia (marko ;) )vaihtoehtoja, mutta enhän mä vaan voi antaa periksi.

Marko oli lahjottu hymyileen ja mut lahjottu onnistumaan (tosin onnistuin paikkaistumisessa just Saran käytyä maahan vilkaisemaan markon suuntaan ja sillä hetkellä se ei hymyillyt kun oli sekunnin huuli lurpalla. prkl...). Paikallaolot meni vielä hitusen vapisten mutta yksilöliikkeisiin sain jostain ihan uudenlaisen asenteen. en tiedä mistä ja miten, mutta toivonmukaan se on kaivettavissa esiin toistekin. Siellä kehässä oltiin mä ja mun koira tekemässä suoritusta. Ainoon kerran mun osalta päättäväisyydessä tuli häröä kun olin asettunut valmiiksi väärään kaukojen alkamispaikkaan, liekö tän takia vai muusta syystä ne aina jotenkuten kokeessakin onnistuvat kaukot ei sitten onnistunut ollenkaan :D Ja kun jo suorituksen jälkeen soin hetken aikaa tuomarin jutuille livahti Sara jo eeltä kehästä ulos. Näistäkinhän se jo tietää, kun mä keskityn koiraan niin sekin muhun. Nolliahan me saatiin ja osan nollasin taas ihan itte omasta halusta toimia niiku treeneissäki toimisin ja olla johdonmukainen Sarkin silmisä, mutta mitä väliä, rehellisesti voi iteki sanoa että mä en oo koskaan ollut näin hyvä kokeessa! Ja musta tosiaan tuntuu siltä, että se että mäkin oon hyvä, on ainoo tie jolla koiran saa onnistumaan myös kokeessa.

Kuvat kokeesta: Johanna Hento
Paikallaoloissa?

toivon mukaan tää ois joku jättö eikä seuraamista ;)

Laitetaas vielä liikekohtaiset sepustukset:
Istuminen 0 - Oli mennyt maahan, en tiedä onko tavanomaista vai ei, mutta kun koiria nousi niin tuomari käskytti ohjaajat koirien viereen riviin odottamaan. Saran mielestä ei ainakaan ollut tavanomaista, ei uskaltanut enää istua kun vieressä seisoi tuntematon tyyppi, oli siis käynyt maahan.
Makuu 0 - taas ohjaajia palaili koirien viereen ja hetki ennen ajanloppua sain sitten palata mäkin (kiitos Saralle kun odotti niin pitkään, ei se ois mitenkään kestänyt haukkumatta neljää minsaa maassa jos oisin seisonut sen vieressä! Markon mielestä Saraa oli taas ahdistanut riviin palailevat tyypit ja oli sitten rapsutellut ja putsaillut itseään ja siitä noussut sitten seisomaan puoli"vahingossa". Kampasin kahtena iltana ennen koetta joten takkujen tms. mahdollisuudet minimoitu.

Yksilöliikkeet tehtiin yhteen putkeen normijärkässä

Seuraaminen 8 tais olla - oisin antanut nollan. Tuli pari ihan järkyttävää harhautumista, välillä kuitenkin ihan kivaakin seuruuta. Sara varmaan sanois että ohjaaja käänty aika nopee ne täyskäännökset ja naureskeli vaan askelissa. Askeleita 3 taa, 3 vasen, 1 oikee, tk ja liikkeelle laskutehtävä sekotti kyllä mun ajatukset aika huolella :D Kun levis ni annoin reippaasti lisäkäskyjä, en tiiä kuuliko tuomari.
Jäävät joku 8 - piti yhdellä suoralla harhaantua ihmettelemään valokuvaajaa. Muuten ihan ok, istumisessa se tavanomainen tassunnosto ku menin taa.
Luoksetulo 0 -huono stoppi, mutta kai pitäs olla tyytyväinen ku ylipäätään pysähtyi kokeessa, maahanmeno oli aika hyvä, jatkoi mun ohi yli kehänauhan, tää on joku Sarkin kiva koejuttu, teki saman siel omas kokees, kesäkuun kokeeski yritti mut olin skarppina, nyt oisin voinut lisäkäskyllä pelastaa mut unohin. Nauratti. Odotin punasta korttia mutta kuten sanottu tuomari oli aika kiltti.
Ruutu 0 - merkki ok, ja lähti merkiltä ihan reippaana! (kesäkuun kokeessa ei siis lähtenyt merkiltä ruutuun eikä kapulalle) Joskaan ei selkeesti ollut varma minne lähti kun mutkitteli matkalla. Meinasin jo huudella lisäkäskyjä mutta ratkaisi itte. Ajautu tosi kulmaan ja kun olin treenifiiliksissä niin korjasin kuten treeneissäki oisin korjannut vaikka tais se sisällä olla. (marko totes kyllä että korjaan nykysin 8/10 ruudusta että Sara taitaa luulla että se on se juttu, pitäs paikkaa/ suoraan menoa vahvistaa). Korjaa + suuntakäsky toimi just niiku treeneiski, hyvä juttu. Sitte yritin heittää suoraan maahan, mitä ei yleensä tehä. Jatkoi pyörimistä ja meni jollai viiennellä käskyllä vasta maahan. Vois treenaa suoraan maahanlaitot.. Lopussa aika huonosti sivulle, ei ohi musta kuiteskaan..
Ohjattu 0 - Olin hyvissä ajoin valmiina odottelemassa : ) Ja Sarkki istui ku tatti koko pitkän odotuksen, ennen se ois karannut puuhastelemaan jotain omiaan! Merkille ei sitten lähtenytkään suoraan vaan kohti vieressä olevaa luoksetulon pinkkiä merkkiä. Selkeesti treenataan useemmin pinkeillä ku punasilla merkeillä ;) Sieltä korjasin merkille niiku tekisin treeneissäkin ja taisimpa kehuakin kun oli merkillä. Hakemaan lähti ihan itte vasurin (turvallisempi valinta ehkä, oikeen takana tavaraa, ihmiset, teltta yms.yms.) ei pal mun suunnan näyttö & oikeen huutelu kiinnostanut. Olin niin hurjan tyytyväinen ku lähti reippaasti taas. Vauhtipalkkasin, siis ilman palkkaa tietty, lennosta.
Metsku 0 - Piti kurkkia telttaan ennen liikkeen alkua. Pysähtyy edelleen hetkeksi ennen ku nostaa kapulan. Tää on tosi ärsyttävää. Tein joskus sen nostosta vauhtipalkkakuurin, mutta kait se tietää koska on saamassa palkan ja koska ei. Aattelin että jatkaa telttaan niin sanoin aika kovaa sivulle ja tiputtiki kapulan mun taakse. Käsiapu ois voinut olla parempi. Päätin sitten että saa kyllä nyt hakea sen kapulan ja siirryin paikaltani auttaessa. Pääsin kehumaan  ja palkkaamaan kun oli kapulan kanssa sivulla.
Tunnari joku 8? - Ihan hyvin odotteli ja hyvin kapuloille ja otti oman ku pongas, sekunnin pyshdys ennen ku lähti tuomaan, mitä lie mietti, pureskeli vähän useempaan kertaan... Sivulle tuli koetilanteeseen nähden miltei ok! Kapulassakaa ny niin kauheesti hampaan jälkiä ollu..
Kaukot 0 - olin tosiaan väärässä aloituspaikassa. Sarja oli vähän outo, SIMSIM. Ei kyllä saatu sitä tehtyä, Sara katteli telttaan ja jossain välissä katteli markoa, tuli tuplakäskyjä ja joku asento jäi välistä. M-s vaihdoissa liikkui taas. Kaukoissa palkkaa viiveistä!!
Mutta, olin siis hurjan tyytyväinen! Sitä seuruun askel-tk kuviota en kyllä saanut onnistumaan edes kentän ulkopuolella nami kädessä..

ruudussa

väärän koiran paita päällä, mutta empä arvannut satavan
Sarkki oli muuten ihan hiljaa, ainoastaan paikallaolon maahanmenossa tuli ihan pieni piip. Semmonen meitä ei ees haittaa. Äänet katos ku päätin lopettaa stressaamasta äänistä, ne siis katos treeneistä ja näköjään myös kokeesta heti päätöksen jälkeen.
Kiitos myös Lentsulle kun muistutti ajatuksesta "se on schapendoes, jos se pongaa kokeessa namin maasta niin se myös syö sen, sille vaan ei voi mitään" hillitsin aika hyvin mieleni ja jatkoin reippaasti eteenpäin vaikka Sara tarkisti ihan jokaisen naulauslevykkeen "onko syötävää?" kun niillä oli aloituspaikkoja merkkailtu. -(ja kiitos vaan Satulle hyvästä ajoituksesta ostaa naulauslevykkeitä & kaupata ylimääräiset, Sarkki saa jatkossa treenata vähän useemmin niitten kanssa :) )Ja kappas, siitäkään ei maailma kaatunut vaikka se niin teki. Lopetin stressaamasta siitä, niin siitäkään ei tullut mitään suurta ongelmaa.

Onko kaikki isot "ei liikkeisiin vaan siihen kaikkeen muuhun"- liittyvät ongelmat noinniiku 99% mun aiheuttamia? Ilmeisesti joo. Mutta että oon aiheuttanut ne sillä että oon tehnyt niistä asioista ongelmia?
Noinniiku pähkinänkuoressa tossa kelailin.. Että jos koiriensa eteen tekee mitä vaan, niiku leikkii vaikka teurastajaa pussittaessaan kanansiipiä, hyväksyy jääkaappiinsa (omalle hyllylleen toki) koirien lihoja, niin se että vähän auttas koetilanteessa sitä koiraa olemalla normaali, eikös se oo oikeestaan aika pientä?
Ainahan mä oon ihan hullu jännittäjä ollut, mutta tuntuu että siitä jännittämisestä ja kauhukuvien maalailusta "entä jos" on tullut itse se juttu. Kun sen kivojen juttujen tekemisen pitäs olla se juttu. Me korjataan nyt tää, ja sitte me ruvetaa ehkä joskus jo asettamaan kisatavoitteeksi jotain niinkin hurjaa esim. ku TULOS. Ei kai jännittämisestä eroon voi päästä, mutta paljon sille voi näköjään tehdä, yksilöliikkeissä mua ei oikeastaan ees jännittänyt, ja se on paljon se. Meidän lisäkokemus kisaamisesta on osaltaan vaan pahentanut jännitystä kun oon samassa tahdissa muuttunut niin kriittiseksi ja ruvennut takertumaan pieniin asioihin enkä oo osannut kisatilanteessa päästä niistä yli, mutta muutamia asioita tuli mieleen jotka helpottaa

-marko (tai kukaa vaan muu assari, muistan kerran kun päivi oli mun kaa kokeessa ja sara oli maannut tosi hyvin, päivi oli hurjan vakavana ja mä ihan kauhuissani että mitä tapahtuu..) on pakotettava hymyilemään, mun pää ei pysy enää sen jälkeen kasassa jos joudun paikallaolojen piilossa miettimään sen neljä minuuttia että mitäköhän se koira mahtaa tehdä. vaikka se koira ois syömässä jonkun eväitä on tilanne eri, jos multa puuttuu se neljän minuutin paniikki jos marko vaan hymyilee ja uskon että kaikki on ok verrattuna siihen kun en tiedä mitä tapahtuu mutta jotain kauheaa sen täytyy olla kun se ilmeilee. Se on myös koiralle eri tilanne jos mä tuun sieltä piilosta suht koht rentona vs. ihan kauhuissani
-jos semppa on mukana, pitää sen olla about ilman mitään tavoitteita, niin että kävi miten vaan "niin selman osallistumiseen voidaan olla tyytyväisiä"
-en voi miettiä mitä muut kilpailijat osaa tai kuinka hyviä ne on ja ketkä on valioita ja ketkä on mistäkin kennelistä, pitää olla ajattelematta niitä ollenkaan
-jos nyt jollain menee joku liike pilalle ja on tosi huono niin sen saan nähdä
-pitää temputella namit kädessä sarkin kanssa ennen omaa vuoroa ja miettiä että jestas kun tää koira on mahtava
-aamulla ei voi syödä mutta kisapaikalla on ostettava kahvi, kun se kahvikuppi on se juttu
-seuraava koe on oltava katottuna "tällä ei oo mitään merkitystä, ei haittaa vaikka menee kaikki nollille"
-jos sara on ainoa meidän koirista osallistuva ei koe voi olla niin kaukana että vituttas turha ajo mahdollisen punasen kortin tms. takia jos ei pääsiskää tekee ees mitään liikkeitä treeninä
-vaikea seuruukaavio, sekoileva liikkuri, vaikee kehä, mikä tahansa ovat kivoja haasteita, niitä ei kauhistella eikä voivotella, ne otetaan vastaan
-pisteitä ei katota, saati voivotella jos ne vahingossa nähdään.

Oh, ois kisaintoa!

Tässä vielä meidän nollien keruuvideo :)

Hupsinkin tokoille kuuluu ihan kivaa, seuruuta tehdään vaan tarjoomalla, uus käsky työn alla, entisen merkitys kun tais olla "muutu ahdistuneeksi" Seuruun tarjoomista tulee jo agikisoissa, lenkillä ja jopa tokotreeneissäkin ;) Kaikki on kivaa! Ollaan oltu Lentsulla tokopäivässä ja viikonlopussa, sieltä varmaan tää positiivinen asenne, kohta on sitten schapeleirin vuoro, ei päästä muuttumaan negiksiksi tässä välissä :)